Kettu #4

 


Kuva: minä

Kettua taas kerran - okei, taas kerran on ehkä väärä sana, viime osa julkaistiin 6. joulukuuta. No joo, silti. Eli tervetuloa Ketun viimeisen, liian auki jäävän, lyhyen ja mun mielestä ihan kivan osan pariin 💙 (mä saatoin muuten rakastua näihin hahmoihin ihan liikaa, eli vaikken enää mitään Ketusta puhuisikaan, todennäkösesti kirjotan itsekseni noin sataviisi sivutarinaa xd)


Pian sellainen saapuikin, ruuan muodossa. Kettu ojensi minulle lautasellisen jotain kaupan valmiskasviskeittoa. “Aattelin, että jos sä ootkin kasvissyöjä etkä jaksa enää makaronilaatikkoa?” Kettu sanoi ja näytti siltä, että voisi hymyillä, jos tilanne olisi eri.
“Hyvin mietitty, mut ei, en ole kasvissyöjä.” Tartuin lautaseen ja aloin kauhoa keittoa suuhuni miettimättä mitään. Okei, väärä ilmaisu - mietin koko ajan. Paljon.
“Miks te otitte just mut?” kysyn. Se ei ole miettimieni asioiden listalla kovin korkealla, mutta silti.
“To…” Huomaan, että Kettu on sanomassa vahingossa Tiikerinsä nimen. Hän pudistaa päätään ja yrittää olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. “T sanoi, että mun täytyy ottaa eka nuori, jolla on vähän kalliimmat vaatteet päällä. Kun mä näin sut, olin aika surullinen, koska sä näytit niin kiltiltä.” Hymähdän. Olemme hetken hiljaa.

”Tiedätkö sä yhtään, miten mun vanhemmat… tai siis… suostuuko ne maksamaan? Missä ne on? Onko ne huolissaan?” sanoin vähän ajan päästä purren huultani. En olisi tahtonut kysyä sitä, mutta tunsin, että oli pakko.
”Poliisi on lopettanut tiedottamisen eikä sun vanhemmat etsi sua enää julkisesti. Se viittaa siihen, että ne aikoisi maksaa.” Kettu hiljeni. ”Mä olen oikeasti pahoillani, mä en voi sanoa T:lle vastaan. Mutta sillä ei ole asetta, koska meidän yhteinen ase on mulla, mä en päästä sitä sun huoneeseen, jos mä en ole vieressä, koska sillä on vähän taipumusta… väkivaltaan. Sä olet turvassa, vaikka se ei tunnu siltä.” Olisikohan sen pitänyt olla helpottava tieto?

Kului pari päivää. Yritin kuunnella parhaani mukaan oven läpi, mitä Kettu ja Tiikeri puhuivat, mutten kuullut mitään kiinnostavaa.

Yhtenä päivänä istuin taas lattialla korva kiinni ovessa.
”Ne tuo rahat. Ne suostui”, kuulin T:n matalan äänen sanovan.
”Oikeastiko? Mutta… mitä jos siellä on poliiseja?”
”Siinä lukee, että poliisien tuominen viiden kilometrin säteelle paikasta vaarantaa Sinin hengen. Ne ei uskalla.”
”Okei. Jos sä olet varma. Huomennako? Kumpi hakee?” Kettu kuulosti hieman huolestuneelta, mutta samalla helpottuneella tavalla kiireiseltä.
”Huomenna. Mä haen ne rahat. Meidän pitää miettiä tytön vapauttaminen erikseen.”

Minut vapautettaisiin. Ehkä jo huomenna. Päätin syödä sen Dumle-karkin juhlan kunniaksi. Paperin työnsin huoneen nurkassa lojuvan takkini taskuun.

Nukuin pitkälle aamuun. Minut herätti oven jo tutuksi tullut kolaus, kun Kettu astui sisään.

”Sä pääset vapaaksi tänään. Ihan kohta. T lähti hakemaan rahoja”, hän sanoi ja hymyili. Parin sekunnin päästä tajusin, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli minun nähden hymyillyt kunnolla.
”Tönäisetkö sä vain mut ovesta ulos vai…” kysyin ja kurtistin kulmiani.
”Mä en voi kertoa.”
“Etpä tietenkään.”
“Sä alat tajuamaan tämän homman. Harmi, että vasta nyt.”

Joskus parin tunnin kuluttua kuulin talon ulko-oven avautuvan.

”T!” Kettu sihahti. ”Voinko mä nyt viedä sen…?”
”Oikeasti, 30 000… Kato nyt”, T sanoi ja ilmeisesti näytti rahoja Ketulle tai jotain.
”Joo, mutta…”
”Voit voit, vie vaan rauhassa tyttös, mutta pidä huoli, ettei se näe mitään.”

Kettu avasi oveni. Hän ei edes sanonut mitään, vaan astui lähemmäksi ja näytti pahoitteleva ilme kasvoillaan samaa liinaa, jolla hän oli kuusi päivää sitten sitonut silmäni. Hengitin syvään, nyökkäsin, puin takkini päälle ja nousin ylös. Kettu solmi liinan niin, etten nähnyt muuta kuin mustaa ja sitoi sitten käteni selkäni taakse.

Minut ohjattiin taas varovasti ulos talosta. Yritin olla putoamatta kiviportaita pitkin maahan. Autolle ei ollut kuin parin askeleen matka.

Ajomatka ei tuntunut ollenkaan yhtä pitkältä kuin silloin, kun minut tuotiin tänne. Se johtui ehkä siitä, että aikaisemmalla kerralla luulin Ketun ampuvan minut hetkenä minä hyvänsä. Nyt tiesin, ettei hän tekisi sitä. Tapailin matkan ajan suullani äänettömästi sanoja, jotka kertoisin poliisille. He kuulustelisivat minua ja minun olisi pakko puhua. Vaikka kaikesta en olisi tahtonut.

Puolen tunnin kuluttua auto pysähtyi. Kuului naksahdus, kun Kettu avasi turvavyönsä, astui ulos autosta ja avasi sitten takapenkin oven. Hän naksautti minunkin turvavyöni auki. Nousin ylös ottaen tukea auton ovesta.

”Mä otan nää nyt pois”, Kettu totesi hiljaa ja päästi käteni vapaaksi. Sain itse revittyä liinan silmiltäni. ”Kiitos”, sanoin ja vilkuilin ympärilleni. Parkkipaikalla ei ollut yhtäkään autoa.

”Mun on pakko sitoa sut vielä tohon valotolppaan, ettet karkaa ja T:n koordinaatit poliisille pitää paikkansa”, Kettu huokaisi ja osoitti vieressä olevaa lyhtypylvästä. Nyökkäsin hitaasti ja kävelin varovaisin askelin sen luokse.

Kettu otti mustan auton etupenkiltä lisää narua ja tuli luokseni. ”Mä olen sitten oikeasti pahoillani. Kaikesta. Mä en olisi tahtonut tätä.” 

Loihdin kasvoilleni hymyntapaisen. ”Miten sä voit hymyillä mulle? Mä olen lain nähden riistänyt sun vapauden törkeästi”, Kettu sanoi ääni murtuen ja näytti siltä, että alkaa itkeä. Olin hiljaa ja annoin Ketun sitoa käteni lyhtypylvääseen.

*

Vähän yli viikon päästä siitä hetkestä istun ruokapöydän ääressä ja avaan netistä sanomalehden. Heti ensimmäinen otsikko koskee minua.

Suomea kohahduttaneessa kidnappauksessa uusi juonenkäänne: alaikäinen uhri vaatii päästä tapaamaan tutkintavankeudessa olevaa toista sieppaajaansa Kuura Savolaista, jonka uhri tunsi vapaudenriistonsa ajan nimellä ’Kettu’

Siitä seuraavana päivänä istun pöydän toisella puolella ja katson pleksin läpi Kettua suoraan ruskeisiin silmiin. Hän oikeasti hymyilee.

Kommentit

  1. Olenko eka! Taitavasti kirjoitettu

    VastaaPoista
  2. Eikä, miten tää ei näkynyt äsken (=aamulla), kun olin täällä etusivulla? No joka tapauksessa, mä just toissapäivänä mietin, milloinkohan Kettu jatkuu. Ihana, taas kerran! Noi tekstit on ainakin mulla jotenkin oudosti, ja se vähän tai aika paljonkin häiritsee, kun ne jatkuu jotenkin tuonne taustaan - mutta sehän ei varmaan johdu susta, joten älä kuuntele mun valitusta! :D

    VastaaPoista
  3. Okei vau. Tää sarja oli jotenkin tosi erilainen, ja mä tykkäsin siitä - tässä oli tosi hyvä tunnelma, joten ihan sama, että se jäi vähän auki. Tai oikeestaan melkein parempi, että jäi. Mua vaan häiritsee se, miten vähän T:llä oli osuutta, se jäi vähän liikaa pimentoon. Ja tää tapahtumien minimaalinen kuvailu lopussa - mä en oikeasti osaa päättää, mitä mieltä oon siitä. Tavallaan, kun moni muukin asia jäi mysteeriks, se on hyvä, mut tavallaan se on jo vähän liikaa... Ehkä se enemmän on positiivisen puolella.
    Mut Kettu oli tosi, tosi hyvä, ja loppu ihan mahtava! 💙💙

    Ps. Kannattaa ehkä poistaa se "jonka uhri tunsi vapaudenriistonsa ajan nimellä ’Kettu’" -osuus, koska se ei vaikuta sellaiselta, mitä otsikossa lukis, ja tossa kohtaa on muutenkin tarpeeks selkeää, et se on Kettu :)))

    VastaaPoista
  4. Tää oli hyvä tarina, hyvä juoni ja Kettu nimestä ei voinut päätellä tän tarinan juonta joten swkin on hyvä juttu:) Loppu oli vähän outo mutta silti ok. Hyvä tarina🥰

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Aivan ihanaa, jos aiot kommentoida! Jokainen kommentti on minulle todella tärkeä, oli se sitten minkälainen tahansa 💙 Kommentoi rohkeasti sekä positiivista että kriittistä palautetta, koska molemmat auttavat minua paljon :)