Mustan kissan tassut

 

kuva: minä

Tervetuloa lukemaan oikeasti huonoa tarinaa :D Jos nyt epäilette, että ei se varmaan huono ole, niin kyllä, huono se on. Lue silti, vaikka ajankuluksi, ja kommentoi jotain, jos huvittaa :) 🖤

Erin-niminen rouva, hyvin pessimistinen ja usein vihainen nainen heräsi keskellä yötä kolahdukseen. Aivan kuin ovi olisi avattu. Sitten hän kuuli pieniä, pehmeitä askelia. Erin kuunteli peloissaan, muttei uskaltanut nostaa päätään. Äkkiä jokin loikkasi hänen rinnalleen, ja Erin alkoi huutaa. Ensin saapui veri, sitten kipu, sitten tyhjyys ja iltapäivällä poliisit. 

Toivo kuunteli englannin opettajan sanoja järkyttyneenä. Vaikka luokanvalvoja ei ollutkaan ollut hänen suosikkinsa, itse asiassa hyvin inhottava ihminen, hän ei olisi todellakaan tahtonut tämän kuolemaa. Kuolinsyystä kertomisen englannin opettaja aloitti, mutta sitten hän painoi suunsa tiukaksi viivaksi ja pudisti päätään. Päivä kuulemma jatkui tästä lähtien tavalliseen tapaan, muistotilaisuus pidettäisiin ehkä joskus, poliisi selvitti asiaa, ottakaa kotitehtävät esiin. Toivo ei pystynyt keskittymään tehtäviin sekunniksikaan. Hän tajusi. Kylässä liikkui murhaaja. 

Astelin ojassa heinänkorsien suojassa jalkakäytävän vieressä. Kuulin myyrän vipellyksen läheltä. Siinä oli lounaani. Loikkasin jalkakäytävälle. Joku ryhmänä kävelevistä pienistä ihmisistä osoitti minua. Tunsin kivun kyljessäni. Se potkaisi minua. Toinen tarttui häntääni. Inhosin heitä. 

Toivo söi aamupalaksi banaaninmakuista jogurttia ja jutteli samaan aikaan isosiskonsa kanssa. Sisko luki puhelimeltaan sivusilmällä paikallisia uutisia. Äkkiä Toivo huomasi siskonsa jähmettyneen ja ilmeen muuttuneen. Kun Toivo kysyi mitä, sisko pudisti päätään ja hymyili epäaitoa hymyä. Ei mitään, hän sanoi. Mutta kun Toivo myöhemmin luki omalta puhelimeltaan uutisia, salaa, hän näki saman kuin sisko: alakouluikäinen poika oli löydetty koulun pensaikosta tajuttomana ja pahoin viilleltynä. Poika oli sairaalahoidossa ja selviäisi, mutta vammat olivat pahat. 

Puhdistin kasvojani portin vieressä. Vähän vanhempi ihmislapsi käveli ohi. Se laskeutui tasolleni. Yllätykseksi lapsi asetti kätensä eteeni kuin kysymykseksi. Puskin päätäni kättä vasten. Tämä lapsi oli hyvä. Sitä en satuttaisi. Eilistäkään en tappanut. Hän voisi vielä parantua. Mutta se vanha ihminen ei. 

Toivon rapsutettua mustaa kulkukissaa koulun portilla hän käveli sisälle kouluun. Tunnelma oli omituinen, kaikki tiesivät. Viillellyn pojan isoveli kertoi, ettei poika muistanut mitään sen jälkeen, kun hän oli kävellyt kavereidensa kanssa ja nähnyt mustan kissan. Kaikki oli pimeää. Toivo mietti, oliko se se sama kulkukissa, mutta yritti sen jälkeen keskittyä lukemiseen, olihan kokeita tulossa useampi seuraavalla viikolla. ‘

Makasin kerällä ison ihmisten rakennuksen takana. Ikkunassa näkyi liikettä. Sitten kuului pirisevä ääni ja ihmislapsia tuli ulos. Näin sen ystävällisen lapsen ja kävelin sen luokse. Kehräsin ja puskin lasta jalkoihin. Oli hyvä olo. Sitten suuri ihminen tuli ja hääti minut pois. Äänteli vihaisesti kiltille lapselle. Murisin. 

Kun Toivo seuraavana päivänä kuuli englannin opettajan kuolemasta, hän tärisi. Juuri eilenhän englannin opettaja oli tullut sanomaan hänelle välitunnilla, ettei kulkukissoja saa silittää. Ja nyt hän oli poissa. Rinnassa samanlaisia raapimisjälkiä kuin luokanvalvojalla, kertoi huhu. Poliisi kuulemma tutki asiaa eikä tiedottanut tässä vaiheessa enempää. Koulussa puhuttiin, ettei poliisilla oikeasti ollut mitään tietoa eikä epäiltyjä ollut. Selvää oli kuitenkin, että kaikki kuolleet oli murhattu. 

Musta, takkuturkkinen kissa käveli poliisiaseman pihalla häntä pystyssä. Virka-asuinen poliisi astui ulos rakennuksesta, näki kissan ja otti radiopuhelimensa esiin. Sillä aikaa kissa oli ehtinyt hyökätä poliisin kimppuun, raapaista häntä jalkaan ja paeta sitten metsään. 

Uutisissa pyydettiin havaintoja mustasta kulkukissasta. Toivo muisti kissan koulun luona, mutta ei tahtonut sanoa siitä mitään. Seuraavana päivänä tuli kolmas ja viimeinen kuolema, kaupungin kirjastonhoitaja. Edellisenä iltana hän oli vain häätänyt mustan kulkukissan kirjaston edestä, sulkenut paikan ja kävellyt kotiin rauhallisesti. Aamulla hän ei ollut enää tullut töihin. 

Musta kissa oli kadonnut. Oikeasti kissa loikki, juoksi ja käveli kohti viereistä kaupunkia niin nopeasti kuin pääsi. 

Toivon isosisko luki taas uutisia. Viereisessä kaupungissa on tapettu joku, hän huomasi. Viiltojäljet rinnassa. Viikon päästä kuolleita ja haavoittuneita oli useampi, ja taas tassutti musta kissa aamuhämärissä seuraavaan paikkaan. Jonain päivänä se löytäisi kaupungin, jossa sitä kohdeltaisiin hyvin, ja silloin loppuisivat Suomea järkyttäneet murhat. 

Nuuhkaisin ilmaa. Ruokaa. Kipu. Ihminen ruokien luona oli potkaissut minua. Paljastin hampaani.