Automatka

 

kuva: minä

Moi, eikös tämä lasketa aktivoitumiseksi, että edellisestä postauksesta on joku neljä päivää? ;) Millaisia postauksia te muuten haluaisitte nähdä täällä? Pidempiä tarinoita (niille voi vaikka kertoa nimiä tai vinkata hyviä inspispostauksia), tarinanpätkiä kuten tämä, runoja, jotain mun elämästä (mitä? :)), kirjoihin liittyvää? Tervetuloa kuitenkin lukemaan jotakin mun vuosi sitten kirjoittamaa tarinanpätkää, kiitos, jos luet 💙 

Ps. Jos haluaa, saa kommentoida q&a-kysymyksiä tähän postaukseen tai laittaa viestillä, jos on mun numero, tai vaikka sähköpostissa :) Tein tänä vuonna jo kai kerran, tammikuussa, sellaisen, mut se oli niin kamala, että palautin sen kauan sitten julkaisemattomaksi :D Kaikenlaiset kysymykset kelpaa, mutta tietenkin ne syvälliset on ihan parhaita ;)

//

Vanhempien keksimän koko perheen automatkan ensimmäisen osan aikana ehtii tapahtua kaikenlaista. Siinä ehtii esimerkiksi tuijottaa pitkän aikaa ikkunaa pitkin valuvien vesipisaroiden kilpaa, arvailla voittajaa, ähkäistä, kun arvaus ei voitakaan, ja sitten pudistella päätään itselleen, koska on kiinnostunut sadepisaroiden juoksukilpailusta. Siinä ehtii ottaa kengät pois, koska olisi mukavampaa pitää jalkoja penkillä kokonaan, vaikka se ei olekaan kauhean turvallista ja sitten laittaa kengät takaisin, koska se ei ollutkaan mukavaa. Siinä ehtii kuunnella kauheaa kahdeksankymmentäluvun musiikkia radiosta, jota vanhempien on pakko pitää hyvin kovalla, kunnes työntää mielenosoituksellisesti nappikuulokkeet korviinsa kuuntelematta niistä edes mitään. Siinä ehtii riidellä pikkuveljen kanssa juustonaksupussin valtiaasta, kunnes äiti ottaa koko pussin pois, koska hän ei tahdo murusia pitkin auton penkkejä. Siinä ehtii tylsistyä kuoliaaksi ja tarttua lopulta puhelimeen, vaikka isä kielsi. 

Vanhempien keksimän koko perheen automatkan ensimmäisen osan aikana ehtii avata puhelimen ja selata itsensä kauhean ilmoitusvirran läpi. Siinä ehtii lukea, että kaksi koulun kaveriporukan jäsenistä vihaa toisiaan ja loput ovat joutuneet valitsemaan puolensa, ja sinua painostetaan siihen myös. Siinä ehtii tajuta, että on varoittamatta poistettu koko kaveriporukan ryhmästä, koska on moukkamainen, kun ei ole vastannut koko päivänä viesteihin eikä ole kertonut mielipidettään riidasta. Siinä ehtii huomata, että puolet Instagram-seuraajista on kadonnut jonnekin, ja sitten ymmärtää, että joku luokkalaisista on julistautunut lesboksi ja että itse on nyt ilmeisesti hänen tyttöystävänsä, vaikka onkin täysin hetero, mutta ei tietenkään mitenkään homofobinen. Siinä ehtii tuijottaa lattiasta otettuja mitäänsanomattomia kuvia Snapchatista ja miettiä ensimmäistä kertaa, mitä järkeä siinäkin on. Siinä ehtii tajuta, että yksi luokan inhottavimmista pojista laittoi naamakuvan, vaikka suurin osa laittaa vain mustia kuvia, ja yrittää pähkäillä, mitä se tarkoittaa. Siinä ehtii tylsyyden huumassa avata uutissovelluksen, ja lukea pari juttua, jotka kertovat, että joku julkisuuden henkilö on ollut humalassa. Vau. 

Siinä ehtii paiskata puhelimen auton lattialle ja mielummin sitten vaikka tuijottaa ikkunasta ulos kuunnellen kasarimusiikkia.