Kädenpuristus pimeässä


Moi ja hyvää elokuun viimeistä päivää 💙 Pian on syyskuu, yksi lempikuukausistani! En nyt oikein keksi mitään sanottavaa tästä tekstistä, joten no, lue itse, jos haluat tietää :) Idean tämän tekstin nimeen sain ihanan Olivian tarinablogin inspiraatiopostauksesta, linkin tuonne blogiin löydät sivupalkistani. Toivottavasti pidät! 💜 

Ps. Jos kiinnostaa käydä vilkaisemassa, Instagram-tilini löydät hakemalla IG:stä @annintarinablogi :)


Jos olisit astunut sillä hetkellä huoneeseeni, olisit varmaankin ensimmäiseksi huomannut, että siellä oli pimeää. Verhot oli vedetty ikkunoiden eteen ja valot sammutettu. Huoneen ilma myös haisi todella tunkkaiselta, koska sitä ei oltu tuuletettu moniin kuukausiin. Sitten olisit todennäköisesti huomannut, että lattialla ei ollut yhtään tavaroita, vaatekasoja tai mitään muuta sinne kuulumatonta, koska sotkuisuus ja epäjärjestys ahdisti minua silloin paljon. Sen jälkeen olisit ehkäpä höristänyt korviasi ja tajunnut, että huoneen perältä kuului satunnaisia nyyhkäyksiä. Vain satunnaisia siksi, että olin jo turtunut tälle pahalle ololle enkä sen vuoksi enää itkenyt kunnolla – mutta joitakin ajatuksia ei vain voi käydä läpi nyyhkäisemättä. Se on totta. Sitten olisit ehkäpä astunut peremmälle ja kun silmäsi olisivat tottuneet pimeyteen, olisit huomannut huoneen takaseinällä olevalla sängyllä mustan kasan, joka lähemmällä tarkastelulla olisi osoittautunut minuksi.

Mutta et sinä tietenkään tullut huoneeseeni, et koskaan. Kukaan ei tullut. Kukaan ei joko välittänyt, tiennyt tai tajunnut, riippuen ihmisestä. Minä vain makasin siellä sänkyni päällä yksin ja nyyhkin ja yritin olla ajattelematta. Mutta en onnistunut.

Se koko asia tuntui vähän siltä, ikään kuin joku olisi tunkenut aivoihini ajatuksia tarkistamatta ollenkaan, liittyvätkö ne millään tavalla minuun tai olisinko tarvinnut niitä. Että se vain olisi ajatellut ”no niin, nyt meni huoli nimeltään tuleeko tänne sota. Nyt meni olenko lihava. Nyt olenkohan liian laiha. Seuraavaksi laitetaan voi, kuinka ruma olenkaan. Sitten voisi olla vaikkapa tuo ilmastonmuutos on varmasti vain minun vikani. Ja sen jälkeen sattuukohan naapurimme koiraan, kun se ulisee nytkin”. Osassa niistä ajatuksista ei ollut mitään oikeaa huolta, ne olivat aivan turhia, minulle kuulumattomia, mutten silloin käsittänyt sitä. Silloin minä vain otin ajatukset vastaan mukisematta enempää ja vähitellen murruin kaiken sen paineen alla, en enää kestänyt. Koko maailman paineet pinottiin harteilleni omasta toimestani.

Jossakin vaiheessa joku saattoi huutaa, että tule syömään, mutta minua ei kiinnostanut. Joskus sen vuoksi, että aivoissani pyöri ajatus siitä, kuinka lihava olin, vaikka oikeasti olin alipainoinen, joskus sen vuoksi, etten todella vain jaksanut nousta sängyltä ja raahautua huoneeni ovelle. Se tuntui ylitsepääsemättömältä haasteelta, sellaiselta, josta hädin tuskin voisi selvitä elossa.

Siellä minä makasin. Pienenä, tuskin huomattavana myttynä.

Äkkiä aloin itkeä, en muista, mitä ajattelin; itkin vain. Halasin itseäni tiukasti saadakseni minut rauhoittumaan edes hetkeksi ja puristin käsiäni toisiinsa kiinni.

Paitsi että silloin tajusin, että toinen käteni oli selkäni alla, eikä voinut mitenkään puristaa toista kättä. Jokin piti silti kiinni vapaana olevasta kädestäni. Melkein huudahdin pelosta, ”eihän se ole mahdollista”, mutta sitten minut valtasi rauha. Yhtäkkinen ja selittämätön rauha ja tyyneys. Aivan kuin olisin ollut tavallinen ihminen, sellainen, joka on juuri nukahtamassa illalla vailla huolia. Olin varma, että se johtui siitä, jonka otteessa käteni lepäsi. Se jokin piti kättäni lämmössään vielä monta minuuttia, sai tunnon palaamaan siihen, ilon palaamaan minuun. Sitten se katosi.

Kommentit

  1. Eiiiihhhh, Tämä oli niin surullinen mutta samaan aikaan IHANA<33333! Kädenpuristus pimeässä on upea nimi!
    P.s menen nyt instagramiiin ;)!
    P.ss Olenko (taas) Eka?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, ihana kuulla 💙 Ihanaa myös, jos käyt vilkaisemassa AT:n Instagramia :) Ja jep, olit eka - taas, haha :D Keksisi on tässä: 🍪

      Poista
  2. Tää on aivan ihana tarina, oikeasti, tätä lukiessa tuntui sille, kuin joku olisi pistellyt neulalla sydämeen... Mä en kestä! Varsinkin " Koko maailman paineet pinottiin harteilleni omasta toimestani." Kuulosti niin hienolle; Anni, sä ansaitset aplodit! 😍👏🏻💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitoskiitoskiitos! 💙 Mä jotenkin ajattelin, että tästä tuli aivan epäonnistunut teksti, joten tällainen palaute on ihanaa 💜 Siis... no, en osaa oikein sanoa mitään muuta kuin kiitos ihana Taco 💜

      Poista
  3. Alku oli kylläkin hyvä, loppu ei ehkä aivan iskenyt minuun. Ja syksy on kyllä ihana vuodenaika, munkin lemppari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitos tästä mielipiteestä! 🖤 Ja ihana kuulla, että säkin pidät syksystä 🍁

      Poista
  4. Eikä Anni, tämä oli oikeasti ihana ja koskettava! 💙 Ihanasti rakennettu - alku oli jo järjettömän hyvä, konditionaali todellakin puri, kolmoskappaleen alussa kuvittelin, että se lössähtäisikin siihen, mutta jotenkin sekin kappale sitten onnistui tekemään vaikutuksen. Ja eihän me vielä edes puhuttu lopusta - se oli ehdottoman paras! <3

    Ps. Eikös sun Instan löydä hakemalla annintarinablogi eikä -blofi? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Fic 💙💜 Tällainen palaute merkitsee mulle oikeasti paljon :) Ja joo, kiitos huomautuksesta - kyseessä on tosiaan Annin tarinabloGi, ei blofi 😂

      Poista
  5. Siis WAU! 💙 En osaa oikein muuta sanoa, kuin että tämä oli niin ihana! Jotenkin surullinen ja toiveikas samaan aikaan...💙
    *huomaa olevansa addiktoitunut siniseen sydänemojiin* 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 💙 Sininen sydänemoji on kyllä paras, mustan 🖤 ja violetin 💜 lisäksi :)

      Poista
  6. Aivan uskomattoman ihana postaus, Anni 💙 Mä vaan rakastan tätä ihan liikaa! <3 Tämän juoni on täydellinen ja sai mut miettimään, että miten joku voi keksiä näin hyvän tekstin.
    Vika kappale ei kuitenkaan tehnyt muhun vaikutusta. Oli ihanaa, että joku huomasi päähenkilön ja näin, mutta vika kappale tuntui jotenkin töksähtävältä, eikä oikein sopinut siihen. Mutta nimi Kädenpuristus pimeässä – se sopi tähän kuin kala veteen 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitoskiitos, Linnea 🖤💙 Mä´en vaan osaa sanoa mitään muuta kuin kiitos, joten sanotaan se vielä kerran: kiitos 💙

      Poista
  7. T O S I ! taitavasti kirjoitettu postaus🤩

    VastaaPoista
  8. Alku oli ehkä vähän laahaava, mutta loppu oli MAH TA VA! Se oli jotenkin liikuttava ja rauhallinen ja pikkuisen mystinen, mutta kuitenkin helposti vastaanotettava... Äh, en osaa kuvailla. Ehdottomasti parempi kuin se välähdys, mitä olin itse ajatellut tuosta otsikosta! :D
    Tekstissä on ehkä yksi häiritsevä puoli. Voi olla, että se olen vain mä, mutta jotenkin tuollainen "mutta sitä en tiennyt vielä silloin" -kertoja on jotenkin häiritsevä. Tai se toimii vain, jos kyseessä ovat teot, eivät ajatukset - vaikka joku "se oli suuri virhe, mutta sitä en tiennyt vielä silloin". Anyways, se vähän häiritsi, mutta kokonaisuudessa tämä on jotain tosi hyvän ja ihanan välimaastosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana 💙 Ja kiva, että joku pitää tuosta lopustakin! Kiitos myös kritiikistä, sä olet maailman paras kertomaan myös negatiivista palautetta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Aivan ihanaa, jos aiot kommentoida! Jokainen kommentti on minulle todella tärkeä 💙 Kommentoi rohkeasti sekä positiivista että kriittistä palautetta, koska molemmat auttavat minua paljon. Jos kommentointi ei onnistu, käy vilkaisemassa tähän liittyvää sivua, joka löytyy Linkit-sivulta :)

Suosituimmat tekstit

Tarinaideoita

Annin lukupäiväkirja

Runokilpailu - 30 000 näyttökerran spesiaali

Talo metsän keskellä