Lehtisade

Moips 🍂🍁 Syksy on täällä, oletteko huomanneet? Lehtiä, lehtiä, silkkaa kauneutta... Rakastan tätä vuodenaikaa koko sielullani ❤️ (Punainen sydän, koska no, syksy) Ihana Kastehelmi keksi syyskuun alussa Syksyn tullen -kirjoituskilpailun, jonka säännöt voitte käydä lukemassa tästä. Tässä on osallistumiseni, omasta mielestäni tästä tuli ihan kiva! :) Toivottavasti tykkäät 🍂

Sinä lauantaina,
kun Veera oli luvannut lähteä sinne kauppakeskukseen,
hän heräsi puhelimen piippaukseen.
Mä en pääsekään, sori,
Veera luki ja
painui kasaan huoneensa lattialle. Koko tämä päivä
oli tuhoon tuomittu 
tästä hetkestä lähtien.

Hän nousi hitaasti ylös
puki päälleen farkut ja koon 170 neuleen 
(oikeasti pituutta oli 153 cm)
lohtuvaatteet
ja käveli ulos.

Ruska on tullut
hän ajatteli hiljaa,
se todella oli nyt tullut.
Maa oli täynnä lehtiä, värikkäitä
vaahteran, tammen ja koivun, ehkä haavan, jos Veera oikein muisti
jokainen niistä oli ainutlaatuinen
ja kaunis,
niin hän ajatteli.

Piha oli kuin lumottu
lumottu syksyksi, se oli värejä täynnä,
puut hehkuivat 
ja lintu nokki omenaa nurmella.
Veera melkein hymyili
mutta ei kuitenkaan
ei tämä nyt ollut hymyn arvoista.
Vain pari pahaista koivua, oranssia punaista keltaista
ei sen kummempaa.

Metsän vierustalla kasvoi pari sientä,
jotakin vahveroita ehkä
ja sammal oli oranssina lehdistä.
Ei vielä hymyn arvoista
ei ollenkaan
olisi pitänyt olla jotakin vähän
hienompaa tai jotain.

Ilma tuoksui
sateelta, kasteelta
samalla pimeydeltä ja sellaiselta, tiedätkö, ruskalta
kaverin kissan nimi on Ruska
ajatteli Veera
melkein hymyili. Ei kuitenkaan.
Se oli perunut,
ei tullut kauppakeskukseen,
päivä oli jo pilalla.
Ei mitään hymyjä.

Sataako täällä,
Veera mietti
vilkaisi taivaalle
kyllä siellä satoi, mutta ei vettä
vaan lehtiä,
siellä satoi lehtiä!
Koivusta putosi vuorollaan
punaisia ja oransseja ja keltaisia
ja joitakin sinnikkäitä vihreitäkin
lehtiä suoraan Veeran päälle,
ruskeisiin hiuksiin,
liian ison neuleen suojiin.

Alkoi melkein naurattaa
mutta ei
se yksi perui, ei
Veera ei ollut tarpeeksi hyvä sille
päivä oli pilalla.

Veera istahti keinuun
heilutteli jalkojaan
farkkujen rei’istä tuli kylmää ilmaa sisään.
Otti vauhtia,
potkaisi samalla jonkun siihen haravoimaa lehtikasaa
tammen lehdet lensivät ilmaan
ja hän keinui.

Veera hyppäsi keinusta
ilo kupli jo jossakin sisällä
mutta ulos hän oli edelleen surullinen.
Se perui, se perui,
Veera oli liian ruma.

Pari lintua hyppelehti nurmikolla
Veera katseli niitä,
kuinka suloisia
ne taistelivat palasta sientä.
Lopulta toinen luovutti, lennähti omenapuun oksalle
toinen jäi syömään.

Nyt alkoi oikeasti sataa
hennosti, sillä tavalla ripottaa
pienet pisarat kastelivat Veeran
hiukset, sirot kasvot, farkut
lempineule jäi jotenkin kuivaksi
ilma tuoksui.
Oli syksy.
Ja hän nauroi
nauroi
unohti koko typerän kauppakeskuksen.