Muistikirjan sivuilta #3

Kuva: minä

Nyt on taas vuorossa tekstejä muistikirjani sivuilta - osa on jotain tekstinpätkiä, osa runoja, osa ehkä ihan lyhyitä tarinoita. Jotain sellaista, mitä olen muodostanut sanoista. 

Tiedätkö sä sen tytön 
takarivissä,
joka ei koskaan sano mitään 
kirjoittaa vain vihkoonsa 
Joskus mietit 
mitä se kirjoittaa 
mutta et oikeasti välitä 
Yhtenä päivänä 
se ei tulekaan kouluun,
mutta ketään ei kiinnosta 
Päivä venyy viikoksi 
opettaja nousee seisomaan 
nielaisee, lukee paperista hiljaa 
"Roosa on tehnyt itsemurhan" 
ai oliko sen nimi Roosa 
Kaikki itkee,
tai ainakin esittää,
vaikka kukaan
ei edes 
tuntenut

~

Lasitiara lepäsi päällä pään 
kasvoja kehysti, kimalteli 
Hän hymyili 
oli rakastunut 
mutta mua pelotti
Tämä ei päättyisi hyvin 

Hän palasi 
surkeana, kyyneliä poskilla 
Sisin oli särkynyt, palasina 
enkä mä osannut lohduttaa 
Mutta tiara, se oli paikoillaan 
kiharoilla vaaleilla 
ehjänä säilynyt 

~

Se on täydellinen. Se laulaa paremmin kuin Spotifyn artistit, se kirjoittaa paremmin kuin kirjailijat, se näyttää melkein aika hyvältä, vaikka ei edes yritä. Silti se vaan sanoo "aww, en mä oo ees hyvä, sä olet!" niin ystävällisesti ja vaatimattomasti, mutta en mä ole. Se ei koskaan puhu pahaa läheisistään, se tekee kaiken niin kuin kuuluukin. 

Sen rinnalla mä en ole mitään, vaan joku pikkulapsi jostakin, joka yrittää kirjoittaa ja laulaa ja näyttää hyvältä. Mutta se väittää, että mä olen ihana. 

Mä rakastan ja vihaan sitä. Mä ihailen sitä. Mä inhoan sitä. 

~

Ihmiset on pahoja 
maailma on paha 
Onko täällä jäljellä enää 
mitään hyvää 
kun soditaan ja tapetaan 
vaikka pitäisi suojella ja rakastaa 

~

Syysillan taika 
Ruskan maalaamat lehdet 
Kirpeä ilma 

~

Pidän sinusta 
Tiedät sen kyllä 
Rakasta vain en 

~

Sataa lunta. Kuu loistaa taivaalla, mutta sen valo ei ylety aivan maahan asti. Yö on muuten täysin hiljainen ja liikkumaton, mutta Enne-niminen hahmo kävelee varovaisesti talojen varjojen suojissa kohti kaupungin keskiosia. Askelten jäljet peittyvät heti lumihuntuun, eikä kukaan huomaa Enneä. Hän on vain yksi varjo muiden keskellä. 

Pian Enne pysähtyy ja jää kuulostelemaan ympäristöä. Aivan kuin tyhjästä hänen eteensä ilmestyy toinen hahmo. Ennen kasvot kääntyvät pieneen hymyyn ja hän sanoo jotain hahmolle. Tämä nyökkää ja tummat hahmot lähtevät kävelemään yhdessä eteenpäin lumisateen hieman laantuessa. Vierekkäin kulkevat, samankokoiset askeleet jäävät maahan todisteiksi, joita kukaan ei koskaan tule näkemään.

Kohta hahmot ovat pienessä puistossa ja istuutuvat ränsistyneelle penkille. Enne sanoo jotain ja tarttuu toisen hahmon käteen hennosti puristaen. Tämä ei irrota kättään vaan katsoo Enneä silmiin. Heidän suunsa liikkuvat nopeasti, ikään kuin heillä olisi jokin tärkeä keskustelu meneillään. Ehkä onkin. 

Äkkiä toisen hahmon kulmat kurtistuvat ja hän nousee ylös. Ennen huulet raottuvat kuin hän olisi aikeissa sanoa jotain, ehkä anteeksipyynnön, mutta hahmo on jo juossut takaisin taas yltyvään, sankkaan lumikuuroon. 

Ennekin nousee ylös penkiltä kyynelkarpalo poskella jäätyen. Hän lähtee kävelemään eri suuntaan kuin toinen hahmo, kauas pimeyteen. Jossakin siellä olisi syvä metsä, sellainen, johon kukaan ei tahdo mennä. Enne vaeltaisi niin pitkälle, ettei koko lumisadetta enää näkyisi. 

~ 

Ja loppuun päivitetty lista suomen kielen kauneimmista sanoista :)

ilta 
kyynel
pisara
lasitiara 
vadelma 
enkeli 
syksy 
suudelma 
hiljaisuus 
solina 
jäänsiru 
laulu 
huurre 
kupla 
aprikoosi 
kaste 
sade
valkea 
okra 
syys 
salainen 
silkki 
sirpale 
epätäydellinen 
violetti 
tähtisumu 
usva 
välke 
siluetti 
kimalteleva 
lumoava 
suruhuntu