Yötaivas - tarinanpätkä

 Moi! Tervetuloa seuraamaan Annin tarinablogin Yötaivas- postaustrilogian toista osaa, joka on tällä kertaa tarinanpätkä. Jos et tiedä, mistä 'trilogiasta' kirjoitan, käy tästä vilkaisemassa ensimmäisen osan alkuteksti. Seuraava osa, eli tarina, ilmestyy sitten vähän pidemmän ajan päästä! Toivottavasti pidät <3

Makaan selälläni vihreällä, pehmoisella nurmella.

Katselen yläpuolelleni. Siellä avautuu ääretön yötaivas. Se hehkuu hopeisena ja tuo mieleeni kummallisen rauhan, johon sekoittuu kaihoa; olen pieni, aivan muurahaisen kokoinen, tässä suuressa universumissa. Tähdet tuikkivat, ne loistavat yön pimeydessä valopilkkuina.

Kuunsirppi hohtaa hentona tähtien keskellä. Rakastan kuuta; se on usein vajaa, vain puolikas tai sirppi, pieni viilto, mutta täysikuun aikaan niin upea ja ihana. Ajatus lohduttaa minua. Aina ei tarvitse olla parhaimmillaan, mutta voi osata silti olla oma, erityinen itseni.

Taivaankannen ylitse lentää musta lintu. Se saattaa olla korppi, tai varis. Katseleekohan lintukin taivasta ihmetellen sen kauneutta, unelmoiden?

Kuulen tuulen lempeän huminan. Keskitän ajatukseni tähtiin ja kuvittelen; se on lempipuuhaani. Ehkäpä humina ei olekaan tuulen ääni. Ehkä se on tähtien kuiskuttelua. Ehkä tähdet puhuvat toisilleen, kertovat haaveitaan, salaisuuksia, toiveita. Niilläkin on tarkoituksensa; ehkä ne haluavat tuoda elämäämme iloa ja tyyneyttä?

Äkkiä silmäkulmassani leimahtaa. Käännän katseeni ja näen jotain upeaa.

Tähdenlento.

Aika tuntuu pysähtyvän.

Kaikki on sen silmänräpäyksen ajan hyvin, aivan täydellisesti. Hymyilen onnellisena.

Pian hetki on ohi, tähdenlento on mennyt. Mutta olen silti tyyni ja rauhallinen.

Kiitos, yötaivas.