Kirjaston arvoitus

 Moi kaikki! No niin, viime postauksen alussa puhuin novellista jota kirjoitin silloin. Tässäpä se nyt on! Tämä on salapoliisitarina, joka kertoo Tessasta. Tessa haluaa ratkaista kirjastossa tapahtuneen murron, mutta hänen poliisisetänsä John ei anna. Ratkaiseeko hän sen silti? Lue tämä tarina, niin saat sen selville! 

-Haluatko tulla syömään meille? kysyi 12 vuotias Tessa Wales serkultaan Bertalta. -Minun täytyy mennä tallille, anteeksi. Voin tulla kyllä huomenna, punatukkainen Bertta vastasi. Kesäloma oli alkanut vähän aikaa sitten, ja lämpimien säiden alettua he kävelivät usein metsässä, kuten nytkin. -Okei, ei haittaa. Käväisen kirjastossa matkalla, haluatko että lainaan sinullekkin? Tessa kysäisi. -Joo! Lainaisitko jonkin piirtämiseen liittyvän kirjan? Bertta innostui. -Tietenkin. No, nähdään sitten. Moikka! Tessa sanoi ja lähti toiseen suuntaan. Kirjasto sijaitsi Tessan isän, Toivo Walesin, työpaikan, erään yrityksen toimiston, vieressä. Tessan mustat, lyhyet hiukset lepattivat hänen juostessaan tuulisessa ilmassa. 

Tessa hyppelehti kirjaston luokse. Hän oli astelemassa sisälle, kun huomasi jotain outoa. -Mitä? Suljettu? Kello kolmelta tiistaina? huudahti Tessa lukiessaan ovessa riippuvan kyltin. Hän koputti oveen, koska tunsi kirjastonhoitajan. -Ai, Tessa! Tule sisään vain, nuori, kolmekymmentä-vuotias kirjastonhoitaja Seija sanoi avatessaan oven. -Miksi kirjasto on kiinni? ihmetteli Tessa astuessaan sisään. -John! huudahti Tessa huomatessaan tutun poliisin. Rikosylikomisario John oli Tessan setä. -Hei, Tessa, poliisi sanoi vakavana. -Mitä täällä on tapahtunut? kysyi Tessa. -Tule takahuoneeseen, John sanoi ja johdatti Tessan ovelle. He istuutuivat pöydän ääreen. -Kerron kaiken, mitä tiedämme, tiedän että sinua kiinnostaa, John hymyili. Tessa naurahti. Häntä kiinnosti aivan järjettömästi kaikki poliisijutut, ja hän halusi isona olla poliisi. -No, kirjasto oli eilen auki aivan tavallisesti. Illalla, kun kirjastonhoitaja laittoi kirjoja takaisin hyllyihin, hän huomasi kolmen kirjan puuttuvan. Kirjastonhoitaja katsoi tietokoneeltaan, eikä kirjoja oltu lainattu. Niitä ei löytynyt mistään. Tänä aamunakin kirjastosta katosi yksi kirja. Seija soitti meille ja sulki kirjaston. Sen enempää emme valitettavasti tiedä, huokaisi poliisi John. Tessa kaivoi taskustaan sinisen, pienen muistikirjansa, joka oli hänelle todella tärkeä ja kysyi; -Mitä kirjoja ne olivat? Miltä hyllyltä? Mihin aikaan ne huomattiin? Kyselittekö asiakkailta? John naurahti ja selitti. -Kaikki kirjat olivat Neiti Etsiviä. Ensimmäiset kirjat Seija huomasi illalla seitsemältä, tämän päivän kadonneen kirjan hän huomasi kymmeneltä. Et saa tietää kaikkea, koska et liity tähän, muista se, ylikomisario huomautti. Tessan kynä viuhusi hänen kirjoittaessaan innokkaasti muistikirjaan. -Voinko kysyä jotain Seijalta? Tessa kysyi. John katsoi häntä hämmästyneenä. -Öö, poliisit hoitavat tutkimukset, hän huomautti. -Pliis, Tessa aneli. -No selvä sitten, John sanoi vieläkin kummissaan. -Jes! Tessa kiljahti ja käveli Seijan luo. -Voisitteko kertoa, ketä täällä on töissä? Tessa kyseli. -No, Sebastian, hän on lainaustiskillä töissä. Sebastian on opiskelija, ja on vähän villi. Sitten on Maria, hän auttaa asiakkaita löytämään sopivat kirjat. Maria on varsinainen lukutoukka. Markku taas on siivooja, todella hiljainen sellainen. Hän asuu yksin. Kirjastomme talonmies on Jari, hän on iloinen ja mukava. Jarilla on kaksi lasta, Seija selitti kieputtaen vaaleita hiuksiaan sormensa ympärille. -Mitä sinä niillä tiedoilla teet? Seija kysyi varovasti. -Haluan tutkia, en tee mitään pahaa, Tessa sanoi. Seija näytti epäilevältä. -Kai se käy, mutta muista ettet sotkeennu mihinkään, Seija huomautti. -Joo joo. Voitko antaa osoitteet? Tessa kysyi. -En saa, Seija sanoi vaivaantuneena. -Ei haittaa, Tessa sanoi ja Seija käveli takaisin takahuoneeseen, missä John istui miettimässä. 

-Missäköhän ne ovat, Tessa sanoi itsekseen kaivellessaan laatikoita. Hän oli päättänyt hankkia tiedon hinnalla millä hyvänsä, vaikka tiesi ettei saisi. Lopulta hän löysi jotain papereita. Tessa nosti paperit pöydälle ja alkoi selata niitä nopeasti. Yhdessä oli Sebastianin nimi, ja Tessa nappasi sen pinkan välistä. -Jes! Tessa huudahti. Paperi oli jokin työntekijälista, ja siinä oli kaikkien tiedot sekä osoitteet. Tessa laittoi loput paperit takaisin laatikkoon nopeasti ja astui ovesta ulos. 

-Ensin käyn Marialla, ajatteli Tessa juostessaan kohti bussipysäkkiä. -Ei, kun hups, hänhän asuu viereisessä talossa! naurahti Tessa ja palasi taaksepäin. Kun Tessa koputti, oven avasi noin 40 vuotias, kihara-hiuksinen nainen. -Päivää, myyttekö jotain? Ostan mielelläni, Maria sanoi ystävällisesti. -Haluaisin jutella vähän kanssasi, Tessa selitti. -Ai, miksi ihmeessä? kysyi Maria. -Öö... olen poliisiasemalla apulaisena ja John-setä... siis ylikomisario käski tulla kysymään jotain, Tessa takelteli. Tämä ei mennyt kuten hän suunnitteli. Jollain ihmeen kaupalla Maria uskoi selityksen ja ohjasi Tessan sisään. Tessa huokaisi helpotuksesta. 

Maria asteli pieneen, kauniisti sisustettuun keittiöön. -Ota vain teetä, sitä on tuossa, Maria sanoi ja nyökkäsi kohti pöydällä olevaa teekuppia. Tessa istuutui pöytään ja hörppäsi teetä. Hän ei ollut totunnut juomaan sitä, ja pärskähti pahasta mausta. Maria istui hänen vastapäätä olevalle tuolille. -No niin. Huomasitko eilen kenenkään asiakkaan käyttäytyvän omituisesti tai piilottavan kirjoja? Tessa kysyi suoraan. -En oikeastaan. Yksi mies kyllä katseli kirjoja pitkään ja kun kysyin, tarvitsisiko hän apua, mies vain poistui paikalta, muisteli Maria sekoittaessaan teehensä sokeria. -Kerroin kyllä kaiken tarvittavan jo poliiseille, hän huomautti. -Vai niin, mutisi Tessa ja kirjoitti kuulemansa muistiin. Uskoisipa Maria hänen avustaja-selityksensä, Tessa ajatteli. -Entä katseliko joku Neiti Etsivä- kirjoja erityisen paljon? Tessa kysäisi sitten. -Se samainen mies hipelöi Neiti Etsivä- kirjoja, mutta poistui, kun huomasi minut, Maria kertoi. -Näitkö miehen lainaavan mitään? Tessa kysyi vielä. -Ei, hän ei lainannut mitään. Hän vain lähti, Maria selitti. -Voisitteko kuvailla miestä tarkemmin? pyysi Tessa. -Hän oli aika pitkä. Hänellä oli myös pitkä, musta takki, sekä musta, iso hattu. En siksi nähnyt häntä kunnolla, muisti Maria. -Selvä. Lähden nyt, Tessa sanoi ja nousi ylös. Maria sanoi vähän hämmentyneenä heipat. 

-Seuraavaksi kävelen Markulle, hän sanoi ääneen. Se oli noin puolen kilometrin päässä kirjastosta. Markun koti oli pieni ja vanha. Tessa koputti oveen. Oven avasi vanha, harmaahiuksinen mies. -Moi, olen Tessa, ja... öö... siis vähän kuin tutkin kirjastossa tapahtunutta varkautta ja tulin kuulustelemaan sinua, Tessa selitti. -Etkä tullut. Huomaan ettet ole mikään poliisi, vaan pieni tyttö. Mitä asiaa? mies sanoi vihaisena. -Tulin tulin! Poliisit käskivät, koska eivät itse ehtineet! Tessa huudahti. Mies tuhahti ja päästi Tessan sisälle. 

Tessa astui eteiseen. Se oli pieni, eikä siinä ollut kalusteita. Mies, joka ilmeisesti oli Markku, istahti tuolille aulaan ja siirsi toisen tuolin Tessan ulottuville. Tessa istahti. -Huomasitko kenenkään eilen menevän ulos kolme Neiti Etsivä- kirjaa mukanaan? Tessa kysyi. -En. Anteeksi, kun en tarkasta kaikkia kirjoja, sanoi Markku tylysti. -Selvä... No, huomasitko ulos menevää pitkää, musta-takkista miestä? Tessa kysyi. -Jaa-a, enpä muista, tokaisi Markku. -Milloin työvuorosi loppuu? Tessa kysyi hymyssä suin, vaikka häntä ärsytti miehen olemus. -Seitsemältä, Markku tiuskaisi. -Selvä. Tämä kuulustelu loppuu nyt tähän, Tessa sanoi ärsyyntyneenä ja asteli turhautuneena ulos. -Paljastan vielä tuollaiset huijari-etsivät poliisille! Markku huusi hänen peräänsä. Tessa säikähti. Jos Markku kertoisi Johnille, ei hyvä heiluisi. Ei hän saanut tutkia jotain rikoksia! 

-Öö, Tessa? ihmetteli Tessan äiti Siiri Wales Tessan paukauttaessa kotinsa oven kiinni ja astellessa ruokapöytään. -Tessa, maa kutsuu? huudahti Tessan isä, ruskeatukkainen Toivo Wales. -Joo joo. Kävin kirjastossa, mutta se on kiinni, siellä on poliisitutkinta, Tessa selitti. -Ja menit heti tietenkin leikkikuulustelemaan kaikkia ja ratkaisit omasta mielestäsi rikoksen? isä arvasi ja alkoi nauraa. Tessaa ärsytti. Miksei kukaan uskonut, että 12 vuotias olisi voinut auttaa rikoksen selvittämisessä? -En jaksa selittää, Tessa tiuskaisi ja alkoi laittaa itselleen leipää. -Kysynkö Johnilta? Toivo kysyi. Tessa ei vastannut. -Tessa, puhelimesi soi! Siiri huusi eteisestä. Tessa nousi leipä kädessään  ja asteli eteiseen. -Ai, Bertta! kuului Tessan hihkaisu. -Kuulin sedältä kirjasto-jutusta. Olethan jo yrittänyt löytää rikoksen tekijän? kysyi Bertta kiusoitellen . -No arvaa! Tessaa ärsytti. Vuotta vanhempi Berttakaan ei uskonut häneen. Bertta nauroi. -Okei. Nähdään! hän sanoi ja sammutti puhelimen. -Se oli Bertta, ilmoitti Tessa ja juoksi portaat ylös. Ylhäällä hän asteli huoneeseensa. 

Huoneessaan hän avasi muistikirjansa ja avasi uusimman tekstin. “Epäillyt: 1. Mies, jonka Maria näki kirjastossa 2. Markku vaikutti epäilyttävältä" luki sivulla. -Mustatakkinen mies saattaa palata huomennakin, jos kirjasto on auki. Onkohan heillä valvontakamerat? mietiskeli Tessa ja sulki muistikirjansa. Kello oli jo jonkin verran. Tessa otti pöydän laatikosta etsiväkertomuksen ja alkoi lukea. Kirja oli todella hyvä. Lukemisessa hurahti nopeasti pari tuntia. Tessa vaihtoi yövaatteet ja kääriytyi peittoonsa. Tasan kello kymmeneltä Tessa nukahti.

Tessa heräsi auringonsäteisiin, jotka aurinko heitti ikkunasta suoraan hänen kasvoillensa. Tessa haukotteli väsyneenä ja vaihtoi päälleen farkut sekä valkoisen Adidaksen T-paidan. -Tessa! Tule tänne! Tessa havahtui isänsä alhaalta kuuluvaan kutsuhuutoon. Tessa huokaisi ja käveli huoneestaan ulos. -No? Tessa kysyi oveltaan. -John-setä haluaa tavata sinut nyt asemalla, haluatko, että vien? Toivo kertoi. -Ei voi olla totta! Tessa lipsautti ääneen. -Mitä? isä kysyi. -Ei mitään, Tessa sanoi vaivaantuneena. Oliko John saanut selville, että hän yritti tutkia rikosta omin päin? -Ajattelin, että kun kerran nyt olet noin virkeänä, niin ehkä jaksaisit kertoa mitä siellä tapahtui, Toivo selitti. Tessa naurahti väkinäisesti ja sujautti takin päällensä. -Mennään! hän sanoi ja asteli ulos. Pihalla oli isän musta, kiiltävä sähköauto odottamassa. -No, mites Johnin tutkimukset etenee? Toivo kysäisi. -No varmaan tosi hyvin, ne on poliiseja, sanoi Tessa vaisusti. -Kerro jokin kiinnostava yksityiskohta, isä kehotti. -Maria oli nähnyt jonkun mustatakkisen miehen hipelöivän Neiti Etsivä- kirjoja, eikä hän kuulemma puhunut. Mies ei lainannut mitään, Tessa selitti ilme kirkastuen. -Kysynpäs Johnilta, että tietävätkö he kuka mies oli, Toivo sanoi ääneen. -Ei! Tessa huudahti. -Mitä? Toivo kysyi ihmeissään. -Siis John sanoi ettei halua että kerron kenellekään, niin älä sano mitään tai joudun vaikeuksiin, Tessa keksi nopeasti. Osa oli ainakin totta, se että joudun vaikeuksiin, Tessa lisäsi tuohtuneena mielessään. Oliko sittenkään kannattanut alkaa tutkia mitään? -Tunnistiko Maria miestä? isä kysyi kääntäessään rattia. 

-Hei, stop! kiljaisi Tessa yhtäkkiä. -Mitä? Toivo säikähti ja pysäytti auton. Tessa ei vastannut, vaan juoksi kirjaston eteen. -Katso! ”Suljettu”- kyltti on poissa ja ovi raollaan! Tessa huudahti. Kaikki näytti juuri sille, että kirjastoon oli murtauduttu. -Odota täällä, minä menen toimistoon ja soitan poliisit, Toivo sanoi nopeasti ja juoksi työpaikalleen sisälle. 

Tessa vilkaisi ympärilleen ja astui varovaisesti sisään kirjastoon. Siellä oli pilkkopimeää. -Huhuu, Seija? Tessa huhuili. Kukaan ei vastannut. Ulkoa alkoi kuulua poliisiauton sireenin ääniä. -Ulos kädet ylhäällä! kuului John-sedän ääni. -Hei, minä täällä! Varas on jo ehtinyt lähteä, Tessa sanoi kipittäen nopeasti ovelle. -Ai, Tessa, John tajusi. -Jare, soita Seijalle, numero on pöydällä, John komensi. Etsivä nyökkäsi ja kiirehti kirjastoon sisälle soittamaan Seijalle. -Haloo? kuului Seijan pelokas ääni. -Onko siellä tapahtunut jotain? hän kysyi sitten. Ei kaupalta yleensä soitettu hänelle. -Täällä Etsivä Black, poliisista. Tulkaa heti kirjastolle. Tänne on murtauduttu, selitti Black ja sulki puhelimen Seijan kuultua mitä hän sanoi. John veti Tessan sivuun. -Mitä sinä teit täällä? hän kysyi tiukasti. -Halusin vain kysyä onko Seija täällä, Tessa sanoi nolona. -Niinpä tietysti. Älä oikeasti sekaannu tähän, pikku etsiväiseni, John naurahti. Tessa yritti naurahtaa väkinäisesti mutta kuohui oikeasti raivosta. Miksei hän saanut sekaantua yhtään mihinkään? Miksei 12 vuotias saanut edes yrittää ratkaista rikosta? 

-Mitä täällä tapahtuu? Seija ihmetteli kävellessään paikalle. Hän kurkkasi sisälle. -Ei kai vaan... Seija kauhistui ja juoksi pitkien hyllyrivistojen väliin -Voi ei! hän parkaisi. -Mitä nyt? Tessa kysyi juostessaan Seijan luo. John käveli perässä. -Nyt kaikki Neiti Etsivät on varastettu! kirkui Seija. -Onhan täällä yksi, Tessa huomasi ja nappasi hyllyn takaosasta kirjan. -Menen heti kertomaan komisariolle, Seija sanoi rauhallisemmin ja juoksi Johnin luokse. -Kaikki Neiti Etsivät on varastettu! Seija kiljui itkien Johnille. -Rauhoitu. Soita kaikki työntekijät paikalle, pyysi Tessan setä ja käveli sitten ripeästi Tessan luokse. -Mitä sinä luulet touhuavasi? hän kysyi vihaisesti huomatessaan Tessan tutkivan kirjahyllyä. -Odota... Tessa kuiskasi ja koputti hyllyn takaseinää. -Tässä on ontto kohta, Tessa tajusi. Johnkin kumartui katsomaan tarkemmin. -Onko tuo jokin luukku? Ihan kuin siinä olisi saranat! John hämmästyi. -Kyllä se on! Tessa huudahti ja avasi pikkuruisen luukun. -Paperilappu! hän huomasi. -Anna se tänne, John komensi. -Se on näkymättömällä musteella, Tessa huomautti. -Otan sen todistus-aineistoksi. Kuulustelen Seijaa ja työntekijöitä, John selitti ja kaivoi taskustaan pinsetit. Niillä hän nappasi paperin ja laittoi sen pieneen purkkiin. Tessa katsoi ihailevasti vieressä. Olisi ihanaa olla salapoliisi! 

-John! Työntekijät tulivat, ilmoitti Seija. Rikosylikomisario laittoi purkin huolellisesti takkinsa taskuun ja juoksi Seijan luo. Maria, Sebastian, Markku ja Jari seisoivat ovella. -Maria, tulehan hetkeksi takahuoneeseen, John sanoi ja saatti Marian pieneen huoneeseen. -Mistä minua syytetään? Maria kysyi silmät suurina pelosta. -Ei mistään, meidän pitää vain kuulustella aivan kaikkia, John rauhoitteli. -Milloin lähdit tänään kirjastolta? hän jatkoi sitten laittaessaan äänityskoneen päälle. -Kirjasto on kiinni, joten lähdin kotiin, kun Seija sulki kirjaston. Kävin sitten Seijan luvalla hakemassa täältä pari kirjaa, se oli ehkä kolmen aikohin. Tuo tyttö huoneen ulkopuolella kävi kuulustelemassa minua vähän ennen neljää, kertoi Maria. -Siis Tessa? tajusi John. -Varmaankin, Maria sanoi. -Odotapas pieni hetki, John sanoi ja nousi ylös. 

-Mitä sinä ajattelit! Tessa! Ihan oikeasti! Hän olisi voinut tehdä sinulle vaikka mitä. Et saa tehdä mitään tuollaista enää ikinä! Toivo saarnasi. Tessa tuijotti kengänkärkiään. Ei olisi pitänyt alkaa tutkia yhtään mitään. Nyt kaikki maapallon ihmiset suuttuisivat hänelle. -Toivo, anna minun puhua hetki Tessalle, John sanoi ja siirtyi Tessan viereen. -Saitko jotain selvillekin kun kuulustelit? hän kysyi ystävällisesti. Tessa katsoi setäänsä hämmästyneenä. -Oikeastiko? Kysytkö minulta? Tessa kysyi innoissaan. -Kyllä, John sanoi. Tessa kertoi aivan kaiken, mitä oli kuullut Marialta ja Markulta. -Kiitos tiedosta, John sanoi ja kirjoitti jotain muistiin. -Mutta nyt ihan oikeasti lopetat nuo tutkimiset, setä sanoi tiukemmin. -Kyllä, Tessa lupasi kuuliaisesti, mutta tiesi kuitenkin, ettei varmaankaan tulisi pitämään lupaustaan. 

-Täällä oli kaikki aivan tavallisesti. Huomasin kirjaston avaimen maassa, joten nostin sen piiloon paperipinkkojen väliin laatikkoon, niinkuin meillä on tapana. Kirjaston edessä oli kyllä harmaa auto, en muista, oliko siellä joku, muisteli Maria Johnin palattua takahuoneeseen. -Selvä. Kiitos tiedoista. Kutsuisitko Sebastianin tänne? pyysi John. Maria nyökkäsi ja käveli ulos ovesta. -Moikka! hihkaisi Sebastian ja istuutui pöytään. -Päivää. Mihin aikaan lähdit kirjastolta? John kysyi. -En ollut tänään töissä, minulla oli kokeet. Epäiletkö, että olen rikollinen? nauroi Sebastian. -En vielä epäile ketään. Missä asut? John kysyi. -Tässä aika lähellä, poliisiaseman vierellä, kertoi Sebastian. -Vai niin, sanoi John. -Pyydä Jari tänne, käski ylikomisario John. -Joo, moi, Sebastian huikkasi ja vaihtoi huoneen ulkopuolella pari sanaa talonmiehen kanssa. -Moikka! Olen Jari, kuului iloinen ääni jo ovelta. -Päivää, Jari, tervehti John nyökäten. -Olitko kirjastolla tänään? Näitkö ketään henkilöä, joka voisi liittyä tähän? kyseli John. -Olin tänään kello viiteen asti täällä, kertoi punaposkinen Jari. -Työskentelitkö ulkona vai sisällä? kysyi John. -Ulkona, Jari tarkensi. John nyökkäsi. -Näitkö kenenkään olevan ulkona kirjaston edessä? John kysyi. -Itse asiassa kyllä. Kolmen aikoihin harmaa auto seisoi aika kauan kirjaston edessä. Kiinnitin huomiota, koska siihen aikaan ei yleensä ole paljoa ihmisiä liikkeellä. Autossa oli mustahattuinen mies. En nähnyt hänen kasvojaan kunnolla hatun takia, kertoi Jari. -Milloin auto lähti ja näitkö rekisterinumeron? kysyi John vielä. -Rekisterinumeroa en nähnyt. Auto lähti samoihin aikoihin, kuin Maria lähti. Maria kävi katsos lainaamassa kirjoja, kertoi Jari. -Selvä, John sanoi. 

-Markku, tule tänne! huusi ylikomisario John. Hetken päästä Markku ilmestyi ovelle. -Milloin lähdit tänään töistä? kysyi John. -Viideltä, tokaisi Markku yrmeänä. -Oliko ulkona ketään, kun lähdit? John tivasi. -No varmaankin joku oli ulkona, tiuskasi Markku. Hän ei ollut muuten vihainen, mutta Markkua ärsytti poliisien tuppautuminen hänen työpaikalleen. -Tarkoitin kirjaston lähellä, sanoi John. -Ei, Markku vastasi ja asteli ulos huoneesta. -Selvä, huokasi John ja käveli ulos kirjastosta. 

-Lähden nyt asemalle. Pidäpäs huolta tästä pikku salapoliisistamme, John sanoi tarkoittaen Tessan tutkimuksia. Tessa kääntyi selin isäänsä ja setäänsä. Hän yritti miettiä keinoa päästä myös poliisiasemalle. -Pääsenkö isä pariksi tunniksi Bertalle? Tessa pyysi isältään. -Tietenkin. Kävele sitten kotiin, Toivo sanoi ja kiipesi autoonsa. -Odota hetki, John! Tessa huikkasi ja juoksi Marian kiinni. -Maria? Tessa kysyi. -No? Olen menossa nyt kotiin, Maria ihmetteli. -Onko sinulla valvontakamerat? Tessa kysyi. -Kyllä, miksi sinä sellaisia kyselet? Maria vastasi. -Niissä voisi näkyä se rikollinen, asuthan kirjaston vieressä, selitti Tessa ajatuksensa. -Ai! Voin antaa nauhat, minulla on vähän vanhanaikaisempi kamera, Maria sanoi ja juoksi sisälle. -Tässä! hihkaisi Maria tullessaan ulos. -Kiitos! Tessa kiitti. 

Minulla ei ole turvavöitä, Tessa ajatteli peloissaan. Hän oli kyykyssä Johnin poliisiauton takapenkkien alla. Tessa oli kiivennyt sinne kenenkään huomaamatta kirjaston pihassa. Auto pysähtyi. He olivat perillä. Tessa odotti, että John avasi takapenkin ottaakseen joitain tavaroita sieltä. Kun John paukautti luukun kiinni, Tessa otti kädellään siitä kiinni, että pääsisi ulos. -Aukea nyt, Tessa pihisi ja lopulta luukku räpsähti auki. Tessa kiipesi hiljaa pihalle. Poliisiaseman pihalla ei ollut ketään, joten Tessa hipsi sisälle. 

-Tulin tapaamaan setääni, Tessa selitti nopeasti. Toivottavasti hänet päästettäisiin sisälle. -Johnin toimisto on tuolla, tiskillä työskentelevä nainen osoitti. Tessa käveli sinne ja koputti Johnin oveen. -Sisään, kuului vastaus. -Tessa! Mitä minä sanoin, siitä ettet saa sekaantua tähän! John huudahti vihaisena. -Katso! Tässä on valvontakameroiden videonauhat! selitti Tessa innoissaan. -Seija käski antaa ne, hän unohti antaa ne jo, Tessa sepitti sitten nopeasti. -Eihän kirjastossa ole valvontakameroita, Tessan setä hämmästyi. -Mariallapa on! Hän asuu aivan kirjaston vieressä! selitti Tessa. -Ai! Onpa Seija fiksu! Menepäs nyt pois, John sanoi. -Voisinko jäädä katsomaan, löysinhän ne kuitenkin, Tessa yritti ehdottaa. -No jää sitten, John murahti. Tessan oli pinnisteltävä olemaan hyppimättä innosta. John asetti kasetin videolaitteeseen, joka oli seinän vieressä. Tessa vilkaistessa hämmästyneenä vanhanaikaista konetta, John selitti: -Tätä tarvitsee joskus poliisin työssä. -Onkohan mahdollista, että Neiti Etsivä- kirjojen varkaudet olivat vain hämäystä, että keskittyisimme vain siihen, emmekä rikollisten oikeaan päämäärään? mietiskeli Tessa. -Hyvin mahdollista. Roistot saattavat vaihtaa jotain viestejä siinä salalokerossa, John ehdotti. -Kuulostavat fiksuilta, mutta yhden virheen he tekivät; roistot varastivat juuri Neiti Etsivä- kirjoja, joiden takana salalokero on. Jos he olisivat varastaneet muita kirjoja, emme olisi löytäneet salaluukkua, huomautti Tessa. -Olet oikeassa, vahvisti John. -Minä keksin: Katso laboratoriossa, mitä viestissä lukee. Sen jälkeen kirjoita oma viesti, ja piilota sen lokeroon. Kun rikollinen hakee viestin, hän luulee sen olevan rikoskumppaniltaan! keksi Tessa. -Voisi toimiakin, John mutisi. Tessa melkein räjähti ilosta. Johnhan puhui hänelle kuin työkaverilleen! -Miten roisto edes pääsi kirjastoon? Ovessa ei näkynyt murtojälkiä, tutkimme etsivien kanssa, eli hänellä täytyi olla avain, tajusi Tessa. -Varastikohan joku avaimen, vai oliko tämä sisäpiirin keikka? mietti Tessa. -Puhut kuin valmis poliisi, John ihmetteli. -Salapoliisiromaanit, Tessa sanoi. Hän tunsi tyytyväisyyttä. John sanoi häntä poliisiksi! Tai vähän niin kuin. Mutta oli se silti mahtavaa! -Ai noinko tarkkoja ne ovat nykypäivänä, John päivitteli. -Ylikomisario John! Sinulle on puhelu! poliisi Ronja ilmoitti ovelta. John heilautti kättään Tessalle ja käveli pois huoneestaan. Tessa seurasi häntä, ja tuli ovelle kurkkimaan. Oli niin kiinnostavaa olla poliisiasemalla! 

John puhui hetken kivaasti ja sammutti sitten puhelimen. -Kirjaston avain on kadonnut! huudahti John. -Mitä? Eli joku varasti sen! tajusi Tessa. -Entä jos... entä jos joku näki, kuinka Maria laittoi avaimen piiloon! huudahti Tessa sitten. -Kirjaston edessä kuulemma oli jokin harmaa auto. Saatan saada sen rekisterinumeron tietoon valvontanauhojen avulla, mietiskeli John. -Sinähän sanoit, etten saa puuttua tutkimuksiin, ja nyt puhut kuin olisin esimiehesi, Tessa huomautti väliin. -Et saakaan puuttua mihinkään, mutta voithan seurata tutkimuksia, John tokaisi. Tessa hymähti. Hän kyllä tiesi, että puuttuisi todellakin. -Viedään nyt se lappu laboratorioon, Tessa ehdotti sitten. John nyökkäsi. 

Vietyään viestin laboratorioon John ja Tessa astelivat Johnin toimistoon. -No niin, katsotaanpa mitä täältä löytyy, sanoi John. -Eihän tämä ole edes päällä! John tajusi ärsyyntyneenä. Kuva alkoi heijastua suurelle näytölle. -Tämä on kello kolmelta, selitti John ja tuijotti ruutua. -Katso! Nyt Maria tulee ulos kodistaan, kuiskasi Tessa. -Tuo on se harmaa auto. Rekisterinumero näkyy puoliksi, huomasi poliisi. Tessa kirjoitti numeron niin nopeasti vihkoonsa, ettei John huomannut hänen kuitenkin sekaantuvan. -Kelaan videon siihen kohtaan, kun auto tulee näkyviin, John sanoi ja kelasi nauhaa. Mies näkyi ohjaamassa autoa. Tessa kaivoi taas vaivihkaa muistiinpanovihkonsa esiin. Sinne hän kirjoitti; ”Vaatetus: Musta, pitkä takki ja musta, todella iso hattu. Keho: Aika laiha. Hiukset lyhyet tai kalju, eivät näy hatun alta”. -Muistan nähneeni tuollaisen hatun jossain kaupassa. Mikä kauppa se oli, sitä en muista, muisteli John. -Eikö noita myydä siinä Bertan äidin kaupassa? mietti Tessa. -En tiedä. Jatketaan videota, John sanoi ja laittoi kasetin taas pyörimään. -Hmm... eikö tuo ole Jari? mutisi Tessa. -Kyllä. Hän kiinnittää ”Kirjasto”- kyltin oven yläpuolelle, vahvisti John. 

-No, olihan siitä vähän hyötyä, John tokaisi katsottuaan Tessan kanssa puoli tuntia videonauhaa. -Menen hakemaan johtolangat laboratoriosta, ilmoitti ylikomisario sitten ja nousi ylös. Pöydällä oleva Tessan puhelin alkoi soida. -Moi, tervehti Tessa. -Bertta täällä, selitti Tessan serkun ääni. -Okei. Voisinko tulla teille tänään syömään? Saatoin ehkä sanoa isälleni, että tulen teille, vaikka meninkin poliisiasemalle, Tessa sanoi nolona. -No hei, tietenkin sanoit, olet Tessa! Odota, kysyn äidiltä, Bertta hihkaisi. -Äiti, voiko Tessa tulla syömään? kuului Bertan vaimea huuto. -Se käy, Bertta sanoi puhelimeen. -Hyvä. No, nähdään sitten, Tessa sanoi ja lopetti puhelun. Hänen oli pitänyt mennä vakoilemaan laboratoriota, muttei ehtinyt. John ilmestyi toiselta käytävältä. -Kävin hakemassa lapun sillä aikaa kun puhuit. Nyt saan koskea siihen, sillä sormenjäljet on otettu, John selitti. Tessa nappasi lapun hänen kädestään. ”Vein kirjat. Tuo avain takaisin”, luki Tessa. -Avain! Mitä jos hän luuli, ettemme huomaa avaimen puuttuvan? Tessa huudahti. -Hei! Et sinä saa sitä lukea. Se kuuluu tutkintaan, ja vain poliisit saavat tutkia aineistoa, John sanoi vihaisesti. -No mutta luin jo. Mitä aiot nyt tehdä? -Et saisi kuulla, mutta jätämme varmaankin tekijälle uuden lapun. Siinä voisi lukea vaikkapa ”Tule tapaamaan minua tänään keskiviikkona kello 21 Mustan metsän reunaan”, John sanoi. -Lähdepäs nyt, John hoputti sitten. Tessa sanoi moikat ja juoksi ulos. 

Ulkona Tessa asteli lähimmälle bussipysäkille. -Rahaa, rahaa, rahaa... mutisi Tessa kaivellessaan taskujansa. -Jes! Euro kahdeksankymmentä euroa! Riittää juuri ja juuri, hihkui Tessa. Tessa ehti ohi ajavaan bussiin. Bussissa Tessa istahti pitkätukkaisen tytön viereen. -Päivää, olen Satu! tervehti iloinen tyttö. -Hei, olen Tessa Wales, Tessa kertoi. -Mitä kuuluu? Satu kysyi ystävällisesti. -Hyvää, Tessa vastasi. Se oli totta. Hän pääsisi tänään tutkimuksissaan eteenpäin! Yhtäkkiä Tessa alkoi ajatella, että mitä järkeä koko jutun tutkimisessa oli. Poliisithan löytäisivät rikollisen ja ratkaisivat kaiken ennen kuin hän edes pääsisi hyvään alkuun. Voihan sitä aina yrittää, Tessa muistutti itseään. Bussi pysähtyi kodin eteen. -Minun täytyy nyt mennä! sanoi Tessa ja juoksi ulos bussista. Bussipysäkki oli tallin vieressä. Tessa käveli kotiin ripeästi. -Hei äiti! Menen Bertalle syömään. Moikka! Tessa huusi nopeasti ovenaukosta. 

Käveltyään Bertan pihalle Tessa koputti oveen. Sen avasi nuori nainen.-Hei Tessa! tervehti Bertan äiti, Aurora. -Moi Aurora! Missä Bertta on? kiirehti Tessa kysymään. -Jo ruokapöydässä. Mene sinäkin sinne, Aurora neuvoi. Tessa riisui takkinsa ja juoksi pöytään. -Tessa! hihkaisi Bertta nähdessään serkkunsa. -Moi! Voisinkohan vähän kuulustella äitiäsi? kysyi Tessa. -Mitä? Onko hän epäilty? säikähti Bertta. -Ei todellakaan. Kyselisin vähän hänen kaupastaan, tai oikeastaan sen asiakkaista, selitti Tessa. -Äiti, äiti! Tessalla on asiaa! huusi Bertta. -Mitä nyt? ihmetteli Aurora Stone ilmestyessään keittiön ovelle. -Öhm... kuinka kauan niitä mustia isoja hattuja on myyty Stonen pienessä vaatekaupassa? Tessa tiedusteli. -Ne tulivat myyntiin vasta viikko sitten. Miten niin? Aurora kysyi. -Luokkalaisellani on sellainen, ja mietin milloin hän osti sen, Tessa sanoi. Tästä valehtelusta on tulossa jo tapa, Tessa ajatteli masentuneena. Oli kamalaa salata asioita tutuilta. -Entä onko joku keski-ikäinen, pitkä, laiha mies ostanut niitä lähiaikoina? Tessa jatkoi kyselemistään kirjoittaen asioita muistivihkoonsa. -Öö... muistelisin että kyllä, Aurora näytti miettivältä. -Saitko mitään tietoja? Kenties nimen, osoitteen... Tessa innostui. -Hän puhui jonkun kanssa puhelimessa, eikä sen takia sanonut minulle sanaakaan, Aurora selitti. Hän näytti epäröivälle. -Mitä mies sanoi? Kuulitko? Tessa kysyi innoissaan. -Eeeen... mihin sinä näitä tietoja tarvitset? Bertan äiti kysyi. -En mihinkään! Tessa kiljaisi. Ei kai Aurora tajunnut? Sitten hän ymmärsi miten tyhmältä hänen vastauksensa täytyi kuulostaa. -Siis... kiinnostaa vain, hän yritti sivuuttaa koko kysymyksen. -Saanko katsoa valvontakameranne? Tessa kysyi vielä. -Se ei valitettavasti käy, Aurora sanoi vaivaantuneena. -Selvä, Tessan innostus laantui. Bertta vinkkasi hänelle silmää. Tessaa alkoi hymyilyttää. Bertta oli niiiiiin paras serkku ikinä! 

-Tästäkö se katsotaan? Bertta kysyi. Hän oli juuri saanut Stonen pienen vaatekaupan valvontakameran revittyä irti katon reunasta serkulleen Tessalle katsottavaksi. -Varmaan, Tessa sanoi ja otti kameran itselleen. -Eihän sitä tietenkään tästä voi katsoa, ollaanpa me hölmöjä, Bertta huudahti yhtäkkiä. Sitten Tessakin tajusi; nehän voitiin katsoa vain tietokoneelta tai kännykältä! -Mutta minä tiedän äidin työpuhelimen koodin, Bertta huomautti. Sitten hän kaivoi kassapöydän laatikosta pienen älypuhelimen ja näpytti koodin siihen. -Siinä! Bertta hihkaisi ja ojensi puhelimen Tessalle. Valvontakameroiden sovellus oli auki. Tessa kelasi videota eiliseen. -Tuossa! Bertta huomasi ja Tessa pysäytti. Sitten hän laittoi videon päälle. -Pidä tuota, Tessa pyysi ja tyrkkäsi puhelimen Bertalle. Sitten hän kaivoi omansa takkinsa taskusta ja otti kuvan miehen kasvoista, jotka näkyivät osittain. -Kiitos tuhannesti, Tessa sanoi ja halasi Berttaa. -No olepa hyvä. Tiedän, ettet voi kertoa mihin tarvitset tuon miehen kuvaa, mutta arvaan että se liittyy kirjastoon, Bertta naurahti. -Oikeassa olet, Tessa tyrskähti. -En kerro kenellekään, Bertta lupasi. -Kunhan olet varovainen, hän lisäsi vielä. Yhtäkkiä Tessa muisti, mitä hänen setänsä oli sanonut. Mustan metsän reuna, kello yhdeksän illalla, tänään. Kello oli varttia vaille kahdeksan. Mustan metsän reunalle pyöräili puoli tuntia. -Minun pitää mennä, Bertta. Kiitos vielä, Tessa sanoi ja juoksi ulos kaupasta. Sitten hän juoksi niin kovaa kuin ikinä pääsi kotiin. 

Tessa tempoi pyöräänsä irti telineestä. Lukko ei millään avautunut juuri silloin, kun oli kiire. Vihdoin pyörä irtosi ja Tessa pääsi matkaan. Ajaessaan kirjaston ohi hän huomasi sen olevan auki. -Tietenkin, että varkaat saavat lapun, Tessa sanoo itselleen viilettäessään pyörätietä pitkin. Mikäköhän on se rikos, mitä he oikeasti kaavailevat, Tessa tajusi ajatella. Siitä edes John ei ollut puhunut! 

Mustan metsän laita näkyi jo. Tessa teki äkkijarrutuksen ja piilotti pyöränsä pusikkoon, ettei paikalle tulevat poliisit tunnistaisi sitä. Sitten hän juoksi metsälle. -Jokin hyvä piilopaikka, Tessa kiirehti ja näki lopulta parhaaksi mennä tiheän pensaikon alle makaamaan. Hän napsautti puhelimensa kameran päälle ja jäi odottamaan. 

Tessa havahtui ajatuksistaan. Kaksi miestä kävelivät metsän luokse. Toinen oli juuri se, jolla oli ollut musta lierihattu. -Missäköhän pomo viipyy, laiha mies mietti. -En tiedä. Ehkä hän kertoo tänään, milloin iskemme. Mikä olikaan sen heppatallin osoite? Tessan sydän alkoi jyskyttää. Heppatallin? Se oli aivan Bertan kodin vieressä, ja hänellä oli ollut jokin aika sitten hoitohevonen siellä. Aikoivatko nuo kaksi tyyppiä varastaa jonkin hevosen? Sitä Tessa ei halunnut uskoa. Miten hän sitten hevosen pelastaisi? -Huomasitko muuten, että kirjasto oli hetken aikaa kiinni? lierihattu-mies kysyi. -Kyllä, kirjojen varastaminen taisi mennä täydestä, toinen myhäili. Eipäs mennytkään, Tessa tuhahti mielessään. Missä John ja poliisit ovat? Hän tajusi. Tessalla oli nyt edessään kaksi varmaa rikollista, mutta ei poliiseja! Tessa teki nopeasti päässään toimintasuunnitelmaa, muttei keksinyt mitään. Ei hän voisi lähteä pensaasta, muttei odotaakaan kauhean kauaa. Yhtäkkiä hänelle tuli viesti. Tessa rukoili, etteivät miehet olleet kuulleet puhelimen merkkiääntään. Kumpikaan ei tehnyt mitään. Tessa huoahti ja katsoi sitten nopeasti viestiä. Se ei ollutkaan viesti, vaan ilmoitus jostain uutisesta. Tessa oli tilannut puhelimelleen ilmoitukset uutisista tägillä rikokset. Tessa avasi uteliaisuudestaan uutisen, vaikka tiesi ettei nyt ollut oikea hetki. "Helsingistä karannut kaksi vaarallista rikollista, jos näet, soita hätänumeroon 112". Tessan oli pakko selata alaspäin. Siinä oli kahden miehen kuvat. Ja ne miehet seisoivat hänen edessään. 

Tessa tajusi, että hänen tutkimuksensa olivat edenneet aivan liian pitkälle. Hän oli hengenvaarassa. Tessa oli juuri soittamassa hätäkeskukseen, kun puhelimesta loppui akku. Hän oli nyt aivan yksin keskellä pimeää metsää vastassaan kaksi rikollista. Tessa päätti että parasta olisi olla vain aivan hiljaa siihen asti, että roistot luovuttaisivat ja lähtisivät pois metsästä. Sitten Tessa ottaisi pyöränsä ja ajaisi kovempaa kuin ikinä ennen. -Pitäisikö lähteä? Voidaan lähettää pomolle lappu. Mikseiköhän hän kerro nimeään tai puhelinnumeroaan? toinen miehistä sanoi. -Varmaankin. Ainakin hän on huolellinen, jos poliisit sattuisivat löytämään piilopaikan, laihempi huomautti ja hetken päästä he astelivat autoon, joka odotti läheisen parkkipaikan laidassa. Tessa hengähti. Suurin vaara oli ohi. Miehet lähtivät. Tessa nousi pensaan alta ja juoksi pyöränsä luokse nostamaan sen pusikosta. Sitten Tessa hyppäsi sen selkään ja ajoi niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. 

-Missäs sitä oltiin? Tessan isä kysyi. Hän oli ollut Tessaa vastassa ovella. Tessan olisi tehnyt mieli alkaa itkeä. Hän ei kestänyt enää valehdella. -Anteeksi! hän huusi. -Mitä... isä ehti aloittaa, ennen kuin Tessa vuodatti kaiken tutkimuksistaan. -Rakas lapsi! Toivo-isä huudahti. Hän suuttui aluksi, mutta tajusi sitten kuinka huono omatunto Tessalla oli. -Soitetaan heti Johnille, ja hän ilmoittaa kaikille poliiseille. Kyllä ne kohta saadaan kiinni. Älä murehdi, Toivo lohdutti. Tessasta tuntui hyvälle. Hän oli saanut tyhjennettyä mielensä ja pystyi nyt keskittymään taas salapoliisiromaanien tankkaamiseen! 

-Mikä tuo oli? Tessa havahtui hereille. Jostain kuului kovaa hevosen hirnuntaa ja potkintaa. Tessa heitti nopeasti peiton lattialle ja juoksi ikkunan luokse. Läheiseltä hevostallilta kuului ryminää. Tessa siristi silmiään ja painautui lasia vasten nähdäkseen tarkemmin. Tallin edessä seisoi vieras hevoskuljetusauto ja tallin ovi repsotti auki. Tessa nappasi puhelimensa ja juoksi alakertaan. Hän tiesi mitä tapahtui. Varkaat olivat iskeneet! 

Tessa yritti soittaa sedälleen, mutta hänen puhelimensa oli kiinni. Tietenkin, nyt on keskiyö, Tessa ajatteli hädissään. Hän ei voinut tehdä mitään, ja hevosia varastettiin. Lopulta, hetken mielijohteesta, Tessa puki takin päälleen ja ryntäsi pihalle. Siellä hän juoksi Bertan talon luokse. Oveen hän ei voisi koputtaa, tai Bertan äiti raivostuisi. Tessa nappasi pienen kiven maasta ja heitti sillä Bertan ikkunaa. -Mitä ihmettä... kuului huudahdus. Tessa löi kätensä naamaansa. Ikkuna oli auki ja kivi oli lentänyt suoraan sisälle. Bertan pää ilmestyi ikkunasta. -Tessa? Mitä maailmassa sinä yrität? Bertta sihahti. -Tule ulos! Ne varastavat Kuninkaan! Tessa huutokuiskasi takaisin. Varmastihan ne varastaisivat Kuninkaan, se oli paras ja kallein hevonen. Bertan silmät levisivät. Sitten hän katosi ikkunasta ja Tessa arvasi, että hän oli juossut tulipalokiireellä alakertaan pukemaan takkia. Sitten Bertta ilmestyi ovesta ulos. -Siis ketä ovat "ne"? Bertta kysyi. Hän näytti sille, ettei tiennyt ollako raivoissaan vai peloissaan. -Ne kirjastovarkaat, seko! Tule! Tessa sihahti ja juoksi eteenpäin. Kohta he olivat tallin sivuseinällä. Tessa näki ikkunasta, että miehet repivät Kuningasta riimusta eteenpäin. Se hirnui kauhuissaan ja potki takajaloillaan. -Mitä me voidaan tehdä? Soita hätäkeskukseen! Bertta kuiskasi. Silloin Tessa tajusi, että hänen puhelimensa oli jäänyt sisälle. -Puhelin? Tessa kysyi. -Ei ole, kai sinulla on? Bertta näytti kauhistuneelta. -No ei! Tessa vastasi yhtä peloissaan. Hän oli taas vastakkain kahden vaarallisen rikollisen kanssa. Tällä kertaa vain pahemmassa vaarassa.

Yhtäkkiä Bertta juoksi tallin takaovelle. -Mitä ihmettä sinä teet? Tessa kuiskasi. -Tule, Bertta sanoi ja Tessa seurasi häntä tallin taakse. Bertta kaivoi avaimen taskustaan ja avasi sillä takaoven. -Äiti käy täällä, Bertta selitti Tessan hämmästyneelle ilmeelle. Bertta luikahti sisälle. Tessa katsoi kauhuissaan häntä. Nehän huomaisivat hänet! Tessa lähti perään hetken harkinnan jälkeen. Miehet eivät huomanneet tyttöjä keskittyessään hevosen saamiseen kärryyn. Tessa keksi, miten he saisivat miehet loukkuun ja avasi hiljaa yhden karsinan oven ja sitten toisen. Hevoset ryntäsivät niistä ulos hirnuen. -Jari! Ne tulevat tänne! Apua! laiha mies kiljahti. Kaikki kolme hevosta alkoivat potkia hurjasti ja Jariksi kutsuttu mies ryntäsi aukinaiselle etuovelle karkuun. Bertta vilkaisi taakseen ja huomasi Tessan kadonneen. Etuovi rämähti kiinni äkkiä miehen edestä ja Bertta säikähti ääntä. Sitten hän tajusi mitä Tessa yritti; he jättäisivät miehet vangiksi! Yhtäkkiä miehet tajusivat hänet. -Kukas se siellä? Mitä sinä yrität? Tulepas tänne! mustaa hattua pitänyt mies hurjistui ja oli juoksemassa kohti säikähtänyttä Berttaa, kun Kuningas ryntäsi hänen eteensä. Se kiljui järjettömän kovaa ja potki yhden karsinan ovea. -Tule! Tessan ääni kuului ulkoa. Bertta käännähti nopeasti ja juoksi ulos. Siellä hän paukautti oven niin kovaa kiinni kuin sai ja ulkona odottanut Tessa lukitsi sen ulkopuolelta -Nyt... hae apua! Tessa huusi Bertalle hevosen hirnunnan ja potkinnan yli. Bertta nyökkäsi hengästyneenä ja lähti juoksemaan kohti kotiaan. Tessaa alkoi pelottaa, että jos hevoset potkaisisivat oven tai seinän rikki, miehet pääsisivät ulos. Tessa hoputti mielessään Berttaa. Ehtisivätpä he ajoissa, tai kaikki työ olisi turhaa ja Tessa olisi pahassa pulassa. -Kuules kakara! Avaa se ovi tai käy huonosti! kuului huuto sisältä. -Avain meni hukkaan, en voi, enkä avaisi vaikka voisinkin, Tessa vastasi nenäkkäästi, vaikka hänen sydämensä hakkasikin tuhatta ja sataa. Minuutit tuntuivat tunneilta. Lopulta Tessa huokaisi helpotuksesta kuullessaan poliisin auton pillien lähestyvän. -Ei! kuului karjaisu sisältä tallista. Eli rikollisetkin kuulivat äänen, Tessa sanoi mielessään. Poliisiautot pysähtyivät pihaan. -Ovatko he sisällä? kysyi autosta hypännyt poliisi. -Ovat, Tessan ääni tärisi. Poliisi nyökkäsi ja juoksi ovelle. Muu partiokin tuli autosta ulos ja yhdessä he saivat rikolliset ulos. Tessa tuijotti ihailevasti vieressä, kun tajusi hevostenkin juoksevan ulos. Tessa yritti epätoivoisesti napata Kuninkaan kiinni, mutta Bertta kosketti häntä olkapäästä. -Soitin myös tallin omistajat nappaamaan hevoset kiinni, hän sanoi. Tessa nyökkäsi hymyillen. Häntä väsytti, mutta hän oli todella, todella iloinen. Hän oli juuri saanut kaksi ihkaoikeaa rikollista kiinni! 

Tessa istui sohvalla ja hymyili. Hän hymyili niin paljon että poskiin sattui. Telkkarista tuli uutiset. -"Nuori tyttö sai kiinni kaksi etsintäkuulutettua rikollista", Bertan äiti luki netistä Tessan äidille. Telkkarissa pyöri Tessalle ja Bertalle eilen tehty haastattelu. -Miten  keksitte lukita rikolliset sisälle? haastattelija kysyi Bertalta ja ojensi mikrofonia. -Älä minulta kysy, Tessahan sen keksi, Bertta sanoi silmät pyöreänä televisiossa. -Kai tiedätte, että se oli hyvin, hyvin vaarallista? John-setä kysyi vakavana. Tessa vilkaisi häneen. -Kai itse tiedät, että olet itse hyvin, hyvin ylpeä siskontyttärestäsi ja kätket sen vain torumiseen? Bertta vastasi Tessan puolesta. John hymähti mutta luki hänkin innokkaasti uutista puhelimestaan. Tessa istui sohvalla Bertan, Bertan äidin, oman äitinsä, isänsä ja John-sedän keskellä. He katsoivat televisiota. Tessa oli niin iloinen. Hän oli ratkaissut oikean rikoksen! Eilen illalla hän oli vielä seissyt tallin edessä, kun rikollisia vietiin putkaan. Hänen vanhempansa olivat juosseet tallin luokse kuultuaan, mitä oli tapahtunut ja olivat olleet todella huolissaan. Johnkin oli ollut partiossa ja oli ensin vihainen Tessalle, mutta lopulta oli halannut tätä. -Meidän pikku salapoliisi! äiti nauroi. -Mutta ethän silti tee sitä enää? isä kysyi. -En, Tessa lupasi ja tiesi, että tällä kertaa lupaus piti. Se oli ollut liian pelottavaa, vaarallista ja vaikeaa. -Mutta kertomista tästä on ainakin pitkäksi aikaa, Tessa lisäsi. -Todellakin, John huokaisi ja pyöritteli silmiään. Tessa halasi Berttaa. -Kiitti, hän sanoi. -Ole hyvä, Bertta nauroi ja he jatkoivat haastattelunsa katsomista televisiosta. Tessa alkoi kikattaa. Hän näytti niiiiin hassulta! 

                   Loppu