Hämärä
Ihanaa ystävänpäivää jokaiselle mun blogin lukijalle, ootte tärkeitä <3 Kirjoitin tämän tarinan yhtenä päivänä ja halusin julkaista jotakin ystävänpäivän kunniaksi, ja tässä puhutaan ystävyydestä, joten miksipä ei? :)
//
Rosa on aina ollut valo ja minä pimeys.
Kun pienenä Rosa halusi juosta ulkona auringonvalossa ja nauraa, minä tahdoin istua sisällä pimennysverhot ikkunoiden edessä ja kertoa tarinoita. Kun Rosan kaverisynttäreiden teemaväri oli keltainen, minun oli aina musta. Kun Rosa kuunteli kevyttä popmusiikkia, rakkauslauluja, minä keskityin metallibändeihin. Kun Rosa tutustui uusiin ihmisiin joka päivä koulussa ja vaihtoi harrastuksesta toiseen, minä pysyin verhot kiinni huoneessani ja selasin nettiä ja puhuin Rosan kanssa videopuhelua niin, että hän näki kasvoni vain puhelimeni sinisessä valossa. Eromme oli selvä myös päälle päin: Rosan iho oli vaalea ja hiukset niin blondit kuin olla ja voi ja hän käytti vain vaaleita vaatteita, minun ihoni oli tummanruskea ja hiukset mustat ja pukeuduin vain mustaan.
Yläkoulussa valo alkoi toden teolla ahdistaa minua. Se pelotti. Lukittauduin välitunneiksi Rosan kanssa vessaan ja vedin hupun päähäni niin, etten nähnyt mitään. Samalla Rosa kertoili juoruja ja levitti lisää huulikiiltoa huuliinsa. Samoihin aikoihin pimeys alkoi pelottaa Rosaa. Saatoin häntä kotiin harrastuksista keskitalven iltoina ja pidin kädestä kiinni, kerroin, milloin katuvalot alkaisivat taas loistaa.
Kun Rosa tuli meille yöksi, istuimme huoneeni oven kummallakin puolella, ovi raollaan. Rosa oli valoisassa aulassa ja minä huoneessani, jonka valokatkaisimen olin teipannut niin monella palalla mustaa teippiä pois-asentoon, että kattolamppu oli aivan turha kapine. Juttelimme, olimme totuutta vai tehtävää, Rosa kikatti ja minä hymyilin ja vaikka kukaan ei ymmärtänyt, miksi olimme ystäviä, me olimme silti.
“Pimeys on mulle turva”, selitin. “Kukaan ei näe mua pimeydessä enkä mä näe muita. Kukaan ei voi olettaa mun hiuksista tai ihosta mitään. Metallimusiikki kuulostaa pimeydeltä. Ja pimeys muistuttaa avaruudesta. Toisista maailmoista.”
“Valossa mä näen kaiken”, Rosa vastaa. “Kukaan ei voi säikäyttää mua. Kun on pakkasta ja aurinko paistaa ja lumi heijastaa valoa, mun olo on aina toiveikas. Kaikki on mahdollista. Aurinko tuottaa valon ja aurinko tuottaa elämän. Ilman valoa ei olisi elämää.”
Minä pelkään valoa. Rosa pelkää pimeää. Mutta me emme pelkää toisiamme.
Mun mielestä tosi ihana, osittain tavallinen mut silti omanlainen, ihanasti kirjoitettu ja niin kauniisti rakennettu. <3
VastaaPoistaIik kiitos ihana <3
PoistaJotenkin tosi kaunis ja ihana! 🤍 Varsinkin lopetus oli musta hieno ja jotenkin kekseliäs.
VastaaPoistaKiitoos 🤍🤍 Tuli tosi hyvä mieli tästä <3
PoistaTosi kiva tarina ja fontti! Tiedätkö, mikä fontin nimi on?
VastaaPoistaKiitos! :) Fontin nimi on EB Garamond <3
PoistaIhana tarina🤍💚 Ja ihanaa et tää blogi on aktiivinen💚
VastaaPoistaKiitos ja jep, on ihanaa kun oon saanut tän taas aktiiviseksi 🤍
PoistaJo eka lause sai mut koukkuun tähän 🥹 Siis oikeesti miten joku osaa keksiä näin hyvän idean ja vieläpä TOTEUTTAA SEN? Ihana, ihana ja ihana ja iiiiihaaaanaaaa!! Ja vika lause on niin kaunis, ääks
VastaaPoistaIiiik kiitos tosi kiva kuullaaa 💙💙💙💙
PoistaMä taas ajattelin ekan lauseen kohdalla, että ääh jotain tosi kliseistä varmaan. Mutta ei ollut. Tää oli jotenkin tosi erilainen vaikka valon ja pimeyden suhdetta on varmaan koko maailmankirjallisuus täynnä. En mä tiedä, mikä tässä oli niin hyvää, mutta joku oli tosi hyvää kuitenkin. ”’Ja pimeys muistuttaa avaruudesta. Toisista maailmoista’”. Pääsi mun vihkoon yhteen kohtaan, jossa on kauniita lauseita :)) Ja viimeinen kappale. NIIN HYVÄ.
VastaaPoistaKIITOOS 💙
PoistaMä en ole nyt kauheasti käynyt muissa blogeissa kuin mun omassa, eli tääkin kommentti tulee nyt tosi myöhään, mutta sanon nyt lyhyesti ja ytimekkäästi IHANA. Tykkäsin etenkin tuosta "Kun Rosa tuli meille yöksi, istuimme huoneeni oven kummallakin puolella, ovi raollaan. Rosa oli valoisassa aulassa ja minä huoneessani, jonka valokatkaisimen olin teipannut niin monella palalla mustaa teippiä pois-asentoon, että kattolamppu oli aivan turha kapine." Mahtava pätkä!
VastaaPoistaIii ihanaa kuulla 💙💙 Kiitos ja kiitos erityisesti siitä, että kerroit tuon lempikohdan :))
Poista