Muutetaaks kuuhun?
kuva: minä Sataa. Pisarat rummuttaa kattoja, hyppii lammikoissa, saa ne tulvimaan ja muodostamaan puroja jokaiseen muuta maanpintaa vähänkin alempana olevaan kohtaan. Pisarat valuvat pitkin vaatteitani, kasvojani, niitä on ripsilläni. Taivas on nyt tumma mutta jos olisi päivä, se olisi harmaiden pilvien peitossa. Siristellen kosteiden ripsien ympäröimiä silmiä koetan nähdä kuun tai jotain muuta muihin maailmoihin viittaavaa, mutta me olemme jumissa täällä, ei merkkiäkään muusta kuin tästä planeetasta. Tuuli ulisee korvissa, se huutaa, heittää lisää pisaroita ympärilleni. Ohiajavan auton valot sokaisevat minut ja kun sen rengas osuu lätäkköön, vettä roiskuu takille ja kengille. Kävelen vähän nopeampaa kuin yleensä, ehkä sateen takia, ehkä siksi että olen liian ärsyyntynyt kävelemään hiljempaa. Jos ensimmäinen syy pätee, se on täysin turhaa, koska olen kuitenkin koko ajan menossa kauemmaksi sateensuojasta eli kotoa. Kohta askeleet yltyvät juoksuksi ja näytän ehkä siltä että olisin juo