Minä ja hän - osallistuminen Olivian Pride-kirjoituskilpailuun


 Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen! 💙   
Tämän päivän postaus on lyhyt tarina, joka kertoo kahdesta lesbotytöstä. En paljasta juonesta enempää, joten jos haluat tietää, mitä tapahtuu, lue itse tarina! Tämä tarina on osallistuminen Olivian Pride-kuukauden kunniaksi pitämään LGBTQ+-aiheiseen kirjoituskilpailuun, josta löydät lisätietoa klikkaamalla tästä. Toivottavasti pidät tarinasta ja hyvää Pride-kuukautta kaikille! Annetaan kaikkien rakastaa tai olla rakastamatta ja päättää oma sukupuolensa täysin rauhassa 💙  


Minua pelottaa. 

Pelottaa, mitä muut ajattelevat minusta ja hänestä.
Pelottaa, mitä ihmiset sanovat.
Pelottaa, että mokaan ja hän alkaa inhota minua.
Pelottaa, että muut eivät enää puhu minulle ja hänelle.
Pelottaa, koska tämä on ensimmäinen kerta, kun myönnän kenellekään muulle kuin hänelle olevani lesbo.

Tartun häntä kädestä. Hän katsoo minua silmiin, tuijottaa minua noilla kauniilla, sinisillä silmillään, jotka lumoavat minut täysin aina vilkaistasseni häntä. Hänen pitkät, vaaleat hiuksensa lepattavat hänen kasvojensa ympärillä tuulen voimasta, saavat hänet näyttämään aivan joltakin kuningattarelta. Hengitän syvään ja katselen hänen kasvojaan. Ne ovat täynnä rakkautta, rakkautta minua kohtaan, mutta näen myös huolen, pelon - saman, jonka hänkin voi nähdä kasvoillani.
”Se menee hyvin, aivan varmasti”, hän kuiskaa. Nyökkään ja yritän peittää pelkoni nostamalla kasvoilleni hymyn. Se menee hyvin, se menee hyvin, toistelen hänen sanojaan mielessäni lohduttaakseni itseäni.

Minä astun ensimmäisen askeleen. Ensimmäisen askeleen ulos täältä, turvalliselta kotipihalta, jossa kukaan ei näe meitä ja jossa voimme olla täysin omia itsejämme. Astun ulos pihamme portista, hän seuraa perässäni. Astun jalkakäytävälle, hän seuraa perässäni. Kävelen kaksi askelta eteenpäin, kohti puistoa, ja hän seuraa perässäni. Sitten hän alkaa kävellä puolestani. Astuu askeleita kohti sitä, että muut tietävät. Tällä kertaa minä seuraan.

Puristan hänen kättään. Laitan silmäni kiinni, jotten näkisi puistoa ennen kuin olemme siellä.

Puisto on jo täpötäynnä ihmisiä, vaikka bileet alkavat oikeasti vasta kymmenen minuutin päästä, kello 23.00. Hän puristaa kättäni niin kovaa, että siihen melkein sattuu. En kuitenkaan sano mitään. Hänellä on muutakin ajateltavaa.

Sitten, ilman mitään varoitusta, hän suutelee minua, siinä kaikkien nähtävillä. Painaa huulensa vasten minun huuliaan, aivan kuten aina ennenkin. Ensin tahdon irrottautua hänestä, työntää hänet kauemmaksi, mutta suudelma tuntuu liian hyvältä. En voi sille mitään. Suutelen häntä takaisin.

Kuulen melua, puhetta, joka lähestyy meitä. Hän vetäytyy kauemmaksi minusta, mutta ei irrota kättään otteestani. Olen siitä helpottunut. En todellakaan halua nyt joutua erilleen hänestä.

”Mitä, seurusteletteko… tai siis… oletteko te yhdessä?” kuulen huudahduksen. Käännän katseeni ja huomaan yhteisen ystävämme, Ainan, seisovan edessämme. Vilkaisen tyttöystävääni. Hän kääntyy myös katsomaan Ainaa. Pidämme edelleen toisiamme käsistä kiinni.
”Olemme”, hän sanoo lopulta, sillä minä olen liian peloissani vastaamaan. Hänen äänensä on vahva, se ei tärise. Tiedän, että hän pelkää silti. Tunnen hänet niin hyvin.
”Mutta sehän on…” Aina pitää tauon ja minua alkaa ahdistaa. Tyttöystäväni on ollut ja on minulle aina se tärkein, mutta en halua menettää Ainaa. Mutta jos Aina ei ymmärrä, me emme vain voi enää olla ystäviä. ”…ihanaa.”

Vedän henkeä. En edes huomannut, että olin pidättänyt sitä.
”Kiitos”, kuiskaan. Kuiskaukseni jää leijumaan ilmaan, kun kukaan ei sano mitään.
”Tiedättehän te, että minulle ei ole mitään merkitystä sillä, keheen ihastutte?” Aina sanoo kohta hiljaa.
”Kiitos”, tyttöystäväni toistaa meidän molempien puolesta. Minua itkettää. En edes tiedä, miksi. Seisomme vielä hetken hiljaa katsellen toisiamme.

”Ja nyt me varmaan voimme lähteä tanssimaan?” Aina sanoo ja alkaa hymyillä. Nyökkään ja Aina lähtee kävelemään kohti puiston keskiosaa, jossa ihmiset ovat tanssimassa. Me emme seuraa häntä.

”Kaikki on hyvin”, tyttöystäväni kuiskaa korvaani. Hän huomaa, että minua itkettää.
”Minua pelottaa. Aina ajattelee noin, mutta entä kaikki muut? Meidän vanhempamme, koulukaverimme?” kuiskaan takaisin. Hän hymyilee rauhoittavasti.
”Ei sillä ole väliä. Me tiedämme, että rakastamme toisiamme ja olemme onnellisia.”
Halaan häntä. Se on totta. Minä olen onnellinen. Onnellinen, koska olen hänen kanssaan.

Tartun häntä taas kädestä ja me lähdemme kävelemään onnellisina yhdessä kohti Ainaa ja tanssimista - tulevaisuutta. 

Kommentit

  1. Hei, en oo enää mikään ”anonyymi”! :)
    Mut joo kiva tarina, tykkäsin!❤️ Oonko oikeassa siinä, et Aina meinas sanoo jotain muuta kuin ”…ihanaa.”? Toivottavasti en❤️🏳️‍🌈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ihana, että vaihdoit tuon nimimerkin Nalle_puhiksi - nyt tiedän, että tämä kommentoija on se, joka kirjoitti sen aivan ihanan runon <3 Kiitos paljon, kiva että pidit! :) Se kohta oli vähän sellainen, että Aina mietti, mitä sanaa käyttäisi, mutta ei aikonut sanoa mitään ilkeää. :) <3

      Poista
    2. Aivan upeaa, Anni, kerrassaan upeaa! Yleensä tämmöiset tarinat ei ole hirveästi mun makuun, koska en vaan pysty samaistumaan niihin, mutta tämä. Mä yllätyin täysin, että voi olla joku LGBTQ+ tarina, josta mä oikeasti pidän. No, nyt on sitten sekin asia paljastettu totuudeksi.
      Muuten, tuo linkki, jonka pitäisi luultavasti viedä Olivian Pride-kirjoituskilpailun ilmoitukseen, ei toimi, vaan se menee jonnekkin Annin tarinablogiin, ja sitten näytöllä lukee ”Tätä sivua ei valitettavasti löytynyt”, tai jotain sinne suuntaan.
      Ihana tarina kuitenkin <33!

      Poista
    3. Miten mä onnistun aina mokaamaan niin, että MÄ vastasin SUN kommenttiin? Hyvin menee…

      Poista
    4. Voi, kiitos paljon <3 Mulle tuli tosi hyvä mieli tästä kommentista, joten kiitos siitäkin, Kastehelminen! <3 Hyvä, kun huomautit tuosta linkistä... Yritin laittaa siihen linkin tuohon Olivian postaukseen, mutta onnistuin vain liittämään siihen linkkikohtaan tuon itse tarinan xD Mutta joo, vaihdoin sen nyt! Kiitos vielä kerran :) <3

      Poista
  2. Superihana!! 🏳️‍🌈✨Teksti oli ehkä hiukan ennalta-arvattava, mutta pärjäät varmasti kilpailussa, tai ainakin mä toivon niin <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Taconen <3 Totta, tämä oli aika ennalta-arvattava... Toivotaan tosiaan, että pärjään edes jotenkin :) <3

      Poista
  3. Nyt mä kommentoin, kun sä sitä niin paljon halusit. Olisin lukenut jo kuudelta aamulla, mutta en ehtinyt :D
    Ei paras teksti sun blogista, mutta ihan kiva. Tuo suutelukohtaus… ei mikään paras, mutta en mäkään osaa niitä kirjoittaa :)
    Aina ja päähenkilö vaikuttivat ihanilta tyypeiltä! (Jos sillä päähenkilöllä oli nimi, niin mä unohdin sen jo xd)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettet ehtinyt kuudelta aamulla. Ensimmäiset lukijat taisivat olla seitsemän maissa :D
      Totta, ei tämä AT:n parhaimistoa ole, mutta kiva, että pidit silti <3 En edes yrittänyt kuvailla sitä suudelmaa/saada siitä hyvää, koska en vain osaa :D Kiitos kuitenkin <3

      Poista
  4. Okei... Mä olen huomaavinani, että sä muokkasit tätä välissä? Se paransi tekstiä, joten nyt ainakin selvästi pidän tästä! Ei ihan parhaita blogissasi vieläkään, mutta sun oma tyylisi erottuu, ja muutenkin vain... hyvä. Jotenkin idea ja juoni vaikuttavat väkisin keksityiltä, mutta kerronta on sen verran hyvää, että annettakoon se anteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olet oikeassa, muokkasin tätä tekstiä vähän julkaisun jälkeen, koska en itsekään pitänyt kaikista kohdista. Mutta kiitos, hyvä, että tämä tarina jäi kuitenkin sun mielestä hyvän puolelle! <3 Hahah, mä olin jotenkin todella ylpeä tästä juonesta, harmi, että se vaikuttaa sun mielestä väkisin keksityltä... Kiitos kuitenkin kommentista! :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan kirjoituksiani! :) Kiitos paljon, jos kommentoit, se on minulle todella tärkeää <3

Suosituimmat tekstit

Tarinaideoita

Annin lukupäiväkirja

Runokilpailu - 30 000 näyttökerran spesiaali

Upea Amari ja yön veljet