Isosiskon elämää 5

Moi! Tämähän on jo... hmm...  viides osa Isosiskon elämää. Viime osa julkaistiin joskus viisi miljoonaa vuotta sitten (katsoin Bloggerin arkistosta, se julkaistiin elokuussa. Siitä ON kauan). Joten tämä osa on pidempi kuin Isosiskon elämää- tarinat yleensä, ja tällä kertaa se kertoo ajomatkasta mummolaan. Ajomatkasta tulee pitkä, koska kyydissä on ärsyttävä pikkusisko, ja matka kestää kaksi tuntia... Tarina tämän tarinan takaa; koulussa kirjoitettiin tarinoita vihkoon, ja aloin kirjoittaa perheen matkasta, jossa riittää sisarusten tappelua. Kun tarinat palautettiin, ymmärsin, että tästähän tulisi mitä parhain Isosiskon elämää- postaus! Toivottavasti pidät, hyviä lukuhetkiä juuri sinulle! 

Siiri huokaisi. Matkasta tulisi varmasti kamala. He olivat menossa mummolaan; ajomatkaa sinne riitti kaksi tuntia. Ja se, se oli pitkä matka. Etenkin, kun Noora istuisi suoraan hänen takanaan: mahtavat mahdollisuudet potkia koko matka pelkääjänpaikan selkää.

Siiri nappasi reppunsa, avasi auton oven ja astui sisään. Hän hengitti auton tuoksua. Autossa oli vaniljan tuoksuinen hajukuusi, Siiriä varten. Auton ominaishaju oli niin hirvittävä, että siihen meinasi oksentaa. Hajustekuusi ainakin pelasti matkassa sen osan.

Kuului rymäys; Noora oli istahtanut takapenkille kassiensa kanssa. Ja niitä oli muuten monta. Noora taisi ottaa koko omaisuutensa mukaan, Siiri sanoi mielessään.
-Täällä haisee vaniljalle! pikkusisko kiljaisi heti oven paukahdettua kiinni.
-Se on tarkoituskin. Ja kun haju on hyvä, sanotaan ”tuoksuu”, eikä ”haisee”, Siiri tokaisi, ehkä vähän näsäviisaana, mutta… Noorako sitten ei ollut koskaan näsäviisas?
-Niin, mutta kun vanilja haisee pahalta! Noora marmatti ja nousi seisomaan takapenkillä.
-Mitä ihmettä sä teet? Siiri tiuskaisi katsoen pelkääjän ja kuljettajan istuinten välissä olevan esteen yli kiipeilevää siskoaan.
-Otan tämän pois, Noora sanoi häijysti ja repäisi äkkiä hajustekuusen irti pidikkeestään.
-Anna se tänne, hullu, Siiri tuohtui ja yritti repäistä hajustekuusen Nooralta.
-En, Noora kirkaisi ja tunki vaniljan tuoksuisen kuusen reppuunsa.
-Noora! Siiri kiljaisi ja tarttui siskoaan kädestä. Tämä vetäisi kätensä välittömästi pois ja alkoi parkua.

-Siiri satutti! Noora kiljui vielä äidin tullessa autoon.
-Oletteko te saaneet jo riidan aikaiseksi? Tytöt! äiti komensi.
-Siiri löi mua, Noora sanoi viattomana.
-En todel… Siiri ehti sanoa, ennen kuin äiti vaiensi hänet tiukalla ilmeellä ja käynnisti auton. Siiri tiesi, että hajustekuusta ei kannattanut edes pyytää äidin kuullen takaisin.

Kuten Siiri oli arvannut, Noora alkoi pian potkimaan Siirin penkin selkänojaa. Tai no, yllättävän pitkän ajan päästä; nyt siihen oli mennyt jopa 5 minuuttia. Yleensä potkiminen alkoi heti.

-Noora potkii mua, Siiri tokaisi jonkin ajan päästä. Hän yritti pitää pinnansa pitkänä, mutta se oli vaikeaa.
-Se tulee Nooralta automaattisesti, kun hän katsoo jotain ohjelmaa tabletilta, äiti sanoi välinpitämättömänä. Siiriä ärsytti. Asia yksi: hän meinasi oksentaa auton hajuun, kun hajustekuusi kerran oli Nooran repussa, ja asia kaksi: äiti puolusti aina Nooraa, niin kuin nytkin. Miten ihmeessä siskon ärsyttäminen oli ”automaattista”?

-Siiri, anna mulle se sipsipussi, Nooran ääni vonkui. Siiriä huokaisi. Hän oli juuri avannut sipsipussin, ja nyt se pitäisi heti antaa Nooralle.
-En, Siiri vastasi kuivasti ja jatkoi sipsin mutustelua.
-Siiri, anna se nyt lainaan. Noora ottaa pari sipsiä, äiti totesi. Siiri tuijotti ikkunasta ulos kyllästyneenä. Jos hän antaisi sipsit pikkusiskolleen, ei hän saisi niitä takaisin, sen hän tiesi. Mutta automatkasta tulisi pitkä, jos hän ei antaisi sipsejä. Noora mankui asioita niin kauan, kunnes sai ne, joten Siiri teki päätöksensä ja ojensi pussin Nooralle. Tämä otti sipsit tyytyväisenä vastaan.
-Ei edes kiitosta sanonut, Siiri mutisi.
-Äiti, Siiri haukkui mua, Noora sanoi kirkkaalla äänellään. Siiri kääntyi ja katsoi oranssitukkaista siskoaan suoraan silmiin.
-Sä et ole tosissasi. Pidä nyt se suusi kiinni, Siiri lausui hitaasti.
-Noh noh, ei puhuta rumasti, Siiri. Pian ollaan huoltoasemalla, vessatauko, äiti ilmoitti. Siiri hengitti syvään. Hän ei saisi suuttua nyt. Mutta… suuttuminen oli hyvin lähellä.

Siiri nousi autosta ja paukautti oven kiinni. Hän henkäisi. Raikasta ilmaa.

Huoltoasemalla oli tietenkin kahvila, ja Noora TIETENKIN halusi jonkin suklaapatukan.
-Äiti, saanko mä ton? Noora vonkui.
-Entä se sipsipussi? äiti kysyi vähän epäileväisenä.
-Mä annan sen takaisin Siirille, niin kuin pyysit, Noora selosti. Siiriä ärsytti. Noora osasi vetää tälläisessä tilanteessa valttikorttinsa, ”kiltteyden”, esiin.
-Okei, kulta. Äh, lompakko jäi autoon! Siiri, voisitko sinä maksaa, kun sulla on yleensä rahaa taskussa? äiti pyysi. Tosiaan, Siirillä OLI aina rahaa taskussa, kuten nytkin, mutta Nooran suklaaseen hän ei sitä käyttäisi.
-En mä ottanut rahaa mukaan mummolle, Siiri totesi.
-Otit, mä näin! Sä olet ilkeä! Noora kirkaisi, ja Siiristä tuntui, että koko huoltoaseman kaikki henkilöt tuijottivat heitä. Nooran ääni oli kova, sen Siiri oli aina tiennyt. Mutta että noin kova…
-Anna nyt, Siiri, ole kiltti, äiti pyysi uudestaan, ja Siirin oli pakko myöntyä.
-Annat sitten nuo takaisin omista rahoistasi, hän kuitenkin sanoi hampaitaan kiristellen siskollensa.
-Ehkä, ehkä en, Noora vastasi hymyillen vienosti.
-Mun pää räjähtää! Siiri tiuskaisi.
-Räjähtäköön, Noora tokaisi ja otti suklaapatukkansa iloisesti vastaan.

-Siiri ärsyttää, Nooran ääni parkaisi takapenkiltä.
-Miten niin? äiti kysyi vilkaisten Siiriin.
-Se laittaa mulle muka jotain viestejä, että ”anna se sipsipussi”, Noora selitti.
-Ethän sä muuten kuule noiden kuulokkeidesi läpi. Anna ne sipsit nyt tänne, sait suklaapatukan, Siiri yritti. Ehkä hän saisikin pussin takaisin?
-Mä söin molemmat jo. Sori, Noora vastasi äänellä, joka oli kaikkea muuta kuin anteeksipyytävä.
-Sun piti antaa ne mulle, kun oot syönyt PARI, Siiri sanoi merkitsevästi katsoen peilistä siskoaan. Tämä näytti jo unohtaneen koko Siirin; sisko pelasi tyytyväisenä puhelimeltaan jotain lastenpeliä ja potki tasaista tahtia Siirin penkin selkänojaa.

-Kuinka kauan vielä? Siiri kysyi äidiltään.
-Puolisentoista tuntia, äiti vastasi. Siiri huokaisi. Miten hän kestäisi? Yhtäkkiä takapenkiltä kuului kirkaisu.
-Mitä nyt? Siiri kysyi ja käänsi päätään nähdäkseen siskonsa.
-Mun kännykästä loppui akku! Noora kiljahti.
-Aha. Mä kun luulin, että vähintäänkin käsi irtosi, Siiri puuskahti ja käänsi katseensa takaisin kirjaan, jota hän oli lukemassa.
-Siiri, sä et käytä nyt sun puhelinta, äiti aloitti. Siiri tiesi, mihin keskustelu ajautuisi; hänen pitäisi antaa puhelimensa Nooran YouTuben selailuun, koska Noora oli nuorempi ja sitä tätä tuota.
-Käytän, Siiri vastasi ja alkoi nopeasti selata Testimatoa puhelimeltaan.

(Tässä vaiheessa kirjoittajan tervehdys: Testimato on paras <3)

-Siiri, äiti huokaisi kyllästyneenä.
-Anna se nyt tänne, Noora kiljaisi. Siiri mietti. Hän kyllä Nooran ”YouTuben katselemiset” tiesi; viimeksikin Noora oli lähetellyt jollekin Siirin luokan pojalle tarroja.
-Ota, Siiri tuhahti viimein ja melkein heitti puhelimen takapenkille.
-Siiri! äiti tiuskaisi, -Se menee rikki.
-Noora rikkoo sen kuitenkin, Siiri jupisi ja tuijotti ikkunasta ulos. Sade alkoi ropista, ja pian syttyi kunnollinen ukkosmyrsky.

-Mitä siellä tapahtuu, Noora? äiti kysyi. Takapenkiltä kuului rymähdys.
-Reppu kaatui, Noora mutisi.
-Mun puhelin? Siiri tiuskaisi.
-Mm… se tippui lattialle. Nostin sen jo ylös, Noora sanoi vaimealla äänellä.
-Tänne, Siiri sanoi ja ojensi kätensä takapenkille. Puhelin lätsäistiin siihen. Siiri vilkaisi kännykkänsä näyttöä.
-NOORA! Siiri kirkaisi.
-Katso. Mitä sä teit? Mun näyttö on säpäleinä, hän tiuski siskolleen.
-Pari naarmua, ne oli jo valmiina, Noora yritti selitellä tekemisiään.
-Lopettakaa huutaminen, mä ajan kohta ojaan, äiti sanoi kovaan ääneen laittaessaan vilkun päälle. Siiriä otti päähän; kaikki otti päähän. Noora oli juuri naarmuttanut hänen puhelimensa, matkaa oli melkein tunti ja auto haisi pahalta. Todella pahalta.
-Voitko sä ystävällisesti antaa sen hitsin hajustekuusen tänne? Siiri sanoi ääneen, mutta mahdollisimman hiljaisesti, ettei olisi kiinnittänyt äitinsä huomiota. Tämä kun niin kovin vihasi sisarusten riitelyä. No, äidin ei olisi voinut odottaakaan ymmärtävän siskosriitoja, ainut lapsi kun oli.
-Mä kuolen sen hajuun, Noora kuiskasi takaisin kurottaen päätään Siirin suuntaan.
-Mitäs jos mä kuolen tän auton hajuun? Mieti sitä, Siiri vastasi kipakasti.
-Mieti sä sitä, että kuolen kohta sun ÄRSYTTÄVYYTEEN, Noora kuittasi ja jatkoi puhelimensa räpläämistä. Se oli ladattu Siirin latausjohdolla.

-Mä tartten raikasta ilmaa, voidaanko pysähtyä, Siiri pyysi jonkin ajan kuluttua.
-Avataan mieluummin ikkunat hetkeksi, äiti sanoi ja naputteli auton kaikki ikkunat auki.
-Jee! Noora kiljaisi ja heilutteli kättään ikkunassa.
-Lopeta, toi on vaarallista, Siiri käski siskoaan. Vaikka kuinka hän siskostaan ärsyyntyikin päivittäin, ei hän halunnut tämän käden naarmuttuvan ohi ajavaan rekkaan.
-Toi on vaarallista, blaa blaa, Noora matki siskoaan nenäkkäästi, mutta veti kuitenkin käden takaisin sisään autoon.
-Äiti, laita musiikkia Spotifystä, Siiri ehdotti. Musiikin kuuntelu olisi mukavaa ajankulua.
-Okei… mitäs täältä otetaan? Käykö ABREU? äiti valitsi kappaletta.
-Joo, Siiri hihkaisi.
-Ei todellakaan, se on ihan tyhmä, Nooran ääni marmatti.
-Ethän sä edes kuule, sulla on omat kuulokkeet. Kuuntele niistä mitä lystäät, Siiri vastasi tylsistyneenä. Noora ei edes kuullut musiikkia, miksi sitten vaatia jokin toinen biisi?
-Mitä sä sitten ehdotat? äiti kysyi selaten soittolistaansa.

-BEHM? Siiri ehdotti.
-Ei.
-Diandra?
-Ei.
-Tuuli?
-Ei.
-Ellinoora?
-Ei.
-Jannika B?
-Ei etenkään sitä! Noora parkaisi.

-Mikä ihme sitten kelpaa? äiti tiedusteli.
-Anna Abreu, Noora vastasi. -Sitähän ehdotettiin heti ensimmäiseksi, et ole tosissasi, Noora! Siiri huokaisi.
-En mä kuullut, Noora sanoi viattomasti ja alkoi laulaa ääneen.
-Sä oot ihan sekasin kun saunakello, ja niin oon mäkin. Me ollaan ne jotka aina, vaik ois miten…  Noora alkoi lallattaa takapenkillä.
-Sä oot ihan sekasin ku seinäkello, ei mikään saunakello, Siiri pidätteli nauruaan. Saunakello? Ihan oikeasti?
-Oot sä. Siis enemmän sekaisin kuin mikään kello, Noora totesi rauhallisena kuin viilipytty.
-Mitä? Siiri kiljahti.
-Ja nyt ollaankin jo mummon kotipihassa, joten voidaan rauhoittua, äiti keskeytti alkavan tappelun ja pysäytti auton.

Siiri nosti repun selkäänsä ja nousi ylös autosta silmiään pyöritellen.
-Siiri, sinähän olet kasvanut! mummon naurava ääni kuului, ja Siiri ryntäsi hänen luoksensa.
-Noora ärsytti koko matkan, että kiva, Siiri tokaisi mummolleen halattuaan tätä tiukasti.
-Älä huoli, mummollakin on pikkusisko. Ymmärrän tilanteen, mummo sanoi vakavalla äänensävyllä. Siiriä alkoi naurattamaan. Ainakin isosiskouteen löytyi vertaistukea. 

Täältä löydät lisätietoa Noorasta ja täältä Siiristä