Maalitahrat
Moi! Näytätpäs ihanalta tänään :) Sanataidekoulussa oli viime viikolla tehtävänä kirjoittaa mielenosoituksellisesta henkilöhahmosta, joka vastustaa tai puolustaa jotakin asiaa palavasti. Nyt saattekin lukea oman tuotokseni, tällaisen pienen tarinanpätkän. Nauttikaa <3
Ps. Olen melkein kaikesta täysin eri mieltä tekstin Valon kanssa - mutta välillä on hyvä kirjoittaa eri näkökulmasta :D
Pps. Tämän tekstin nimi ei kuvaa hirveämmin tarinaa, mutten keksinyt muutakaan... Kuva on tosin aivan ihana, löytyi Pixabaystä - tietenkin :D
Valo katseli ympärilleen. Reitti oli selvä. Missään ei näkynyt
ketään.
Pari nopeaa askelta, luikahdus seinän taakse, varovainen
kurkkaus kulmalta, ei ketään näkyvissä, uudet pari askelta ja siinä se oli.
Koulun ilmoitustaulu. Ei yhtäkään oppilaiden laittamaa ilmoitusta, paperia,
piirustusta. Ei edes post it- lappua. Vain koulun järjestyssäännöistä,
välituntivalvojavuoroista ja ruokailuajoista sun muusta typerästä kertovia tylsiä
listauksia.
Valo pujotti pienen, mutta täpötäynnä olevan reppunsa
selästään ja alkoi kaivelemaan sitä. Läheisen Alepan loppuunmyynnistä löytyneen
näkkileipäpaketin ja maalitahroin sotketun koulupenaalin välistä löytyi
A4-kokoinen paperi. Onneksi se ei ole ruttaantunut, Valo ajatteli
huojentuneena.
Valo löysi pienen muovilaatikon pohjalta, kolmen pompulan,
parin epäilyttävästi homeiselta näyttävän suklaarusinan ja sinitarrapalasen seasta
kaksi nastaa. Hän asetti lappunsa ilmoitustaululle, suoraan koulun
järjestyssääntöjen päälle, ja painoi nastat tiukasti paikoilleen.
Siinä se nyt oli. Värikkäin, isoin kirjaimin kirjoitettuna.
Lapset ovat lapsia, aina hoetaan. Joo, niin ollaan, ja
antakaa meidän olla! Ei tartteta tylsii listauksia, harmaahapsisia opettajia.
Halutaan elää ja rentoutua. Voidaan me oppii muutenkin kun pänttämäällä, kaiken
ei hei tartte olla niin vakavaa! Relatkaa, aikuiset.
Valo hymyili tyytyväisenä, vilkaisi ympärilleen
varmistuakseen, ettei paikalle ollut saapunut tällä välillä ketään, ja alkoi
taas kaivaa pohjattomalta vaikuttavaa reppuaan. Sieltä löytyi kuin löytyikin
kaksi halpaa sormiväripurkkia, sininen ja punainen. Valo työnsi likaiset, sateenkaaren
väreillä lakatut kynnet omaavat sormensa purkkeihin ja veti niillä jok’ikisen tylsän
sääntölipukkeen päälle isot rastit. Aivan sama, vaikka poliisit saisivatkin
hänen sormenjälkensä papereista. Ei se Valoa haitannut. Siinähän olisi heille
kiva päivän piristys, ottaa sormenjälkiä maalista.
Paperit huolellisesti eri väreillä rastitettuaan ja roiskittuaan
hieman maalia itse purkeista taululle Valo tunki kaikki tavaransa takaisin
reppuun ja lähti kävelemään pois ilmoitustaulun luota.
Ihan kiva tarina, en kylläkään päässyt päähenkilöön hirveästi samaistumaan. Mutta ainakin olet tosi hyvä kirjoittaja!❤️
VastaaPoistaKiva että pidit, ja kiitos <3
PoistaIhana, vaikka en samaistunut juurikaan. Kiva kuitenkin lukea vaihteeksi tällaisen henkilön ajatuksia, joka vihaa koulua. Sellaisia tekstinpätkiä ei nimittäin usein täällä tarinablogeissa näe. :D Kävisikö muuten linkinvaihto?<33
VastaaPoistaKiitos! <3 Jep, vaihtelu on kivaa - ja tämä Valo ei muuten vihaa koulua, hän vain haluaisi siihen jotakin uutta näkökulmaa tai muuta. Mietin vielä jonkin aikaa tuota linkinvaihtoa, mutta ihanaa että haluaisit linkinvaihtolaiseksini :) <3
PoistaToooodella hyvä tarina, ja tuo nimi - silkkaa täydellisyyttä 💙 Wau!
VastaaPoistaKiitos paljon, E. Punakuono! <3 Erityisen ihana kommentti :) <3
PoistaKaunis! Valon mielipide erotti selvästi ja on todella hyvä juttu :'D
VastaaPoistaToisin kuin muut, ketkä ovat kommentoineet ja sinä, minä voin samaistua tähän todella hyvin :'D
Kiitos! :) Hahah, joku samaistujakin :D
PoistaHyvä tarina, en samaistu Valoon oikein, mutta ihmisiä on erilaisia ja minun mielestä Maalitahrat ON oikein hyvä nimi tälle tarinanpätkälle:) oot niin taianomaisen hyvä kirjoittaja, on niin mahtavaa lukee sun tarinoita🤩
VastaaPoista