Annin tarinablogi

  kuva: minä Helou 💜 Tällainen pieni teksti tänne väliin, romantiikkaa. Mä en nyt tiedä yhtään mitä mieltä oon tästä, enkä tiedä olisiko tätä ees pitänyt julkaista (älkää siis ihmetelkö, jos tää katoaa pian xd), mutta... edellisestä postauksesta on sen verran aikaa, että halusin julkaista jotain. Toivottavasti tää ei ole liian kauhea :D 💙 Lilalla on aina jotain lilaa päällä. Se on söpöä. Usein lila paita, joskus lilat housut, välillä lilat sukat. Kerran sillä taisi olla kaikki lilat vaatteet pyykissä, joten sillä oli lila hiusdonitsi hiuksissa. Ai miten niin, luuletko että mä pidän kirjaa siitä, mitä lilaa Lilalla on päällä milloinkin? Äh, älä viitsi. Eikä mulla todellakaan ole erillistä Lila-vihkoa. Ei. Missään. Nimessä.  Tai ehkä mulla ihan vähän on.  Tänään mun Lila-vihkossa lukee: vaatteet: päällä sekä lila, paksu collegepaita, että lilat villasukat. puhuiko mulle: kyllä. sanoi, että älä murehdi, kun luokan pojat huuteli mulle jotain mun kasvissyönnistä. sanoi, että mä olen sen m

kuva: minä   Moi :) Meidän piti kirjottaa sanataidekoulussa teksti, joka on eri vuodenajoista saman patsaan näkökulmasta. Joo, patsaan näkökulmasta. Mä en tiedä, mitä mieltä oon tästä, mutta sähän voisit kertoa mielipiteesi kommenteissa? Ja jos kommentista meinaa tulla liian lyhyt, olis kiva kuulla myös sun lempivuodenaika. Mun on syksy, mutta mä rakastan myös talvea ja kesää, ja oikeestaan myös kevättä. Ja siitä puheen ollen ihanaa kevättä ja maaliskuuta!  💙 Talvi  Aukio on parin sentin lumikerroksen peitossa. Pari lintua hyppelehtii ympäriinsä nokkien maata ja jättäen jälkeensä pienen pieniä jalanjälkiä. Puiden oksilla lepää myös lumikiteiden peitto. Se saa kaiken näyttämään satujen talven ihmemaalta. Ohitse kävelee melko paljon ihmisiä - aurinkoinen, juuri sopivan kylmä ilma on hyvä päivä lähteä kävelylle. Joku heilauttaa ohi mennessään yhtä ohuista koivuista ja siitä putoaa lunta maahan kasaksi. Puuterilunta lennähtää myös lähellä istuskelevan pikkulinnun päälle. Se pörhistää höyh

Kuva: minä  Moi :) Mitä sulle kuuluu? Oliko sulla kiva hiihtoloma, jos se on jo ollut? Mitä oot lukenut viime aikoina? Mulle kuuluu hyvää, hiihtoloma oli sopivan rento ja oltiin siitä puolet kotona, puolet isovanhemmilla. Lukukuulumisia: luin Loistavan hullun hankkeen vähän aikaa sitten ja se oli tosi ristiriitainen kirja, mä en osaa hirveesti sanoa, mitä mieltä olin siitä - paitsi että kyllä mä siitä jollakin tasolla pidin. Sitä ennen luin sellaisen kirjan kuin Tuhkataivas, se oli ihan hyvä, ehkä 4+/5 tai jotain. Sen jälkeen luin parissa päivässä Betoniruusun, joka oli UPEA. Angie Thomaksen kirjat on niin hyviä, Viha jonka kylvät ainakin oli niin mahtava, ettei mulla ehkä riitä sanat kuvailemaa n sitä. Betoniruusun jälkeen luin nopeasti Punainen kuin veri -kirjan uudestaan, ja mä rakastin sitä. Tällä hetkellä mä luen Mun vuoroa ja se on tosi tosi hyvä. Nyt sä voit alkaa lukea tätä tekstiä ja kertoa vaikka kommenteissa, mitä pidit siitä. Ja olis kiva kuulla myös sun vastaukset noihin a

  Kuva: minä Tällaista pientä ehkä vähän positiivisempaa tarinaa tähän väliin :D Toivottavasti tykkäät ja kerrot kommenteissa, mitä mieltä olit 💙 Mä lennän näkymättömissä Helsingin kadulla. Pari kertaa melkein törmään ihmiseen, mutta onneksi oon aika hyvä väistelemään niitä. Kaduilla on hauskaa lentää - sieltä löytää aina erilaisia tyyppejä ja ihmisiä ja eläimiä, enkä mä vaan koskaan kyllästy niiden katselemiseen. Välillä mä näen erityisen murheellisen kautta huolestuneen kautta surullisen näköisen tyypin ja heitän sen päälle vähän keijupölyä. Koska se auttaa kaikkeen. Melkein kaikkeen.  Nyt on kesä, joten ihmisiä on paljon. Mä pysähdyn hetkeksi lepäämään yhden kaupan mainoskyltin päälle. Tekisi mieli varastaa joltakulta jäätelöä, mutta en mä ole ilkeä keiju. Yksi teiniporukka kävelee ohi, kaikilla on farkut ja joillakin lippikset ja osa tuijottaa puhelintaan kävellessään. Yksi niistä kiinnittää mun huomion. Se on ehkä 16-vuotiaan näköinen pitkähiuksinen, pisamaposkinen tyyppi, joka v

Kuva: minä  Moi 🍂 Mä en nyt oikein osaa sanoa tästä tekstistä mitään muuta kuin että ei ollenkaan mun tyyppinen ja ei ollenkaan hyvä. Kysymysmerkki on myös se, miksi edes päätin julkaista sen. Jotenkin mä vain halusin, että joku lukee tämän, haha. Mm... pidä kiva päivä <3  Työnnän puhelimen pieneen reppuuni ja nostan repun jalkoihini. Jään katselemaan hymyillen ulos ikkunasta. Vaihtuvat maisemat näyttävät rentouttavilta. Hetken kuluttua vilkaisen sivulleni - bussi ei ole onneksi täynnä, inhoan ventovieraiden vieressä istumista - ja kohotan kulmiani. Mihin ihmiset ovat menneet, kun bussi ei ole edes pysähtynyt?  Ehkä muistan vain väärin. Mutta ajatuksissani on silti selkeä kuva mustahiuksisesta tytöstä kuuntelemassa musiikkia ja hänen edessään istuvasta kahdesta, ehkä 17-vuotiaasta pojasta. Nyt heitä ei ole. Ja olen satavarma, että näin heidät bussin edellisen pysähdyksen jälkeen. Kohautan lopulta hartioitani. Ehkä he vain vaihtoivat paikkaa tai jotain, enkä vain huomaa heitä, vaikk

 ...ja löysin, yllätys yllätys, runoja. Paljon runoja, joista osa on sellaisia, etten aio koskaan julkaista niitä blogissani - huonouden tai henkilökohtaisuuden tai lyhyyden tai... tosi monen asian takia - ja osa sellaisia, jotka aion julkaista ehkä joskus muulloin, ja osa just nyt julkaisukelpoisia. Ja ne just nyt julkaisukelpoiset löydät alta. Runo vaihtuu aina ~ -merkin kohdalla. Toivottavasti voit nauttia ees joistakin näistä 🖤  Ps. Jos et keksi, mitä kommentoida, olis tosi kiva saada kuulla sun lempiruno näistä :) Muuten, mä oon tosi pahoillani, kun en ole vastannut kommentteihin pitkään aikaan. Mun tietokone ei vaan suostu yhteistyöhön. Yritän saada sen toimimaan mahdollisimman pian, sitten tulee kunnon vastaausmaraton :D ~ Kun mä luen  sanoja muiden kirjoittamia  kansiin paketoituna  mä häviän toiseen maailmaan  ihmisiin, jotka olis mun ystäviä  sellasia jotka ei jättäis  jos ne vaan sais irti  sivujen vankilasta  Kun mä luen  mä alan toivoa  ehkä kaikki onkin hyvin  eikä mun t

  Kuva: minä Moi 🖤 Mä oon kirjoittanut tämän pätkän joskus kauan, kauan sitten, ja harkinnut sen julkaisua pitkään. Ja nyt mä lopulta päätin, että julkaistaan sitten. Joo, nyt on helmikuu (hyvää helmikuuta muuten - miten tammikuu meni noin nopeasti?), ja mä julkaisen kesätekstin, mutta ihan sama. Toivottavasti pidät ja kommentoi ihmeessä, pidit tai et 💙  Rakastan lämpimiä, leppoisia kesiä. Sellaisia kesiä, joina mökin nurmikko vihertää kauniisti ja isä on laskenut pienen soutuveneemme kirkkaaseen rantaveteen odottamaan veneilyreissua. Sellaisia kesiä, joina mökkinaapurimme hevoslaitumelta kuuluu kuopimista ja hirnumista, kun hevosetkin nauttivat kesästä. Sellaisia kesiä, joina hyttysiä ei ole liikaa. Sellaisia kesiä, joina minä saan istua puunkannolla rauhassa lukemassa kirjaa ilman yhtäkään häiriötä. Sellaisia kesiä, joina nauran iloisesti keinussa ja hyppään pehmeälle nurmelle. Sellaisia kesiä, joina saan nukkua pitkään joka aamu. Sellaisia kesiä, joina on rauhaisaa ja Seelalla on

kuva: minä  Kuten mä sanoin ei toissa vaan sitä edellisessä (?) postauksessa, oon alkanut kirjoittaa tällaisia säetekstejä vähän enemmän ja näitä on niin ihana tehdä - mä rakastan asetella sanoja riveille, kokeilla erilaisia rivityksiä, ja tarina on muutenkin helpompi luoda säemuotoon. Joo. Tykkäättekö te muuten enemmän siitä, että näissä säeteksteissä ei ole pisteitä, niinku siinä Hattaraa-tekstissä, vai niin, että on, kuten tässä? 😅 Musta on ehkä helpompi kirjoittaa ilman, mutta en sitten tiedä. Toivottavasti tykkäät 🖤 Ja hei, ehdottakaa pls tälle nimeä - mä en haluaisi pitää nimettömiä tekstejä blogissa, mutta kun mä en vaan keksi... Iltaisin mä makaan sängyssä ja hoen itselleni sen nimeä, täytän päiväkirjan lauseilla jotka alkaa sillä ja loppuu ihana mahtava söpö täydellinen jii än ee.  Jollakin tavalla mä tahdon että tää loppuu, koska mua sattuu kun se ei edelleenkään näe mua. Ainakaan samalla tavalla kuin se näkee ne muut, ne kauniit ja pitkät ja itsevarmat. Musta tuntuu että j