Taikametsä

 Moi! Kuten lupasin viime postauksessa Seitsemän
hyvää syytä lukea, nyt tulee tarina. Tämä lyhyehkö, vähän jännittäväkin tarina kertoo salaperäisestä Taikametsästä, sekä uteliaista tytöistä Ellasta ja Saanasta, jotka vahingossa selvittävät Taikametsän salat. Tämän tarinan tein joskus koulussa, ja se on ehkä ensimmäisiä tarinoitani, jotka ovat vähän kuin fantasiaa. No, nyt tulikin aivan liian pitkät höpötykset tähän alkuun, joten tarinaan!

12 vuotiaat siskokset Saana ja Ella olivat päivittäisellä iltakävelyllään Taikametsässä. Taikametsäksi pientä metsikköä kutsuttiin siksi, että siellä tapahtui kaikkea kummallista, jota ei voi selittää muuten kuin taian avulla. -Mikä ihme tuo on? ihmetteli Saana nähdessään sinisen oravan kipittävän puuhuun. -En tiedä, ehkä siellä on jotkut polttarit, Ella huokaisi väsyneenä, sillä oli jo myöhä. -Mennään kotiin, Ella. Minua pelottaa, Saana kuiskasi säikähtäneenä. Hän ei pitänyt Taikametsästä, eikä etenkään selittämättömistä asioista, kuten sinisistä oravista. -Okei. Minua alkaakin väsyttämään, vastasi Ella. Heidän lähtiessä kävelemään kohti kotia, hämyinen usva laskeutui Taikametsän päälle. 

Kotiovella Ella huomasi, että hänen avaimensa olivat pudonneet. -Apua, Saana! Miten pääsemme sisälle? Äiti ja isä eivät ole kotona! Ella kiljui säikähtäneenä. -Naapurilla on vara-avaimet, Saana sanoi. -Ai niin. Pyydetään avaimet häneltä. Toivottavasta hän on kotona! Ella vastasi huojentuneena. Naapurin talolle oli vain 500 metriä. Siskokset lähtivät juoksujalkaa naapuriin. -Minä jäädyn! voihkaisi Saana. 

Lopulta tytöt olivat naapurin ovella. Ovella he pimpottivat vanhanaikaista ovikelloa. Oven avasi nuori tyttö. -Hei, tytöt! Tarvitsetteko vara-avaimet? Näin kun yrititte päästä sisälle kotiinne, tyttö puheli. -Joo, äiti ja isä tulevat vasta yöllä, Ella vastasi. -Tulkaa ihmeessä sisälle. Haluatteko kaakaota? tyttö kysyi kohteliaasti. Tytöt astuivat varovasti eteismatolle. Ulkokengät olivat aivan mudassa. Saana riisui ensimmäisenä kengät ja ripusti takkinsa pieneen naulakkoon roikkumaan. Ella tutkaili hetken pientä valokuvaa, joka oli somalla hyllyllä eteisessä. Valokuvassa oli sininen orava ja poika, jolla oli ruskea takki ja mustat housut. Ella henkäisi; hehän olivat nähneet tuon aivan samaisen oravan metsässä! Tyttö hymyili. -Minunkin mielestäni tuo kuva on ihana. Se on otettu Taikametsässä kauan sitten, hän kertoi. -Kuka tuo poika on? kysyi Ella varovasti. -Minun isoisäni. Hän on jo kuollut, mutta tykkään silti pitää tuota kuvaa näkyvillä, tyttö vastasi. Ella ei kysellyt enempää vaan riisui ulkovaatteensa ja astui pienehköön aulaan. Sisällä oli todella kodikasta. -Haluatko kuulla lisää isoisästäni? kysyi tyttö kuin lukien Ellan ajatukset. Saana kurkisteli jo muihin huoneisiin. -Haluan! Ja myös tuosta sinisestä oravasta, sillä näimme tänään samanlaisen, sanoi Ella jo rohkeammin. -Tulkaa keittiöön. Voin antaa teille kaakaota, tyttö sanoi johdattaen siskokset vanhanaikaiseen keittiöön. 

Tytöt istuivat pehmustetuille tuoleille. Pöydässä oli jo kolme mukillista lämmintä kaakaota. Aivan kuin tyttö olisi odottanut Saanan ja Ellan tuloa. Ella ei kuitenkaan välittänyt siitä, sillä hänen kiinnostuksensa kohdistui valokuvaan. Saana alkoi jo hörppiä kaakaota. Tyttö nousi pöydästä ja otti hyllystä valokuva-albumin. Hän avasi sen ja näytti yhtä kuvaa Ellalle. Siinä oli vaaleanpunainen kani ja sama poika, joka oli ollut kuvassa sinisen oravan kanssa. -Kerron teille nyt tarinan. Isoisäni oli yksinäinen poika. Hän oli usein yksin jo alakoulussa. Kerran kävelyllä hän eksyi Taikametsään, jossa tapasi sen sinisen oravan. Hän oli todella ihmeissään. Orava puhui, ja isoisäni ymmärsi sitä. Hän ystävystyi Taikaeläinten kanssa, ja jäi metsään. Aluksi hänen oli tarkoitus jäädä vain hetkeksi, mutta metsässä hän ei huomannut ajan kulua. Isoisäni vanhemmat etsivät häntä paljon, kunnes lopulta luovuttivat. Jonkin ajan päästä eläimet alkoivat luottamaan enemmän ja enemmän isoisääni, ja antoivat tälle korun. Korun avulla hän sai taikavoimia, ja pystyi puhumaan kaikkien eläinten kanssa. Isoisäni oli ikuisesti kiitollinen eläimille. Vanhetessaan isoisäni alkoi kaivata kotiinsa. Hän ei muistanut melkein mitään edellisestä elämästään, metsä oli hänelle kuin koti. Isoisäni päätti kirjoittaa kirjeen vanhemmilleen, jotka asuivat edelleen lähellä Taikametsää. Hänen vanhempansa saivat kirjeen, ja lähtivät Taikametsään. Löytäessään poikansa he olivat ikionnellisia. Isoisäni esitteli vanhemmilleen eläimet ja erityisesti sinisen oravan. Vanhemmatkin pitivät eläimistä ja eläimet pitivät heistä. Parin vuoden päästä isoisäni vanhemmat menehtyivät, ja isoisäni oli surullinen. Mutta hänellä oli vieläkin sininen orava ja muut eläimet, jotka olivat isoisälleni kuin perhettä. Aikuisena hän sai lapsia ja jäi hoitamaan heitä, mutta kävi silloin tällöin Taikametsässä. Kun synnyin, isoisäni luovutti Taikakorunsa minulle. Olin kahdeksan kun hän kuoli. Tämä talo on isoisäni vanha, tyttö lopetti kertomuksensa. -Käyn itsekin välillä Taikametsässä, hän jatkoi vielä. -Olipa hieno tarina. Onko se koru vieläkin sinulla tallella? kysyi Saana kiinnostuneena. Hän oli jo juonut kaakaonsa loppuun. -Kyllä, haluaisitteko ehkä nähdä sen? kysyi tyttö hymyillen. -Joo! huusivat Ella ja Saana kuin yhdestä suusta. -Seuratkaa sitten minua, sanoi tyttö. 

Hän johdatti sisarukset pieneen huoneeseen, jossa oli vähäinen kalustus; pieni pöytä, lipasto ja kaksi tuolia. Tyttö otti lipaston laatikosta pienen avaimen, ja toisesta pikkuruisen arkun. Sitten hän työnsi avaimen arkun lukkoon ja se napsahti auki. Sisällä oli koru, joka oli aivan äärettömän kaunis. Siinä oli sininen, pienen pieni timantti ja valkoisia helmiä. -Ihana! kiljaisi Saana niin, että Ella ja tyttö pitelivät korviaan. -Niin onkin. Se on minulle todella tärkeä. En ikinä, ikinä aio luopua siitä, sanoi tyttö ihaillen koruaan. 

Sitten he palasivat keittiöön. Ella vilkaisi seinäkelloa ja huudahti: -On jo keskiyö! Äiti ja isä tulevat aivan pian. Meidän täytyy nyt lähteä. Sininen auto ajoi jo tyttöjen pihaan. Tyttö nyökkäsi hymyillen. Ella ja Saana menivät pukemaan vaatteitaan. -Ette sitten taida tarvitakkaan vara-avaimia? sanoi tyttö naurahtaen. Saana heilautti kättään ja aukaisi oven astuen ulos. Ella kääntyi vielä vilkaistakseen valokuvaa, joka oli ollut hyllyllä, mutta se oli kadonnut. Ella kohautti olkiaan ja lähti. 

Tyttöjen vanhemmat tulivat vastaan. He kävelivät kaikki yhdessä sisään kotiinsa. -Naapurilla oli taikakoru ja sitten oli se orava ja… Saana alkoi pälättää, mutta hänen äitinsä sanoi: -Niinpä tietysti. Kerro satusi huomenna. Nyt nukkumaan. Ella ja Saana vaihtoivat yövaatteet hymyssä suin, ja käpertyivät sänkyihinsä. Taisipa sininen oravakin viluttaa ikkunan takana. 

Ja ajattelin vielä kertoa tähän, että tässä blogissa esiintyy kahta eri fonttikokoa/fonttia, koska kopioin osan tekstin puhelimen tiedostoista, enkä saa tekstiä silloin enää samanlaiseksi kuin muu teksti. Moikka!