Saippuakuplatyttö

 

kuva: Pinterest

Moi <3 Toivottavasti sulla on ollut ihanat ekat päivät kesälomaa, ja jos ei ole ollut, toivottavasti jatkossa on :) Tästä tekstistä sitten... tämä on epäonnistunut. Mä tiedän sen. Siinä on jokin pahasti pielessä, mutta mä en osaa sanoittaa sitä jotain itselleni niin tarkasti, että osaisin korjata sen. Silti mä jostain syystä halusin julkaista tämän - ehkä siksi, että se pisti silmään Docsissa, ehkä siksi, että joku kommentoijista saattaisi osata kertoa, mikä se jokin ongelma on. No, lukemaan siis 🩶

Ps. Mä haluaisin kirjoittaa tänä kesänä myös ehkä vähän enemmän muu-kategorian postauksia, mutta ei oikein ole mitään ideaa. Jos joku teistä keksii jotain, olis kiva kuulla, minkälaista höpöttelypostausta, listausta tai mitä vain ei-kaunokirjallista-tekstiä olis kiva lukea :)

Meidän kaupungissa on yksi tyttö, josta kaikilla on mielipide, mutta jota kukaan ei tunne.

Se seisoo yhdessä tietyssä kadunkulmassa joka päivä eri aikoihin ja puhaltaa saipuakuplia. Jokainen päivä. Mä olen oppinut pitämään saippuakuplista tytön myötä. Ne kiiltelevät auringossa tai hehkuvat illan pimeyden keskellä, kun mä kävelen ohi, ja jokaisen meidän kaupungissa asuvan mielestä niissä on jotain erikoista. Tyttö ei koskaan puhu, vain puhaltaa erityisen kauniita kupliaan purkistaan - kai se sitä joskus vaihtaa, mutta en ole varma, koska kaikki purkit ovat täydellisen valkoisia. Saippuakuplatytöllä on melk

melkein aina päällään hame, joka hulmuaa tuulessa ja sen ruskeat pitkät hiukset on letitetty, ehkä siksi,

etteivät ne puhkaisisi täydellisiä kuplia. 

Pikkulapset pitävät saippuakuplatytöstä. Ne alkaa aina hihkua ja nauraa ja poksautella kuplia. Slloin t

yttö hymyilee niille ja puhaltaa lisää kuplia, välillä suuria jotka lentävät kauas yläilmoihin ja välillä

pienempien kuplien parvia lasten yläpuolelle. Vanhuksetkin rakastavat saippuakuplatyttöä, ne kaikki

hymyilevät ja välillä kertovat, kuinka on mukavaa, että joku nuori on ulkona eikä vain katso puhelinta.

Tyttö hymyilee ja viestittää silmillään, niinpä, muttei koskaan sano mitään. Mun ikäisten mielipiteet

saippuakuplatytöstä jakautuvat aika tasan - monien mielestä tyttö on nolo ja ärsyttävä, ja ne kävelevät

ohi tuhahtaen tai nauraen ivallisesti. Joidenkin, kuten mun mielestä, saippuakuplatyttö on ihana. Mä en

oikein edes voi enää kuvitella sitä kadunkulmaa ilman ympäriinsä leijailevia, eri väreissä heijastuvia

kuplia. Ja kaikille saippuakuplatyttö on arvoitus. Kukaan ei tunne sitä eikä kukaan ole nähnyt sitä

koskaan muualla kuin kadunkulmassa.

Kerran mä jäin vähän kauemmas kadunkulmasta, niin, ettei tyttö näkisi mua, ja yritin katsoa, millainen

tyttö on yksin. Kohta ihmisten virta lakkasi hetkeksi ja saippuakuplatyttö jäi yksin. Se puhalsi edelleen

kuplia pari kertaa, hiljaa, nopeasti, ja kymmenet pienet kuplat jäivät leijailemaan sen ympärille kuin

käskystä. Tyttö laski purkin maahan ja vain seisoi, ei hymyillyt, katsoi jonnekin kaukaisuuteen. 

Kun seuraavat ihmiset kävelivät ohi, tyttö nosti purkkinsa nopeasti ja alkoi taas hymyillä. Eikä se ole

tekohymyä. Se on aidompaa kuin mitään mitä olen nähnyt. 

Yhtenä iltana, kello oli varmaan yksitoista, mä kävelin kotiin ja huomasin, että saippuakuplatyttö oli

paikallaan puhaltamassa hiljaa kupliaan. Ne näyttivät taianomaisilta pimeässä. Jostakin syystä mä

pysähdyin ja jäin katselemaan niitä, vaikka mä en yleensä koskaan tee niin. Ja yhtäkkiä

saippuakuplatyttö nosti jalkojensa vierestä maasta toisen purkin ja ojensi sen mulle. Mun hengitys

lukkiutui hetkeksi, sitten mä tartuin purkkiin ja varoin, ettei meidän sormet osuneet toisiinsa. Ja niin mä

puhalsin saippuakuplatytön kanssa kuplia kaupungin ylle melkein koko yön.