Pilvien valtakunta

                Uudelleen kirjoitetun version Pilvien     valtakunnasta löydät tästä

Moi! Aivan ihanaa, että päädyit blogiini, jonka ensimmäinen postaus tämä on. Ajattelin julkaista aivan aluksi tarinan, jonka nimi on Pilvien valtakunta. Se on mielestäni melko hyvä, vaikka onkin todella, todella lyhyt. Tarina kertoo tytöstä, joka nukahtaa tunnilla, ja näkee omituista unta. Hän on kuningatar, tai jotain sinne päin, ja on olemassa Pilvien valtakunta! Mutta oliko se sittenkään vain uni... lue, niin asia selviää! Toivottavasti tykkäät!

Olin nukahtaa, niin tylsä historian tunti oli. Ikkunasta paistoi aurinko. -Ja selittäisittekö, kuka on Mikael Agricola... opettajan ääni kuului. Silloin taisin nukahtaa. 

-Sinulle on tehtävä, kuului ääni jostain pääni sopukoista. Ääni oli todella kaunis, ja jotenkin erikoisella tavalla tuttu. En vain tiennyt miten. -Missä minä olen? Kuka puhuu? ihmettelin. Olin jossain valkoisessa, silmänkantamattomiin yltävässä tilassa. -Olemme etsineet sinua, kuului jostain todella kaukaa naisen ääni. Yhtäkkiä eteeni ilmestyi tyttö. Hänellä oli valkoinen viitta ja smaragdi-koru kaulassaan. -Kuka sinä olet? kysyin peloissani. -Ota tämä, tyttö sanoi pehmeästi ja ojensi korunsa. Pudotin sen varovasti kaulaani. Yhtäkkiä kohosin ilmaan. -Apua! huusin. Vilkaisin alaspäin. Tyttö oli kadonnut. Kohosin koko ajan ylöspäin ja ylöspäin. Puristin kaulassani olevaa korua. Se tuntui lämpimältä. Minulla oli raukea olo. Alkoi nukuttaa. 

Ikuisuudelta tuntuneen matkan lopuksi tunsin vihdoin maata jalkojeni alla. Aurinko paistoi. Näin ympärilläni pieniä, pieniä ihmisiä, joilla oli siivet. -Keijuja, tajusin. Keijujen ympärillä kasvoi korkeaa rohikkoa ja kukkasia. Perällä oli jonkinlaisia taloja, varmaankin keijujen koteja. -Kuka tuo on? Onko hän vaarallinen? kuulin keijujen supisevan. Ne osoittelivat minua ja näyttivät pelokkailta. -Kuunnelkaa, alamaiset! kuului matala, mutta todella kova ääni keiju-kylän perältä. Ukkonen jyrähti juuri silloin ja alkoi sataa. Keijut näyttivät siltä, että olisivat halunneet paeta äkkiä pieniin mökkeihinsä, mutta jäivät kuitenkin sateeseen ja kumarsivat. -Tervetuloa, upea kuninkaamme jota kaikki arvostavat, kuului vaimea tervehdys kuin yhdestä suusta. -Päivää, Lidia, ääni sanoi. Silloin näin sen. Suuren ihmisen, jolla oli musta viitta. Hän katsoi minua suoraan silmiin. -Mistä tiedät nimeni? kysyin epävarmana, mutta en halunnut näyttää pelkoani vaan katsoin miestä takaisin silmiin. -Minun kuuluu tietää kaikki. Olen Pilvien valtakunnan ainut ja oikea kuningas. Olen kuullut sinusta taruja, mutta en uskonut että oikeasti tulet, kuninkaan jylhä ääni kertoi. Hän oli kuullut minusta taruja? En tajunnut yhtään mitään. -Vangitkaa hänet! kuningas käski. Keijut näyttivät surullisilta, mutta tulivat luokseni. -Anteeksi, emme voi mitään, joku niistä kuiskasi. Sitten he tarttuivat käsiini ja lennättivät minut kuninkaan luokse. 

-Mutta en oikeasti tiedä mistä puhut! huusin täyttä kurkkua kuninkaalle. -Tiedätpä, senkin kiero käärme, kuningas ärjyi, ja olin näkevinäni, kuinka hänen takanansa olevan taulun käärme liikahti vähän ja näytti pitkää nenää kuninkaan suuntaan. Olisin tirskahtanut, jos en olisi istunut tuntemattoman miehen kanssa jossain pimeässä talossa. -Olet tullut kaappaamaan vallan, kuningas huusi. Oikeastaan se kuulosti hyvältä. En halunnut, että nämä söpöt pikku keijut joutuisivat elämään tuollaisen tyrannin käskyn alla. Potkaisin todella kovaa kuningasta ja tämä kaatui maahan. Maahan ilmestyi reikä, ja kuningas tipahti sinne. -Ei! kuningas huusi. Minua pelotti. -Smaragdi-koru, muistin ja puristin korua todella kovaa. Se alkoi hohkata valoa. Oli taas raukea olo, samoin kuin tullessani tähän ihmeelliseen keijujen kylään. 

Yhtäkkiä olin taas valkoisessa huoneessa. -Kiitos. Olet hoitanut tehtäväsi. Nyt Pilvien valtakunnalla on taas kaikki hyvin, tytön ääni puhui. Tyttö ilmestyi eteeni samalla tavalla, kuin oli aikaisemminkin ilmestynyt. -Kun pidät korua kädessäsi, seuraavana yönä pääset aina tänne. Olet Pilvien valtakunnan uusi kuningatar! Kuningatar, kuningatar, kuningatar... ääni jäi kaikumaan päässäni tytön jo kadottua. Puristin kovaa smaragdia ja yhtäkkiä heräsin pulpetiltani. -Lidia? Kuuletko sinä? Kuka on Suomen kirjakielen isä? opettajan ankara ääni kysyi. -Mitäh? kiljaisin ja nousin takaisin kunnolla istumaan. -Nukuitko sinä? Lidia! opettaja sanoi kovalla äänellä. Olin yhtäkkiä täysin hereillä. Olin nähnyt aika outoa unta. -Kysyn joltakulta muulta, huokaisi opettaja. Kurkistin pulpettiini. Siellä se oli, smaragdi-koru! Ja vieressä lappu. Nostin lapun ja luin: Tervetuloa Pilvien valtakuntaan, uusi kuningatar! Mitä ihmettä? 

                             Loppu