Talviyö ja aamu

 

kuva: minä

Moi ja tervetuloa mun blogiin, jos satut olemaan täällä ekaa kertaa, ja jos et, kiitos että olet taas palannut tänne <33 Arvostan! Tämä ei ole tarina, mutta jonkinlainen tarinanpätkä. Yritin vaihtaa tunnelmaa illan ja aamun välillä, ja onnistuin kai ihan hyvin? Lue, niin voit päättää oman mielipiteesi :)

Mä seison ulkona, vain toppatakissa ja ohuissa mustissa legginseissä. Taivasta ei näy kunnolla, sataa niin paljon lunta, mutta tiedän, että täysikuu on jossakin siellä. Mä vain tiedän. Talviyön kylmyys hytisyttää mua, mutta mä en tahdo palata sisälle. Kun tätä ilmaa hengittää sisälle keuhkoihinsa, tuntuu vain voimistuvan. Voimistuvan kauneudesta, mystisestä kauneudesta, joka jokaisesta talven pimeästä illasta hohkaa. Etkö usko? Astu ulos ovesta, uskaltaudu kävelemään kauemmas kodista, edes takapihalle, seiso hetki siellä. Kuulostele. Kuulostele hiljaisuutta, hiljaisuutta, joka tuntuu silti pitävän sisällään jonkin äänen. En kuule tuulta, en näe sen heiluttavan puita, mutta tunnen sen silti, pienten tuulenviereiden osuvan kasvoihini ohi juostessaan. Ympärillä maailma on hiljainen, vain jossakin peltojen toisella puolella näkyy talojen ikkunoissa valoja. Ihmiset sisällä makuuhuoneissaan valmistautuvat nukkumaan, joku tekee vielä iltapalaa, joku katsoo sarjaa tietokoneeltaan. Minä olen kuin toisessa maailmassa, maailmassa, jossa on vain mä ja talviyö. Ja kuutamo. Nyt lumisade on hiukan lakannut, pilvet liikkuvat näkymättömän tuulen voimasta, ja mä näen kuun.

Aamulla mä herään ja katson ulos ikkunasta. Taivas on tumma, kuten eilisiltana. Mutta nyt se on tummempi. Eikä sen vaalentajana ole lumihiutaleiden valkoista tanssia. Ikkunalasi on huurtunut, kiteet on muodostaneet siihen kuvioita. Ne eivät ole symmetrisiä, nättejä hiutaleita, vaan kiemuroita. Ratkaisemattomia arvoituksia. Vilkaisen vielä kerran ulos ja mua alkaa kylmätä sisältä. Kylmyys tunkeutuu sisälle jostakin seinien eristeiden läpi ja repii aukon mun ihoon, työntyy mun kylkiluiden alle ja tekee tuhojaan. Kävelen alakertaan eikä äiti ole kotona. Onko se töissä? Miten se on jo nyt töissä? 

Kun lähden kävelemään kouluun, yksikään katulamppu ei ole päällä. Ne ovat kaikki räksähtäneet rikki, yksitellen vai samaan aikaan, en tiedä. Mutta sen tiedän, että nyt kylmyyden lisäksi kylkiluideni alle on tunkeutunut muutakin. Pimeys.