Annin tarinablogi

  Moi! Kuten kaikki varmasti tietävät, rakastan kirjoittamista. Kirjoittaminen on ihanaa, kehittävää, mukavaa, hauskaa, upeaa, päivän pelastaja – no, en aio käyttää tätä postausta nyt kirjoittamisen ylistämiseen kaikilla mahdollisilla sanoilla (vaikka niinkin mielelläni tekisin :D). Mihin sitten käytän tämän postauksen? Nyt kerron teille ihanille lukijoille, kuinka kirjoitan tarinani :) Ja puhun tässä postauksessa sellaisista tavallisista, melko lyhyistä tarinoista, joita tänne blogiinkin julkaisen. Eli pidemmät tarinat kirjoitan hieman eri tavalla :)   1.       Idean saaminen Ennen kuin alan kirjoittaa tarinaa, minun täytyy saada idea. Usein se vain pälkähtää päähäni (yleensä totta kai juuri, kun olen nukahtamassa tai kesken vaikean kokeen koulussa), mutta joskus tarvitsen apua idean saamiseen. Silloin selailen eri blogien inspiraatiota kirjoittamiseen- postauksia, Wattpad-sovelluksen inspiraatiokirjoja, Pixabayn kauniita kuvia ja luen vaikkapa kirjoja tai kuuntelen musiikk

  Moi! Nyt on ensimmäistä kertaa koko blogini historiassa tilanne, etten keksi mitään alkutekstiä tähän tekstiin. En mitään. Joten kiitän vain sinua; kiitos, että luet tätä! Se on aivan sanoinkuvaamattoman tärkeätä minulle <3 Ovi, kielletty ovi. Sen taakse ei saa mennä, ei edes vilkaista. Sitä suojelevat useat lukot, sen edessä on jopa suuri, harmaa kivi. Mitäkö sieltä löytyy? Taidan olla yksi ainoista, ellen jopa ainut, joka tietää tuon oven takaiset salaisuudet. Siellä ei ole aarteita, ei pommeja, ei myrkkyä, ei taikaa. Siellä ei ole hirviöitä, ei karhuja, ei kuristajakäärmeitä. Siellä on jokaisen ihmisen pahin pelko, se, mitä jokainen haluaa, mutta sitten kun sen saa, ei tahdokaan. Voi, mieti hetkinen. Mitä sellaista on? Mitä kaikki tahtovat, mutta oikeasti eivät? Se – se on tieto. Tuon oven, tuon suuren, kielletyn oven, sen takana on tietoa. Sellaista tietoa, jota kukaan, ei kukaan, oikeasti sisimmässään tahdo. Minulla on avain jokaiseen noista suurista lukoista;

  Varoitus: Älä lue tätä postausta, jos et ole lukenut kaikkia Harry Pottereita etkä halua spoilereita!   Moi! Harry Potter- sarja on ollut aina lähellä sydäntäni, mutta nyt alan olla jo kunnon Potter-fani! Olen katsonut isäni kanssa viisi Potter-leffaa, ja aloin pari päivää sitten lukemaan kirjoja uudestaan (käy tästä  tsekkaamassa lukupäiväkirjani, jos haluat seurata lukemisiani!). Ajattelin tehdä pitkästä aikaa tästä aiheesta postauksen blogiin, koska tiedän, että sieltä lukijoidenkin joukosta löytyy potterit lukeneita! Tässä postauksessa höpöttelen Harry Potterista ja kerron mielipiteistäni siihen liittyen. Millaistakohan olisi oma elämäni, jos eläisin Tylypahkassa, velhomaailmassa? Olisin varmaankin Korpinkynsi. Lempiaineeni saattaisi olla loitsut tai muodonmuutos. Ja pimeyden voimilta suojautuminen! Inhokkiaineeni olisi varmasti ennustus… Opin vain, jos ymmärrän asian syyn jne., enkä todennäköisesti ymmärtäisi syytä teenlehdillä ennustamiseen tms. :D Arvelen, että suo

 Moi! Tervetuloa seuraamaan Annin tarinablogin Yötaivas- postaustrilogian toista osaa, joka on tällä kertaa tarinanpätkä. Jos et tiedä, mistä 'trilogiasta' kirjoitan, käy  tästä  vilkaisemassa ensimmäisen osan alkuteksti. Seuraava osa, eli tarina, ilmestyy sitten vähän pidemmän ajan päästä! Toivottavasti pidät <3 Makaan selälläni vihreällä, pehmoisella nurmella. Katselen yläpuolelleni. Siellä avautuu ääretön yötaivas. Se hehkuu hopeisena ja tuo mieleeni kummallisen rauhan, johon sekoittuu kaihoa; olen pieni, aivan muurahaisen kokoinen, tässä suuressa universumissa. Tähdet tuikkivat, ne loistavat yön pimeydessä valopilkkuina. Kuunsirppi hohtaa hentona tähtien keskellä. Rakastan kuuta; se on usein vajaa, vain puolikas tai sirppi, pieni viilto, mutta täysikuun aikaan niin upea ja ihana. Ajatus lohduttaa minua. Aina ei tarvitse olla parhaimmillaan, mutta voi osata silti olla oma, erityinen itseni. Taivaankannen ylitse lentää musta lintu. Se saattaa olla korppi, tai varis.

  Moi! Tämä Yötaivas-runo aloittaa blogiini sarjan, jonka aiheena on nimenomaan yötaivas. Julkaisen siis vähän ajan sisällä kolme postausta. Yhden runon (jonka voit lukea alta), yhden tarinanpätkän ja yhden tarinan. Idea tällaiseen 'postaustrilogiaan' tuli siitä, että tähdet, kuu ja yötaivas inspiroivat itseäni todella, todella paljon! Toivottavasti pidät runosta! <3 Iltahämärä saapuu,  tuo kanssaan tähdet ja kuun.  Taivas pimentyy,  on aika hopeisen yön.  Nousee ensin hento tähti,  sitten toinen, kolmaskin.  Pian taivas loistaa,  taianomaista valoaan. Ääretön yötaivas,  satumainen rauha päällä maan.  Kaukainen kuu,  tähdet hopeiset.  Valkoisia pisteitä,  tai jotain suurempaa.  Pimeys laskeutua saa. 

Moi!  Hmm... Tämä ei ole tarina, mutta se ei ole tekstinpätkä. Eikö se silloin ole - tarinanpätkä? Okei. Tervetuloa lukemaan tarinanpätkää, joka kertoo itsekriittisyydestä. Henkilökohtaisesti olen usein liiallisen itsekriittinen, joten tämä tarina oli helppo kirjoittaa.  Nimi on ihanan Oonan  blogista . Klikkaa  tästä  ja pääset Tarinaideoita-postaukseen, josta tämän tarinanpätkän nimen löysin! 10-. Suljen silmäni ja avaan ne varovasti uudelleen. Näkymä edessäni ei katoa mihinkään.   Koetulokseni on 10-. Numero on kirjoitettu punaisella tussilla, punaisin, syyttävin kirjaimin. Punainen väri tuntuu syytökseltä; Et osaa, et osaa! Perässä on miinus, et osaa! Se on miinus, ei täydet! Tarkistin tehtävät useaan kertaan. Tein kaiken niin hyvin kuin osasin. Se ei riittänyt. Minun olisi pitänyt osata enemmän. 10- ei ole täydet. Se on miinus, miinus, miinus. Ei täydellinen. Se on vajaa. En ole hyvä. Asettelen kokeen monistekansiooni ja työnnän sen reppuuni. En halua ajatella sitä.

Kuva näkyy tässä postauksessa itsessään todella pienenä, joten jos haluat zoomata kuvaa ja katsoa tarkemmin, klikkaa kuvaa :) Moi! Niin ihanaa, että klikkasit tätä postausta.  Täällä Annin tarinablogissa on ollut pitkään vain tarinoita ja kirjoittamiseen liittyviä postauksia. Ajattelin, että on kiva tehdä tähän tällainen kirjoihin liittyvä postaus, sillä ovathan kirjatkin todella tärkeässä osassa elämässäni!  Huoneessani työpöytäni päällä sijaitsee kirjahyllyni. Aivan ihana, juuri sopivan kokoinen String-merkkinen kirjahyllyni. Yläpuolella näettekin sen.  Ylimmällä hyllyllä, vasemmalla puolella, on vain kaksi esinettä; edesmenneen hamsterini muisto-oksa, jota se on pureskellut, sekä ystäväni tekemä sininen origami. Toisella puolella ylimmillä hyllyillä on Kuun muotoinen lamppu, kaiutin sekä kaksi roosaa koristerasiaa. Vasemmalla puolella toisiksi alimmilla hyllyillä on enkelikoriste sekä oikeastaan kaikki kaunokirjallisuuden kirjani. Yhdeksän kaunokirjallisuuteen kuuluvaa kirjaa ei ol

  Moi! Kiva kun klikkasit tätä postausta! Ajattelin tehdä tällaisen ystäväkirjatyyppisen postauksen, jossa kerron itsestäni hieman lisää. Toivon, että tämän postauksen luettuasi tiedät vähän paremmin, millainen typpi olen! :)   Nimi: Anni Ikä: 11 vuotta Ulkonäkö: Olen lyhyt, minulla on pitkät, vaaleat hiukset, silmäni ovat tummanvihreät ja minulla on hyvin vaalea iho Harrastukset: Kirjoittaminen, lukeminen, bloggaaminen, geokätköily ja sanataidekoulu. En ole kyllä geokätköillyt pitkään aikaan, mutta se on todella kivaa! Sanataidekoulua olen harrastanut jonkin aikaa, se on etänä. Kirjoittaminen, lukeminen ja bloggaaminen totta kai! Annin tarinablogin pitäminen yhdistää nuo kaikki kolme lempiharrastustani <3 Kiinnostuksen kohteeni: Kirjallisuus, bloggaaminen, eläimet, historia ja vaikuttaminen. Kirjallisuus ja bloggaaminen tietenkin, miten muutenkaan. Eläimet taas ovat aina olleet mielenkiintoisia ja suloisia. Historiasta olen kiinnostunut vasta lähiaikoina, ja haluan

  Moi! Mitäs tässä nyt sanoisin... yritin kirjoittaa surullisen tekstinpätkän. Onnistuin. Jotenkuten. Ja tässä teille lopputulos!  Elämä hajoaa käsiin. Se murskaantuu hiekanjyviksi ja tippuu sormien raoista jonnekin tyhjyyteen. Voit yrittää pitää kiinni, mutta jos elämä on päättänyt hajota, se hajoaa silti. Ei ehkä vielä, mutta pian. Ja silloin se tippuu. Tippuu jonnekin pimeään, pelon täyttämään paikkaan, jossa ei ole iloa. Ei onnellisuutta. Ei kiitollisuutta. On vain pimeyttä, tasaisen mustaa ja läpipääsemätöntä pimeyttä. On vain vihaa, surua, huolia, murheita. Pettymystä, ikävää, inhoa. Elämä valuu kohti pimeyttä, kuilun pohjaa. Sitä voi vielä nyt yrittää pelastaa. Ehkä pienet hiekanjyvät pysyvät vielä hetken aloillaan, eivät tipahda. Ehkä ne haluavat vielä hetken olla meidän maailmassamme. Mutta vain hetken. Ja sen hetken, sen hetken jona kukaan ei auta ja tulevaisuus on pelkkää mustaa, jälkeen on hiekan taas pakko valua. Ja se valuu, tippuu ja murentuu. Niin kauan,

  Moi! Kuten kaikki ihanat lukijat tiedätte, rakastan kirjoittamista. Se on intohimoni ja olen harrastanut sitä vuosia. Haluan oppia jatkuvasti paremmaksi kirjoittajaksi, ja ehkäpä sinäkin haluat?  Tässä postauksessa ajattelin kertoa sinulle itse hyväksi kokemiani vinkkejä tekstien kirjoittamiseen. En ole ammattilainen enkä osaa kertoa mitään 'oikeita, mahtavia' vinkkejä, mutta nämä ovat sellaisia asioita, joihin itse yritän panostaa ja jotka auttavat itseäni. Ehkä ne auttavat sinuakin? Nyt itse vinkkeihin!   -           Lue paljon! Lukeminen on kirjoittamisen perusta ja lisäksi lukeminen on aivan ihanaa ajanvietettä. Mieti; voit lukea mielenkiintoisia kirjoja ja rentoutua, sekä samalla tulla paremmaksi kirjoittajaksi! Kun luet, sanavarastosi kehittyy, opit uudenlaisia tapoja kuvailla asioita ja pääset tutustumaan erilaisiin kirjoitustyyleihin! En voi ylistää lukemista ikinä tarpeeksi, joten en edes yritä. Lukeminen on mukavaa, kehittävää ja tärkeää! :)   -          

  Moi! Monet ihanat tarinablogien ylläpitäjät ovat viime aikoina kirjoitelleet blogeihinsa lyhyitä, surullisia tekstinpätkiä. Aloin sitten itse kirjoittaa myös tekstinpätkää... no, minkälainen siitä tuli? Ei surullinen, mutta ihan hyvä. En osaa kirjoittaa surullisia tekstejä, enemmänkin joistain tarinoista tulee haikeita. No - ainakin Annin tarinablogista voi hakea piristystä :)  Nyt itse teksti! Katselen ikkunasta käteeni nojaten lumihiutaleita. Ne piristävät jokaista päivääni. Ne ovat minulle tärkeitä.  Yritän aina pyhittää hetken niiden ihastelemiseen. Hiutaleet leijuvat alas hitaasti, mutta varmasti. Kaukaa katsottuna näyttää siltä, että ne laskeutuisivat samalla tavalla ja samaa aikaa toistensa kanssa. Minä tiedän, ettei se ole totta. Koulussa on aina opetettu jokaisen lumihiutaleen olevan erilainen. Oma ja erityinen yksilönsä. Ainutlaatuinen. Uniikki. Ihana.  Lumihiutaleet ovat häkellyttävän kauniita. Niiden pieniä, mutta kauniita kuvioita ja sakaroita ei näe paljaalla silmäl

  Moi!  Täällä Anni, joka juuri eilen kirjoitti, ettei tee tänä vuonna uuden vuoden spesiaalia.  Tässä se silti on. Uusi vuosi ääniyliherkän näkökulmasta. Itselläni on vähän kokemusta siitä, vaikken olekaan ääniyliherkkä. Pelkään sitä pamausta mutta vielä enemmän sitä, että syttyy vaikkapa tulipalo :D Tämän uuden vuoden vietin ikkunan takaa katsellen, mutta oli silti mukavaa! Miten teidän lukijoiden uusi vuosi meni? Kommentoikaa! Mutta nyt voit alkaa lukemaan. Toivottavasti tykkäät! <3 Pamaus. Kova pamaus. Se kuulostaa pommin räjähdykseltä tai aseen luodilta. Se kuulostaa ukkosen jyrähdykseltä. Se kuulostaa rikki räsähtävälle sillalta. Se kuulostaa kaikilta maailmankaikkeuden pahoilta asioilta.  Ja pelottavilta asioilta. Ja ahdistavilta.   Kylmän väristykset kulkevat lävitseni. Nytkö se jo alkaa?   Vilkaisen rannekelloani. 18.02. Joku otti ilon irti ensimmäisistä hetkistä. Lasken nopeasti päässäni, kuinka kauan raketteja saa ampua. Kello kahteen on seitsemä