Annin tarinablogi

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙     Selailin jokin aika sitten tarinablogeja, ja päädyin lukemaan uusia postauksia  Perhon tarinametsästä . Tarinametsän ihana ylläpitäjä Perho oli tehnyt postauksen, jossa näytti viisi- tai kuusivuotiaana kirjoittamansa tarinan. Silloin muistin, että minullahan on itsellänikin tallessa joitakin sen ikäisenä kirjoittamiani tarinoita  😅 Eli inspiraation tähän postaukseen sain Perholta, käykääpä vilkaisemassa hänenkin postauksiaan :) Aion nyt siis näyttää kolme vanhinta tarinaa, jotka ovat minulla tallessa! Tämä seuraava teksti on kirjoitettu 16.12.2017, eli ollessani 7-vuotias. Ja nyt alkoi epäilyttää, että olivatko kaikki muut paljon parempia kirjoittajia sen ikäisinä... Tämä ei tosiaan ole mikään hirveän hyvä teksti 😂 Olen lähettänyt tämän puhelimellani (sain puhelimen tuota edeltävänä kesänä) äidilleni, ja kun äsken kelasin viestejä, löysin sieltä päivämäärän. Olin oman kirjoitukseni mukaan 'herännyt viiden aikoihin ja ruvennut kirjoi

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙    Tämä tarinanpätkä on hieman erikoinen tuttavuus täällä Annin tarinablogissa, koska kuten olette varmaankin jo huomanneet, en hirveästi kirjottele fantasiaa. Pari päivää sitten päähäni vain pälkähti ajatus tämän tekstin juonesta ja kirjoitettuani sen ensin luonnosteluvihkooni tajusin, että tämä tosiaan taitaa olla jonkinlaista fantasiaa. Kertokaa ihmeessä kommenteissa, onnistuinko tämän kirjoittamisessa ja haluatteko, että julkaisen joskus vähän enemmänkin fantasiaa?  😉  Ps. Nalle_puh, jos näet vielä tämän postauksen, voisitko kirjoittaa kommenttisi tähän postaukseen uudestaan? :) Onnistuin jotenkin poistamaan sen, kun en ole oikein tottunut vastailemaan kommentteihin tabletilla 😅 Kukaan muu ei näe tai kuule niitä. Mutta minä näen. Ja kuulen.  Ne ovat mustia, sinisiä tai harmaita, riippuen siitä, mitä ne aikovat minulle kertoa. Kutsun niitä läiskiksi.  Ne ovat kuin pieniä savupilviä, tai ilmassa lentäviä musteläikkiä, en osaa kuvailla nii

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙    Tänään aiheenamme on kirjoittamani lyhyt Harry Potter -fanifiktio. Nyt, kun sain luettua Harry Potter -kirjat uudestaan, kiinnitin niissä aikaisempaa enemmän huomiota Ginnyn ja Hermionen ystävyyteen. Heidän jutteluaan ei paljoa kirjoissa näytetä, koska sarja on Harryn näkökulmasta, mutta Hermione tietää silti paljon Ginnyn asioita, joten kyllä he melko paljon juttelevat. Halusin siksi kirjoittaa tämän fanifiktion ihan vain siitä, kun Hermione ja Ginny juttelevat kahdestaan normaalina päivänä Rohkelikon oleskeluhuoneessa! Toivottavasti pidät, ja kerrothan kommenteissa mielipiteesi tästä tekstistä!  💙   "Moi", Hermione Granger sanoi istahtaessaan Rohkelikon oleskeluhuoneessa Ginny Weasleyn viereen punaiselle sohvalle. Ginny hymyili tervehdykseksi ja siirtyi vähän, jotta Hermione mahtuisi istumaan. Oli tapaninpäivä ja joulutanssiaiset olivat olleet, mutta Ginny ja Hermione eivät olleet ehtineet jutella niiden jälkeen vielä melkeinp

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙    Onpas ihanaa olla taas täällä kirjoittelemassa postauksia kesäloman jälkeen, oli jo melkein ikävä  💙 Ajattelin julkaista loman jälkeen ensimmäiseksi postaukseksi vähän kevyempiä tekstejä - pari runoa, joissa kaikissa on aiheena tavalla tai toisella luonto. Tavoitteenani on saada näillä runoilla sinulle vähän iloisempi ja positiivisempi fiilis, joten toivottavasti onnistun! :)  Säteet auringon  Aurinko hellii,  silittää  lämpöisillä säteillään.  Sen alla rentoutua voin,  kirjaa lukea,  tai vaikka nukahtaa.  Se loistaa kauniisti, hymyilemään saa  pienen ihmisen.  Pian se jo laskee  mutta huomenna nousee taas.  Tuulen laulu  Tuuli ulvoo,  laulaa,  sen ääni kaunis on.  Kuulen sen,  tunnen sen,  tuulta ei voi pysäyttää.  Se liitää ohi,  virkistää,  kohta takaisin palaa.  Väriloisto  Kun katselen ulos ikkunasta,  näen kukat tuhannet.  Ne on punaisia, liiloja, keltaisia  ruusuja, iiriksiä, voikukkia.  Joku huutaa alhaalta,  en jaksa vastata -  k

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙    Kyllä, en ole unohtanut, että minun pitäisi olla nyt kesälomalla laiskottelemassa, mutta tämä on sen verran tärkeä asia, että päätin julkaista postauksen jo nyt. (Tulipas pitkä lause) Toivottavasti nautit  💙 Tämä on minulle melko vaikea uskoa, mutta Annin tarinablogilla on nyt 40 tuhatta näyttökertaa täynnä. Se on todella suuri määrä ja merkkaa minulle niin paljon, etten osaa edes selittää sitä! Joten kiitos todella, todella paljon siitä, että luet juuri nyt juuri minun blogiani ja olet ehkä lukenut aikaisemminkin – kiitos  💙  Olette todella tärkeitä, ihanat lukijat, kiitos jokaiselle  💕 Olen nyt tehnyt 10 tuhannen näyttökerran välein spesiaaleja, joten totta kai kirjoitan sellaisen nytkin. Viime aikoina olen julkaissut blogissani (tai no, ihan viime aikoinahan en ole julkaissut yhtikäs mitään, koska olen ollut sillä kesälomalla, mutta sitä ennen siis  😂 ) oikeastaan vain kaunokirjallisia tekstejä, tarinoita ja muita sellaisia, joten

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙    Ennen kuin pääsette lukemaan itse postauksen, kerron teille, että Annin tarinablogi siirtyy joksikin aikaa kesälomalle. Haluan nyt hetkisen kirjoitella tarinoita pääosin vihkoon, rauhoittua, miettiä enemmän Annin tarinablogin ulkoasua kuin kirjoittaa postauksia jne., ja siksi ajattelin, että tämä olisi hyvä ratkaisu. Lomani kestää n. puolitoista viikkoa, ehkä kaksi viikkoa, en tiedä vielä tarkasti. Jos kuitenkin pääsen Pudotuspelissä jatkoon (mitä en kylläkään tällä hetkellä pidä hirveän todennäköisenä  😅), kirjoitan totta kai osallistumiseni siihen ja julkaisen ne täällä tavalliseen tapaan. Joka tapauksessa, tämän päiväinen teksti on osallistumiseni Esterin  Pudotuspelin  neljänteen pudotukseen, jossa piti kirjoittaa teksti, jonka idean ammentaa jostakin omasta pelostaan. Itse pelkään sitä, että joku lukisi päiväkirjaani - se olisi aivan kamalaa... Siitä keksin idean tähän lyhyeen tekstiin, toivottavasti pidätte ja kommentoitte!  💙 Päiv

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙    Nyt onkin taas tällaisen normaalin tarinan vuoro. Selailin äsken Wordin tiedostojani ja löysin ihan hauskan tarinan alun, jonka olen kai kirjoittanut joskus sanataidekoulussa. Kirjoitin siihen jatkoa, editoin alkua vähän, ja nyt saattekin lukea sen! Tämä tarina siis kertoo eräästä pojasta, joka löytää metsästä pienen talon, ja alkaa ihmetellä sitä. Pian hän huomaakin, ettei talo olekaan niin hylätty kuin hän luuli. En nyt oikein ole itse mitään mieltä tästä tarinasta, mutta kommentoi, mitä itse pidät!  💙 Ps. Kuten tarinan luettuasi tulet huomaamaan, tämän tekstin ajatuksena on vähän nauraa nykyajalle ja etenkin joillekin sen nuorille. Maailman suurin järkytyshän se tietenkin on, jos jonkun talossa ei ole nettiyhteyttä!  😁 Pps. Ja niin kuin aina, parempaa nimeä saa ehdottaa. Oikeasti, kertokaa joku, miten tarinoita nimetään hyvin!  Olen kävelyllä. Linnut laulavat kauniisti ja minun tekisi mieli vain hymyillä, hymyillä koko loppuelämäni. Ä

    Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙    Kuten osa teistä tietää, olen edelleen mukana Olipa kerran - Esterin tarinoita -blogin Pudotuspelissä , jipii! Kolmannessa pudotuksessa täytyy kirjoittaa teksti, johon ottaa inspiraatiota valitsemastaan laulusta. Itse sain inspiraation tähän tekstinrääpäleeseen Vilma Alinan ihanasta laulusta Palasina (jonka kuuntelin ensimmäisen kerran eilen, kun Ester itse sitä minulle suositteli...), johon pääsette tästä linkistä:  Palasina - YouTube . Jostakin tuon laulun sanoista tuli päässäni uusia sanoja, sitten yhdistelin niitä lauseiksi, jatkoin vähän, ja sitten tuli tämä.  Välillä musta tuntuu, ettei täällä ole mulle mitään. Mutta se ei koskaan ole totta, koska sä olet täällä. Ja sä et saa lähteä, koska silloin mulla ei enää olisi mitään.  Me ollaan molemmat ihan rikki, mutta sä pidät mua kasassa. Oot murtunut mun edessä satoja kertoja, huutanut, ettei sulla ole enää mitään, mutta sulla on mut. Mä huolehdin susta aina silloin kun pystyn, ja sill

  Moi ja tervetuloa uuteen postaukseen!  💙   Kuten kerroin runokilpailun lopputuloksissa (jonne pääset tästä ), voittajat Kastehelmi ja S saivat päättää yhden postauksen, jonka parhaani mukaan kirjoitan. Kastehelmi halusi, että kirjoitan mielipidekirjoituksen jostakin aiheesta - ja tässä sitä nyt ollaan! Kerron itse tekstissä aiheen, joten alapa vain lukemaan. Toivottavasti saat tästä uutta ajateltavaa  💙 Ja hei, olisi aivan ihanaa kuulla teidänkin mietteitänne tästä asiasta, joten jos suinkin ehdit, kommentoi!  Ps. Käykääpäs vilkaisemassa Kirjavinkit-sivua (jonne pääset tästä ), sinne on nimittäin ilmestynyt jotakin uutta :) I hmiset ovat kehittäneet työkaluja, ruuan kasvatuksen, talojen rakentamisen, elektroniikan, sähkön – lukuisia asioita, jotka tekevät elämästämme parempaa. Ihmiset kehittyvät koko ajan, jatkuvasti joku meistä tajuaa jotakin uutta, mullistaa uudella keksinnöllään maailmamme. Mutta samalla, kun ihmiset ovat kehittyneet näin paljon ja meistä on tullut maailman äl