Päiväkirja + ilmoitus Annin tarinablogin kesälomasta

 

Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen! 💙  
Ennen kuin pääsette lukemaan itse postauksen, kerron teille, että Annin tarinablogi siirtyy joksikin aikaa kesälomalle. Haluan nyt hetkisen kirjoitella tarinoita pääosin vihkoon, rauhoittua, miettiä enemmän Annin tarinablogin ulkoasua kuin kirjoittaa postauksia jne., ja siksi ajattelin, että tämä olisi hyvä ratkaisu. Lomani kestää n. puolitoista viikkoa, ehkä kaksi viikkoa, en tiedä vielä tarkasti. Jos kuitenkin pääsen Pudotuspelissä jatkoon (mitä en kylläkään tällä hetkellä pidä hirveän todennäköisenä 😅), kirjoitan totta kai osallistumiseni siihen ja julkaisen ne täällä tavalliseen tapaan. Joka tapauksessa, tämän päiväinen teksti on osallistumiseni Esterin Pudotuspelin neljänteen pudotukseen, jossa piti kirjoittaa teksti, jonka idean ammentaa jostakin omasta pelostaan. Itse pelkään sitä, että joku lukisi päiväkirjaani - se olisi aivan kamalaa... Siitä keksin idean tähän lyhyeen tekstiin, toivottavasti pidätte ja kommentoitte! 💙

Päiväkirja.

Se oli minulle paras ystävä. Kerroin sille kaiken. Kaikki ne asiat, joista en uskaltanut puhua muille, ne salaisuudet, joita kukaan muu ei tiennyt. Kerroin, millaista elämäni oli, miltä minusta tuntui, vuodatin sille ajatukseni ja tunteeni. Päiväkirja oli minulle tärkein esine koko tässä maailmassa, se tiesi minusta kaiken.

Se oli sellainen musta, nahkakantinen vihko, sellainen yksinkertainen, jollainen on todella monella. Sen kannessa luki tarrakirjaimin nimeni. Se lepäsi jokaisen päivän sänkyni alla olevan laatikon perällä, odotti siellä, että taas illan vaihtuessa yöksi kirjoittaisin siihen mustalla kuulakärkikynälläni lyhyesti tai pitkästi, riippuen fiiliksistäni, mitä oli päivän aikana tapahtunut. Aina, kun joku puhui jossakin päiväkirjan pitämisestä, aloin selittää innoissani, kuinka se oli parantanut elämääni aivan äärettömän paljon. Niin se olikin.

Mutta mitä sitten tapahtui? Miksi puhun menneessä aikamuodossa, miksei päiväkirja enää ole paras ystäväni, tärkein esineeni?

Se tapahtui eräänä aivan tavalliselta vaikuttavana syyspäivänä. Jostakin syystä laitoin päiväkirjan laukkuuni, ehkä ajattelin, että aion kirjoittaa siihen päivän aikana, en tiedä. Mutta se oli elämäni suurin virhe.

Sinä päivänä joku otti päiväkirjani ja luki sen. Luki sen läpi. Näki kaikki ajatukseni, tekemiseni, pelkoni, ahdistukseni. Näki minut täysin uudessa valossa katsoessaan minuun päin. Kertoi muille ihmisille, mitä oli lukenut, kertoi muille ihmisille minun ajatuksistani.

Enkä minä enää ikinä kirjoittanut päiväkirjaa.