Maalitahrat


 Moi! Näytätpäs ihanalta tänään :) Sanataidekoulussa oli viime viikolla tehtävänä kirjoittaa mielenosoituksellisesta henkilöhahmosta, joka vastustaa tai puolustaa jotakin asiaa palavasti. Nyt saattekin lukea oman tuotokseni, tällaisen pienen tarinanpätkän. Nauttikaa <3 

Ps. Olen melkein kaikesta täysin eri mieltä tekstin Valon kanssa - mutta välillä on hyvä kirjoittaa eri näkökulmasta :D

Pps. Tämän tekstin nimi ei kuvaa hirveämmin tarinaa, mutten keksinyt muutakaan... Kuva on tosin aivan ihana, löytyi Pixabaystä - tietenkin :D


Valo katseli ympärilleen. Reitti oli selvä. Missään ei näkynyt ketään.

Pari nopeaa askelta, luikahdus seinän taakse, varovainen kurkkaus kulmalta, ei ketään näkyvissä, uudet pari askelta ja siinä se oli. Koulun ilmoitustaulu. Ei yhtäkään oppilaiden laittamaa ilmoitusta, paperia, piirustusta. Ei edes post it- lappua. Vain koulun järjestyssäännöistä, välituntivalvojavuoroista ja ruokailuajoista sun muusta typerästä kertovia tylsiä listauksia.

Valo pujotti pienen, mutta täpötäynnä olevan reppunsa selästään ja alkoi kaivelemaan sitä. Läheisen Alepan loppuunmyynnistä löytyneen näkkileipäpaketin ja maalitahroin sotketun koulupenaalin välistä löytyi A4-kokoinen paperi. Onneksi se ei ole ruttaantunut, Valo ajatteli huojentuneena.

Valo löysi pienen muovilaatikon pohjalta, kolmen pompulan, parin epäilyttävästi homeiselta näyttävän suklaarusinan ja sinitarrapalasen seasta kaksi nastaa. Hän asetti lappunsa ilmoitustaululle, suoraan koulun järjestyssääntöjen päälle, ja painoi nastat tiukasti paikoilleen.

Siinä se nyt oli. Värikkäin, isoin kirjaimin kirjoitettuna.

Lapset ovat lapsia, aina hoetaan. Joo, niin ollaan, ja antakaa meidän olla! Ei tartteta tylsii listauksia, harmaahapsisia opettajia. Halutaan elää ja rentoutua. Voidaan me oppii muutenkin kun pänttämäällä, kaiken ei hei tartte olla niin vakavaa! Relatkaa, aikuiset.  

Valo hymyili tyytyväisenä, vilkaisi ympärilleen varmistuakseen, ettei paikalle ollut saapunut tällä välillä ketään, ja alkoi taas kaivaa pohjattomalta vaikuttavaa reppuaan. Sieltä löytyi kuin löytyikin kaksi halpaa sormiväripurkkia, sininen ja punainen. Valo työnsi likaiset, sateenkaaren väreillä lakatut kynnet omaavat sormensa purkkeihin ja veti niillä jok’ikisen tylsän sääntölipukkeen päälle isot rastit. Aivan sama, vaikka poliisit saisivatkin hänen sormenjälkensä papereista. Ei se Valoa haitannut. Siinähän olisi heille kiva päivän piristys, ottaa sormenjälkiä maalista.

Paperit huolellisesti eri väreillä rastitettuaan ja roiskittuaan hieman maalia itse purkeista taululle Valo tunki kaikki tavaransa takaisin reppuun ja lähti kävelemään pois ilmoitustaulun luota.

Kommentit

  1. Ihan kiva tarina, en kylläkään päässyt päähenkilöön hirveästi samaistumaan. Mutta ainakin olet tosi hyvä kirjoittaja!❤️

    VastaaPoista
  2. Ihana, vaikka en samaistunut juurikaan. Kiva kuitenkin lukea vaihteeksi tällaisen henkilön ajatuksia, joka vihaa koulua. Sellaisia tekstinpätkiä ei nimittäin usein täällä tarinablogeissa näe. :D Kävisikö muuten linkinvaihto?<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Jep, vaihtelu on kivaa - ja tämä Valo ei muuten vihaa koulua, hän vain haluaisi siihen jotakin uutta näkökulmaa tai muuta. Mietin vielä jonkin aikaa tuota linkinvaihtoa, mutta ihanaa että haluaisit linkinvaihtolaiseksini :) <3

      Poista
  3. Toooodella hyvä tarina, ja tuo nimi - silkkaa täydellisyyttä 💙 Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, E. Punakuono! <3 Erityisen ihana kommentti :) <3

      Poista
  4. Kaunis! Valon mielipide erotti selvästi ja on todella hyvä juttu :'D
    Toisin kuin muut, ketkä ovat kommentoineet ja sinä, minä voin samaistua tähän todella hyvin :'D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan kirjoituksiani! Kiitos todella, todella paljon, jos kommentoit! Jokainen kommentti on minulle aivan äärettömän arvokas <3

Suosituimmat tekstit

Tarinaideoita

Annin lukupäiväkirja

Upea Amari ja yön veljet

10 faktaa minusta