Merenneidon päiväkirja 2!

 

Moi! Tervetuloa lukemaan uutta postausta! Ensimmäinen asia; Ilouutisia! Annin tarinablogi on saanut uuden linkinvaihtolaisen! (Juu, tuo nimitys kuulostaa oudolle, en keksinyt parempaa). Tämän mahtavan blogin nimi on Olipa kerran (aivan mahtava nimi muuten, Annin tarinablogi on vähän, noh, tylsä. Olen kateellinen myös Tarinaplaneetalle, jolla on niin ihana nimi!), ja sitä pitävät serkukset Ester ja Jakke. Blogi on aika uusi, mutta siellä kolme ihanaa tarinaa! 

Toinen asia; Nyt saatte kuulla, miten ystävämme merenneidon pitämät kilpailut sujuivat! Ei kovin hyvin, sen voin paljastaa. Mutta jatkapas lukemista, niin saat tietää! (Lue ensin edellinen postaus, Merenneidon päiväkirja) Tämä on vähän pidempi kuin edellinen. Toivottavasti tykkäät! 

”Öö... se ei sujunut niinkuin piti. Ensinnäkin; Aarre lähti niin vauhdilla, että kiepsahdin ympäri ja pyrstöni sotkeentui levään. Toiseksi; Suostuttelin Säihkyn mukaan, mutta hän liikkui niin hitaasti, että jäi tukkeeksi muiden eteen. Aarre kyllästyi, ja ui niin kovaa kuin pystyi. Siis aivan liian kovaa! Aarre törmäsi delfiiniin, joka ui juuri kisaradan keskeltä. Delfiini raivostui ja alkoi uida kohti Aarretta. Silloin olin saanut levät irti sinisestä, hohtavasta pyrstöstäni ja olin aika  tosi vihainen Aarteelle. En huomannut Säihkyä, ja törmäsin häneen. Säihky kiljaisi ja ui jonnekin kauas. Ne oppilaat, jotka kannustivat reunassa, syöksyivät auttamaan sekasorron vallassa olevaa luokkaamme. Kun olimme saaneet kaaoksen hoidettua, kaikki olivat todella vihaisia minulle. Lähdin kiireen vilkkaa Tuikkeen kanssa kotiin. 

Makaan nyt sängyssäni, joka on oikeastaan simpukka, jonka sisällä on paljon tyynyjä. Olen liimannut sänkyni reunaan pienemmän simpukan, jonne olen laittanut minityynyjä. Arvaatko, päiväkirja, kuka siinä nukkuu? Oikein, Tuike tietenkin!

Isäni tuli äsken kertomaan, että Aarre oli käynyt pyytämässä anteeksi. Kerroin isälleni olevani väsynyt. 

Aarteen mielestä lukeminen on tulsää, ja koulussa opettaja aina valittaa, kun hän ei ole tehnyt vesihistorian tehtäviä. Hänen vanhempansa ovat aina huolissaan. Viime viikolla MINUN, siis MINUN, piti auttaa Aarretta kokeisiin lukemisessa. Yleensä Säihky tekee sen, mutta nyt hän ei ehtinyt. Aarre valitti koko ajan. "Tylsää. Pelataan leväpalloa" "No yksi kala plus yksi levä on sotkeentunut leväkasa. Osaan jo matematiikan!". Todella ärsyttävää.

Meidän merenneitojen maailmassa on kaikilla mitä eriskummallisimpia lemmikkejä. Kuten jo kerroin, Helmin rakkaat lemmikit ovat kaksi limakoteloa. Isäni vartiokaartiin taas kuuluvat delfiinit Safiiri, Timantti ja Smaragdi. Säihkyn kotona taas asustaa jonkin sortin vesitoukka, jonka nimi on Lukutoukka. Lukutoukka rakastaa kirjoja, nimittäin niiden sivuja. Säihky ei voi päästä sitä kirjojen lähelle, sillä Lukutoukka ahmii sivuja kuin me merenneidot hiekkakakkua! (Se on oikeasti hyvää! En tajua, miksi aikuiset ihmiset raivoavat, jos lapsi syö hiekkakakkua!). Jos, rakas päiväkirja, et tiennyt, niin Tuike on siis paras ystäväni, ei lemmikkini. Se saa lähteä milloin vain ja mihin vain, muttei halua. Tuike pysyy minun luonani. 

Säihkyllä on violetti pyrstö ja todella pitkät, vaaleat hiukset. Minun hiukseni taas ovat siniset, värjäsin ne koulussa salaa sinisellä maalilla, hih hih! Lempivärinikin on sininen. Äitini pyrstö on myös sininen, kuten isäni! Meitä sanotaankin ”Sinisiksi kuninkaallisiksi”. Aarre tykkää kaikista poikien väreistä, tai niin hän ainakin itse väittää. Minun mielestäni ei kyllä ole mitään tyttöjen tai poikien värejä. Aarteen vihreässä pyrstössä on pieni arpi, sillä jokin delfiini on joskus puraissut siitä. Aarteella on myös punainen tukka. Oikeastaan Aarre juuri suostutteli minut värjäämään hiukseni. Aarre oli kuulemma löytänyt rannasta kirjan, jonka kannessa oli punatukkainen poika, ja Aarre halusi olla samanlainen. Sen kirjan nimi oli joku... joku Risto. Mikä se nyt olikaan? Ai niin, Risto Räppääjä! Sillä oli punainen tukka. Eihän Aarre edes tiedä, kuka se Risto on, mutta hän on kuitenkin kuulemma Aarteen idoli! Minun idolini ainakin oma äitini, Sini. Ja tietenkin isäni, mutta hän ei ole yhtä hienostunut kuin äiti. 

Lempieläimeni on varmaankin merihevonen. Ihmisetkin ovat söpöjä, ainakin ne pikkuiset, jotka aina leikkivät rantahiekassa. Ihmisillä on niin paljon hiekkaa, että olen oikeastaan kateellinen! Meidän maailmassa on Säihkyn äidin pitämä ravintola, josta saa herkullisia ruokia, esimerkiksi leväsalaattia, hiekkaleivonnaisia ja kalanlimahyytelöä. Kalat lahjoittavat sitä meille vastalahjaksi siitä, että saavat meiltä turvapaikan, jossa elää mukavaa elämää. Emme ikinä syö mereneläviä, sillä ne ovat ystäviämme. Äitini pitää eräällä läheisellä koralliriutalla kalahotellia. Siellä on ravintolakin kaloille! Merenneitomaailmassa on hienoja kauppoja. Lempikauppani on Taikapuoti, sillä siellä on siistejä juttuja. Sieltä olen esimerkiksi ostanut korun, jonka avulla voin puhua eläimille. Aika mahtavaa, vai mitä? 

Koulussamme on pulpetit, jotka pysyvät jotenkuten pohjassa. Kerran Säihkyn pulpetti ajelehti Säihky mukanaan pintaan, joten rouva Merin täytyi käydä hakemassa hänet! Emme saa koskaan jättää mitään tavaroita pöydän päälle, sillä jotkut ravut, simpukat ja kalat ovat varastelevaa sorttia, kuten Simo Simpukka. Simo ajelehtii virran mukana ja kun Simo päättää pysähtyä jonnekkin, hän nappaa sieltä esineitä itselleen. Sitten hän vie ne salapiiloonsa, jonka sijaintia kukaan (paitsi tietenkin Simo itse), ei tiedä. Tämä on sitten salaisuus: mielestäni Simo on tosi hauska, vaikka muiden mielestä hän on ärsyttävä! 

Kaikki kaverini ovat jo tottuneet siihen, että olen prinsessa, eivätkä kysele minulta siitä, mutta uudet tuttavuudet ovat aina aivan innoissaan kohdatessaan kuninkaallisen! Olen valtakuntamme ainut prinsessa, sillä minulla ei ole sisaruksia. Olen vähän omituinen prinsessa, koska minulla on outo kiinnostuksenkohde; minua kiinnostavat aivan kauheasti ihmiset! Ihmiset ovat mielestäni aika omituisia, kun kaikki eivät edes osaa uida. Toinen syy on se, että heidän maailmassa on kaloja kyllä lemmikkeinä, mutta ne elävät akvaarioissa! Ihmiset käyvät joskus uimassa, ja silloin juon näkymättömyysjuoman ja uiskentelen tutkimaan heitä. Sain näkymättömyysjuomaakin taikapuodista. Taikapuoti on sitten hieno kauppa! 

Jos sinä, rakas päiväkirja, ihmettelet, missä merenneitomaailmamme sijaitsee, niin se on salaisuus. En voi kertoa edes sinulle. Maailmamme on todella piilossa, eikä sitä voi löytää. 

Minun täytyy nyt mennä, Säihky halusi leikkiä. Hei hei!”

                   Pisara Merenneito, 15. Simpukkakuu, Merenneitojen maailmassa.