Joutsenen sulka


 Moi! Olin tänään mökillä, ja näin siellä paljon joutsenia - ja löysin jopa joutsenen sulan. Mutta miten se liittyy tähän postaukseen? Sillä tavalla, että siitä joutsenen sulasta sain idean koko tähän tarinaan. Tämäkin on nyt jatkotarina (kukaan A:lla alkava henkilö ei siis todellakaan innostunut jatkotarinoista YHTÄÄN...), enkä vielä tiedä, kuinka monta osaa kirjoitan. Joutsenen sulka kertoo Lumista, joka on sukulaistensa kanssa mökillä - enkä osaakaan juuri nyt kertoa muuta :D Toivottavasti pidät <3 

Ps. Jos et ole vielä kuullut/lukenut, Verhon takaiseen maailmaan ilmestyy vielä yksi osa :)


Valkoinen, puhdas sulka. Se lepää nurmella ja houkuttelee minua luokseen. Olen juuri tarttumassa sulkaan, kun joku koputtaa minua olkapäähän.

Avaan silmäni ja räpyttelen niitä hetkisen. Oliko se unta? Se oli niin todentuntuista…
-Tule jo, Lumi! Meidän täytyy mennä siivoamaan ranta kepeistä ja lehdistä!
Se on serkkuni Ruskan kirkas ääni. Minua naurattaa. Kukakohan muu olisi näin iloinen rannan siivoamisesta? Nousen kuitenkin sängystä ylös ja viiton Ruskaa lähtemään siksi aikaa, kun vaihdan vaatteet. Hän nyökkää silmät iloisessa pilkkeessä ja sulkee oven.

Mummin ja vaarin mökki on suosikkipaikkani koko maailmassa. Pari kertaa vuodessa tulemme melkein koko suku tänne kahdeksi viikoksi, ja nyt on taas sen aika. Muut ovat olleet täällä jo pari päivää, mutta meidän perheemme tuli vasta eilen.

Puen päälleni eiliset vaatteeni, valkoisen paidan ja hieman kulahtaneet farkut. Nappaan pöydältä hiusharjan ja avaan huoneen oven selvittäen samalla yön aikana syntyneitä takkuja. Ruska on jo ryntäämässä ulko-ovelle, mutta pysäytän hänet.
-Saisinko mä kuitenkin syödä aamupalan ensin?
Ruskan ilme venähtää, mutta hän nyökkää silti. Kävelen keittiöön, jossa äitini on jo hörppimässä kahvia. Mikron luona puuhailee Ruskan äiti Anna, eli oman äitini sisko, eli minun tätini.
-Lumi! Tuliko Ruska jo herättämään sut? täti kysyy hymykuopat loistaen. Nyökkään. Arvelen, ettei meidän oikeasti olisi edes tarvinnut siivota koko rantaa – aikuiset vain halusivat keksiä tekemistä pari vuotta minua nuoremmalle Ruskalle. Mutta eipä siinä mitään, rannalla on kiva olla.

Voitelen itselleni ruisleivän, asettelen päälle paksun siivun juustoa ja istahdan pöydän ääreen mutustamaan ateriaani.
-Anna? kysyn vähän ajan päästä tädiltäni.
-Mm?
-Millä linnuilla on sellaiset pitkät, siis tosi pitkät, valkoiset sulat?
-Äkkiseltään tulee mieleen ainakin joutsen.

Pyörittelen ajatusta mielessäni. Tiedän, että se oli vain uni, mutta onhan sitä kiinnostava miettiä. Miksiköhän ihmeessä näin unta jostakin joutsenen sulasta?
-Lumi, ootko sä jo valmis? Ruska kysyy pitkästyneellä äänensävyllä ovensuusta. Tungen viimeisen palan leipää suuhuni niin nopeasti, että olen melkein tukehtua siihen, ja kävelen Ruskan perässä eteiseen.

-Lumi, Ruska aloittaa, kun pääsemme rannalle asti. Vilkaisen häntä kysyvästi.
-Ethän sitten naura mulle? hän jatkaa.
-Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon.
-Mm… Ruska näyttää epäröivältä. Kannustan hymylläni häntä jatkamaan.
-Eivät kai ravut voi leikata saksillaan mun varpaita irti? Ruska kysyy pienellä äänellä. Minun on vaikea pitää lupaustani - ei siis sillä, että nauraisin Ruskalle. Minua naurattaa se, kuinka olin itse pari kesää aikaisemmin pelännyt tismalleen samaa.
-Ei ne voi, lohdutan. Haluan kuitenkin vielä kiusoitella hieman, joten lisään:
-Mutta pari varpaankynttä ne kyllä voi.
Ruska katsoo minua hetken aikaa kauhistuneena, mutta tajuaa sitten minun vitsailleen. Hän pyörittelee silmiään ja juoksee ihan järven viereen viereen. Ruska tökkää etusormensa veteen ja kiljaisee:
-Tässähän voi jo uida!

Makaan selälläni hiekalla ja katselen taivaalle. Voiko tämän parempaa edes olla? Taivas on täydellisen vaaleansininen, aurinko paistaa lämmittäen ihoani ja kuulen pienempien serkkujeni roiskivan vettä järven rannassa.

Nousen istumaan katsoakseni, mitä serkut touhuavat – toimin nyt heidän lapsenvahtinaan.

Nuorimmat serkkuni Taika ja Toivo, he ovat molemmat viisivuotiaita, istuvat rannassa ja kaivertavat hiekkaan uomaa, jota pitkin vesi pääsee kulkemaan eteenpäin. Etsin katseellani kuusivuotiasta Saraa, mutta häntä ei näy.
-Ootteko te nähneet Saraa? huikkaan Taikalle ja Toivolle.
-Se suuttui kun Toivo sanoi, ettei se osaa uida, ja lähti kävelemään tuonne, Taika ilmoittaa ja osoittaa epämääräisesti jonnekin läheiseen kaislikkoon päin.
-Sanoiko se mitään? kysyn. Yritän vaikuttaa rauhalliselta, vaikka minua alkaa vähitellen huolestuttaa. Jos Saraa ei löydy pian, kukaan ei enää anna minun vahtia pienempiä.
-Se sanoi, että aikoo näyttää meille, että se osaa kyllä uida, Toivo sanoo ja alkaa kaivaa taas kuoppaa hiekkaan.

Nousen seisomaan ja lähden kävelemään kohti paikkaa, jota Taika osoitti. En kestä edes ajatella, mitä pahimmillaan on voinut käydä.
-Sara? huhuilen. Kuulen vain lintujen jatkuvaa viserrystä.
-Ootko sä täällä, Sara? jatkan huutelua. Minun on pakko löytää Sara.

Vähän ajan päästä alan huolestua toden teolla. Kurkin kivien taakse ja pienten tekemään majaan, mutta Saraa ei näy missään. Lopulta minun on pakko hyväksyä tosiasiat ja alan vilkuilemaan myös järven pohjaa lähistöllä.

Kävellessäni terassin ohi kuulen hennon yskäisyn. Vilkaisen ympärilleni. Onko täällä joku?
-Sara?

Joku istuu terassin alla. Näen pienen hahmon selvästi lautojen välistä.
-Mä oon täällä, kuulen vaimean äänen. Huokaisen helpotuksesta.

Autettuani Saran pois terassin alta hänen löytämänsä kolon kautta, pidän tytölle tiukan puhuttelun.
-Mä en enää koskaan tee näin, Sara lupaa katumusta silmissään. Hymyilen ja käsken hänen mennä leikkimään sisarustensa kanssa.

Asetun takaisin makuulle hiekalle. Kuuntelen serkkujeni kikatusta ja iloisia kiljaisuja. Äkkiä yläpuoleltani lentää kaksi joutsenta. Näen selvästi auringonvalossa, kuinka niiden valkoiset, pitkät sulat loistelevat kauniina. Hymyilen. Se tosiaan oli joutsenen sulka.

 


Kommentit

  1. Ihana! En Malta odottaa jatkoa! Tuli heti puolimummoni suvun mökki mieleen tästä mökistä mistä tässä kerrotaan :'D Taitavasti kirjoitettu ja kuvailtu! Nimet ovat aivan ihania, luontoon liittyviä, Sara, Toivo, Taika, Lumi ja Ruska, aivan liian ihania nimiä! Osaan kuvitella Ruskan todella hyvin vaikken edes tiedä hänestä paljoa :'D Myös muut (varsinkin ne minkä nimiset tiedän/tunnen) osaan kuvitella ihan hyvin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Jatkoa tulossa mahdollisimman pian :) Noita nimiä oli niin ihana keksiä, yritin tehdä mahdollisimman monta luontoon liittyvää nimeä :) Pidän itsekin Ruskasta tosi paljon, hän on vain jotenkin niin persoonallinen! :D

      Poista
  2. Mahtava tarina!❤️ Odotan sekä tähän että Verhon takaiseen maailmaan innokkaasti jatkoa! Tämä on musta jotenkin ihana alku. Uni, joutsenen sulka ja sitten Ruska yhtäkkiä herättää. Ja toki Saran katoaminen. Onneksi se löyty :) ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana :) <3 Verhon takaiseen maailmaan yritän saada tässä lähipäivinä kirjoitettua uutta osaa :)

      Poista
  3. Ihana tarina!! Mä rakastan mökkeilyä, ja välillä sinne tulee kans meiän sukulaisia, joten pystyin samaistumaan. Siis toi ranta ja kaislikko ja terassi ja kaikki sopii niin hyvin meiän mökkiin, että kuvittelin kaikki tapahtumat sinne. Lisäksi rakastuin jo ideaan <3 Jatkoa mahdollisimman pian🤍🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taucou! <3 Meilläkin on mökki, ja itse kuvittelin kaikki tapahtumat meidän mökille :D <3

      Poista
  4. Tämä - on - ihana. Juuri sellainen mökkitunnelma, mutta vähän sadunomainen ja... valkoinen? Ja nuo nimet ovat niiiin kauniita! 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Olivia, ihanaa että kommentoit! <3 Valkoinen? :D No, okei, mielipiteensä kullakin - ja mahtavaa että säkin pidit niistä nimistä :)

      Poista
  5. En kestä! En siis jostain syystä ole lukenut tätä mutta onneksi luin! Siis, oot niin taitava kirjoittaja Anni! Siis- Siis- Olen sanaton. Mahtavaa! Ja sitä a:ta sitten loputtomiin :D Niinku, ööö... siis et tajua miten paljon haluaisin kirjoittaa tähän kommenttiin! Ruska, paras. Nimi. Ikinä! Olet oikeasti niin lahjakas! Olisinpa joskus yhtä hyvä kirjoittaja. Nyt enää on paikallaan seisovat aplodit! Tai siis että nousen seisomaan. Bravo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Erica, aivan ihanaa, että pidit! <3 Yritän saada uutta osaa tähän kirjoitettua mahdollisimman pian :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan kirjoituksiani! Kiitos todella, todella paljon, jos kommentoit! Jokainen kommentti on minulle aivan äärettömän arvokas <3

Suosituimmat tekstit

Tarinaideoita

Annin lukupäiväkirja

Upea Amari ja yön veljet

10 faktaa minusta