Lumihiutaleet

 

Moi! Monet ihanat tarinablogien ylläpitäjät ovat viime aikoina kirjoitelleet blogeihinsa lyhyitä, surullisia tekstinpätkiä. Aloin sitten itse kirjoittaa myös tekstinpätkää... no, minkälainen siitä tuli? Ei surullinen, mutta ihan hyvä. En osaa kirjoittaa surullisia tekstejä, enemmänkin joistain tarinoista tulee haikeita. No - ainakin Annin tarinablogista voi hakea piristystä :) 

Nyt itse teksti!

Katselen ikkunasta käteeni nojaten lumihiutaleita. Ne piristävät jokaista päivääni. Ne ovat minulle tärkeitä. 

Yritän aina pyhittää hetken niiden ihastelemiseen.

Hiutaleet leijuvat alas hitaasti, mutta varmasti. Kaukaa katsottuna näyttää siltä, että ne laskeutuisivat samalla tavalla ja samaa aikaa toistensa kanssa. Minä tiedän, ettei se ole totta. Koulussa on aina opetettu jokaisen lumihiutaleen olevan erilainen. Oma ja erityinen yksilönsä. Ainutlaatuinen. Uniikki. Ihana. 

Lumihiutaleet ovat häkellyttävän kauniita. Niiden pieniä, mutta kauniita kuvioita ja sakaroita ei näe paljaalla silmällä, mutta ajatus on sitäkin kauniimpi. Jokainen on niin upea ja samalla niin herkkä, oma itsensä, mutta yhdessä hiutaleet muodostavat maahan pehmoisen lumikerroksen. Ne toimivat yhteistyössä, sopusoinnussa. Yksikään ei riitele, kaikki pitävät toisiaan tasavertaisina.

Hiutaleet ikkunan takana osuvat maahan ja jäävät siihen lepäämään. Ne kimaltelevat auringon valossa ja luovat puhtaan, valkean tunnelman.

Henkäisen ihastuksesta.

Ihmiset voisivat ottaa mallia lumihiutaleista. Silloin maailmassa olisi kaikki hyvin. Jokainen olisi arvokas omana itsenään, mutta kaikki olisivat mukavia toisilleen. Ja silloin kaikki tekisivät yhdessä maailmasta hyvän paikan elää.

Ja hei - haluaisitteko, että yritän kirjoittaa ensi postaukseen surullisen tekstinpätkän, vai pitäisikö silloin tulla jotain muuta? :)