Kettu #3



Kuva: minÀ

Moi đŸ€ Vihdoinkin uusi osa Kettuun - ainakin Olivia on tĂ€tĂ€ varmaan odottanut :) Taas varoitus epĂ€loogisuuksista, tĂ€mĂ€ ei todellakaan ole loogisin tarinani. Yritin kuvata tĂ€ssĂ€ osassa enemmĂ€n pÀÀhenkilön tunteita, en tiedĂ€, onnistuinko? No joo, lukemaan 💙


HyrĂ€ilin itsekseni ja tuijotin valkoista seinÀÀ, jonka maalipinta oli lohkeillut Ă€rsyttĂ€vĂ€sti. Siristin silmiĂ€ni itselleni – miksi ajattelin talon maalipintaa, eikö minun olisi pitĂ€nyt ajatella vaikka sitĂ€, miten ihmeessĂ€ pÀÀsisin pois tĂ€stĂ€ talosta? En varmaan koskaan.

Vihasin itseÀni, sillÀ yhden pienen hetken ajan tunsin haluavani jÀÀdÀ tÀnne.

Istuin risti-istunnassa sÀngyllÀ ja mietin. Halusin tietÀÀ lisÀÀ Ketusta. SyystÀ, jota en osannut sanoittaa.

SalaperĂ€isyys – jos hiljaisuuden ja mitÀÀnsanomattomuuden siksi haluaa tulkita –, ystĂ€vĂ€llisyys, samalla vihaisuus aina, kun mainitsin Ketun olevan kamala sanoessaan ’olen pahoillani’. MitĂ€ se merkitsi? Ja seurustelivatko Tiikeri ja Kettu?

Vietin loppupĂ€ivĂ€n ruokailuja ja vessassa kĂ€ymistĂ€ lukuun ottamatta istuen korva kiinni huoneen ovessa. Kuulin enimmĂ€kseen vain Ketun ja Tiikerin murahduksia toisilleen, ’kato’-huudahduksia, jotakin askelten ÀÀniĂ€, ruokapurkkien availuja. Pari kertaa kuulin pĂ€tkĂ€n puhetta.

”T, kai sĂ€ tiedĂ€t, ettĂ€ mĂ€ en oo hylkÀÀmĂ€ssĂ€ sua?”
Vastaus oli Tiikerin murahdus. Kurtistin kulmiani. Miksi Kettu olisi hylkÀÀmÀssÀ tÀmÀn? Tai jos siihen olisi syy, miksi hÀn niin paljon halusi olla Tiikerin kanssa lÀheinen?

”Miksi mĂ€ hitto tein niin. Miksi.” Se oli Tiikeri ja olisin halunnut rynnĂ€tĂ€ ovesta lĂ€pi kysymÀÀn, mitĂ€ hĂ€n oli tehnyt.
”MĂ€ tiedĂ€n ettet sĂ€ halunnut niille oikeasti pahaa, T.”
”Halusin. Mutta en mĂ€ tĂ€tĂ€ halunnut. Äiti vihaa mua. Siru vihaa mua. SĂ€ oot ainut, joka ei vihaa mua, ja jos toi skidi paljastaa meidĂ€t poliisille, sinne meni mahdollisuudet elĂ€mÀÀn. MĂ€ en tahdo sua vankilaan.”
”T…”
Miksi Kettu ei vihannut hÀntÀ?

Kun Tiikeri tuli avaamaan oven illemmalla, jotta pÀÀsisin vessaan, yritin vilkuilla ympÀrilleni mahdollisimman huomaamattomasti. Aula oli sotkuinen ja sekaisin. Kaksi isoa, mustaa reppua lepÀsi vierekkÀin lattialla ja tavaroita lojui ympÀriinsÀ. Pienen jakkaran, samanlaisen kuin toisessa huoneessa, pÀÀlle oli kasattu ruokatarvikkeita, kuten kertakÀyttöhaarukoita, purkkikeittoja ja suolakeksejÀ. Musta, likainen sadetakki oli aseteltu lattialle ja sen pÀÀlle oli kasattu harmaita tyynyjÀ. Ikkunat oli peitetty roskapusseilla, mutta vÀlistÀ kajastui hieman auringonvaloa.

”MitĂ€ sĂ€ pentu mulkoilet?” Tiikeri tiuskaisi minulle Ă€kkiĂ€ ja tönĂ€isi minua eteenpĂ€in. Ketun silmĂ€t vĂ€lĂ€htivĂ€t huoneen toisella puolella hĂ€nen kÀÀntyessÀÀn meitĂ€ kohti. Tiikeri painoi katseensa maahan ja antoi minun kĂ€vellĂ€ rauhassa loppumatkan.

Aivan illalla, kun olin melkein nukahtamassa, ovi avattiin. Raotin silmiÀni ja katselin Kettua. HÀn seisoi ovea vasten tiukoissa, likaisissa farkuissa ja mustassa, varmasti monta kokoa liian isossa hupparissa. SyvÀn ruskeissa silmissÀ nÀkyi jotain, mistÀ en saanut selvÀÀ. Toivoa? Haikeutta? EhkÀ.

”MĂ€ olen hereillĂ€”, sanoin hiljaa ja nousin hieman ylöspĂ€in tukien kĂ€sillĂ€ kehoani.
”Ai, mĂ€ luulin, ettĂ€ sĂ€ nukut… öö, ootko sĂ€ kunnossa?” Kettu haparoi sanoissaan. Tuijotin hetken kattoa.
”No, miten sen nyt sanoisi. En?”
”SĂ€ suutut mulle, jos mĂ€ sanon ’olen pahoillani’.”
”Tee sitten toinen palvelus.”
”Mm?”
”Kerro, kuka sĂ€ olet”, sanoin ja nostin leukaani hieman ylöspĂ€in. Tunsin oloni itsevarmaksi. Vaikka ei olisi varmaan pitĂ€nyt tuntea.
”SĂ€ tiedĂ€t, etten voi sanoa mun nimeĂ€.” Kettu kuulosti hieman epĂ€toivoiselta. EhkĂ€ hĂ€n oikeasti halusi kertoa.
”Kerro jotain muuta. Miksi ihmeessĂ€ sĂ€ suostuit… tĂ€llaiseen? Tajuatko sĂ€, ettei tĂ€ssĂ€ ole mitÀÀn jĂ€rkeĂ€?” kysyin ja nousin kokonaan istumaan peitto ympĂ€rillĂ€ni.
”Miksikö? MĂ€ en tahdo tuhota T:tĂ€.” Kettu sanoi sen jotenkin haastavasti, kuin pilkaten koko kysymystĂ€ni.
”Miksi se, ettet sĂ€ tekisi tĂ€llaista, tuhoaisi sun Tiikerisi?”
”MĂ€ en saa kertoa sitĂ€.”
”Ei sitten.”
Asetuin takaisin makuuasentoon ja kierÀhdin toiselle kyljelleni niin, ettÀ katsoin valkoista seinÀÀ.

”Siksi, ettĂ€ Tiikeri pahoinpiteli vuosi sitten baarissa kolme ihmistĂ€ ja yhden niistĂ€ niin pahasti, ettĂ€ se lasketaan tapon yritykseksi, koska ne haukkui mua miestĂ€ esittĂ€vĂ€ksi naiseksi ja niin edespĂ€in. SillĂ€ oli siihen aikaan aika paljon hoitamattomia mielenterveysongelmia, eikĂ€ se uskaltanut mennĂ€ minnekÀÀn psykiatrille, koska yhteiskunta on aika kauhea muka heikoille miehille.”
Kuulin taas oven kolauksen, kun Kettu astui pois huoneesta.

Seuraavana aamuna herÀsin myöhÀÀn. RÀpyttelin rÀhmÀÀ silmistÀni ja tajusin vasta sekunteja herÀÀmiseni jÀlkeen, missÀ olin.

Tiikeri oli pahoinpidellyt ihmisiÀ Ketun takia. PitÀisikö siitÀ tehdÀ johtopÀÀtös Kettu + Tiikeri = pariskunta vai Kettu + Tiikeri = sisaruksia? En tiennyt. EnkÀ myöskÀÀn tiennyt, miksi ihmeessÀ se kiinnosti minua. Tai ehkÀ ihan vÀhÀn tiesin.

Otin taas huoneen nurkasta sinne heittÀmÀni paperin. SiinÀ oli vielÀ tilaa jÀljellÀ. RepÀisin ensimmÀisen tekstin pois, taittelin sen tyynyni alle ja aloin kirjoittamaan.

mun ei pitÀisi ajatella nÀin

Sen enempÀÀn en pystynyt. Heitin paperin lattialle ja kÀperryin peittooni odottamaan ruokaa, vessakÀyntiÀ, Ketun olen-pahoillani-kÀyntiÀ tai ihan mitÀ vain, mikÀ saisi minut uskomaan, ettÀ tÀmÀ on oikeaa elÀmÀÀ eikÀ jotain unta.

Kommentit

  1. Jee 3 osa ja erittÀin hyvÀ!

    VastaaPoista
  2. Uu. Mielenkiintoista. LisÀÀ tietoa hahmoista. Sujuvaa. MÀ haluan tietÀÀ kaiken mitÀ tapahtuu nyt heti, haluatko sÀ spoilata mulle lopun :)

    VastaaPoista
  3. Uuuu, mahtavaa! PÀÀhenkilön tunnelmahan alkaa muuttua pelokkaasta pikemminkin tutkivaksi ja uteliaaksi. Hahmot on edelleen aivan mahtavia ja jes vihdoinkin saatiin myös lisÀÀ tietoa niistÀ. Jatkoa, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Haluan jatkoa palavasti tosi hyvĂ€đŸ˜ƒ

      Poista

LÀhetÀ kommentti

Ihanaa, jos kommentoit, mĂ€ arvostan sitĂ€ tosi paljon 💙